Loppua kohden tunnelma tiivistyi. Kun aika oli mitattavissa harvan kamman piikeissä, tuli paniikki, ahneus ja epätoivo siitä, mitä kaikkea halusi vielä tehdä ja nähdä. Kaksi ja puoli kuukautta oli mennyt siivillä. Paljon oli kerennyt, paljon enemmän kuin on kerennyt kirjoittaa. Nyt yritti vielä epätoivoisesti nähdä ja kokea monia eri asioita.
Villa Karoon oli vielä loppumetreillä tullut muutama uusi residenssiläinen, joihin kerkesin juuri ja juuri tutustua. Harmi, että tutustuminen muutamien ihmisten kohdalla jäi niin lyhyeen. Olisi ollut niin paljon mielenkiintoisia asioita jaettavaksi.
ENSI-ILTA
Tärkein asia, mikä piti hoitaa oli virallinen osuus, eli järjestää työpajoihin osallistuneille valmistuneiden elokuvien ensi-ilta. Paikalle kutsuttiin kaikki oppilaat ja heidän vanhemmat.
Alkuun esitettiin Suomesta tuomani, Wivi Lönnin koulun oppilaiden kanssa tehdyt elokuvat, perään tuli useamman työpajan dokumentaatiot ja lopua kohden jännitys tiheni, kun tekijät pääsivät näkemään aherruksensa valkokankaalta eli dokumentin Notre école -EPP Grand Popo, animaation La Mer Sera Belle sekä dokumentin Le Village des Arts. Nuoriso sai Suomesta mukanani tuomani T-paidat. Kiitos vielä Tampereen Jazz Happeningille, Tampereen sävelelle ja Tampereen Teatterikesälle lahjoituksista! Illan päätti bissap ja munkki tarjoilu.
Vasemmalla La Mer Sera Belle -animaation, oikealla Notre école -EPP Grand Popo -dokumentin tekijät.
NONVITCHA VIIKKO
Nonvitcha on vuodesta 1921 järjestetty suuri tapahtumaviikko Grand Popossa. Tätä alettiin viettämään yli sata vuotta sitten Xwla (Hula) et Xwéda (Houeda) kansojen rauhan ja yhteisymmärryksen ylläpitämiseksi.
Virallinen Nonvitcha päivä on helluntai, mutta vuosien saatossa tilaisuus on laajentunut koko viikon mittaiseksi riehaksi. Tapahtumaa juhlitaan erilaisten kilpailujen, viihteen ja konserttien parissa. Tarjolla olisi ollut toimintaa mm. verenpainemittauksesta eturauhasten tarkastukeen, jalkapallo- ja uintikisoja, usean eri kylän zanbeto kokoontuminen ja musiikkia sekä tanssia joka lähtöön.
Tämä Beninin vanhin yhteisöjuhla kokoaa vuosittain runsaan osanoton, ei pelkästään Grand-Popostoa, vaan koko maasta kuin myös ulkomailta. Paikkakunnalle tulee myös suuri määrä poliittisesti merkittäviä ihmisiä ja erilaisia kunniavieraita. Tänä vuonna matkailu-, kulttuuri- ja taideministeriö oli perustanut uuden ohjelman, joka auttaa rakentamaan alan ammattilaisten valmiuksia ja tuomaan esille beniniläistä kulinaarista perintöä. Ruokaa halutaan kehittää kansainvälisten standardien mukaiseksi ja valjastaa se myös turismin hyödyksi.
Tapahtuman aloitti Villa Karossa avattu Nonvitcha näyttely, jonka juhlallisin menoin avasi nauha saksilla katkaisten tapahtuman presidentti, Norbert KASSA. Ensimmäisenä viikonloppuna istuin pöllyävällä kentällä katsomassa eri kylien luomia koristeellisia Zanbeettoja ja heidän sisästään löytyviä taikuuksia ja yllätyksiä. Kylän keskustasta oli täyttynyt ihmisistä. Useat olivat teettäneet vaatteensa Nonvitcha kankaasta tai pukeneet edellisten vuosien teemavaatteet päällensä. Ilmassa oli suuren festivaalin tuntua. Pääkatu oli tukossa lähes kilometrin pätkältä. Molemmin puolin tietä oli erilaisia esiintymislavoja. Tärkeimmät tilaisuudet pidettiin vartavasten Nonvitchaa varten rakennetulle estraadille, joka oli kaiken muun aikaa ammottanut tyhjyyttään. Nyt jokaiselta lavalta soi musiikki. Tarjolla oli karaokelaulantaa, bändejä, tanssikilpailuja, mannekiininäytöksiä, vaate-esittelyjä. Sunnintai-illalle oli jätetty pääesiintyjä, beniniläinen huipputähti Vano Baby. Maanantai oli grandpopolaisille vapaa. Taisipa monella olla myös pääkipu, sillä kaljafirmat möivät oluita mukavalla kolme olutta / 1000 cfa hintaan (1,5 €) ja taisipa sodabi-pullotkin kiertää.
Pääesiintyjänä Nonvitcha tapahtumassa oli Beninin oma artisti Vano Baby
https://www.youtube.com/watch?v=KXmn-LWazy8
PORTO NOVO
Viikonlopun hulinoiden ja sen jälkeen muuten vain lyhyeksi jääneen ja huonosti nukutun yön jälkeen meinasi tapahtua kohtalokas pommiin nukkuminen, mikä on itselleni äärimmäisen epätyypillistä, juuri kun lopulta pitkään säädetty yhteinen matka oli alkamassa. Kerkesin kuin kerkesinkin vielä kuitenkin mukaan ja käymään maan pääkaupungissa Porto Novossa. Cotonouhun verrattuna se vaikuttaa pieneltä, selkeältä ja varsin viehättävältä kaupungilta. Porto Novo tarjosi taidetta, historiaa, eri uskontokuntien kirkkoja ja vegaaniruokaa.
Taidetta
Case Momade - Galerie d'art contemporain
Case Momade oli mukava pieni galleria, jonka ohessa oli kahvio ja myymälä. Olimme paikalla jo ennen kymmentä, joten hengasimme hitusen aikaa, kunnes se avautui. Gallerian pitäjä oli äärimmäisen innostunut vierailuistamme ja tarjoili kahvin kanssa pieniä, sormenpään kokoisia keksejä. Esillä oli aikaisemmista galleria vierailuista tuttuja beniniläisiä taiteilijoita. Frigg Toss työstää teoksensa hyödyntämällä kuvanveistoa, valokuvausta, digitaalista taidetta ja muotoilua. Syl Lokon vanerista ja nauloista kootuissa teoksissa käsitellään ihmisten kokemia kärsimyksiä. Mathias Tossan kumista ja kierrätetystä puusta rakennetut geometriset muodot kuvaavat ihmisten eriarvoisuutta ja eriarvoisia järjestelmiä.
Ouadada, Centre culturel, artistique et touristique
Vierailimme äärimmäisen viehättävässä taidekeskuksessa, missä oli residenssitoimintaa, tilat teatterille, elokuvalle ja muille esityksille, musiikkistudio, taidenäyttelytila, ravintola ja hotelli.
Kuninkaanpalatsi
The Honmé Museum – Royal Palace of King Toffa | Musée Honmè de Porto-Novo
Tässä nykyisin museona toimivassa, Unescon maailmanperintöluetteloon listatussa, kuninkaan palatsissa asui aikoinaan Beninin historiaan ja Dahomeyn kuningaskuntaan liittyvät 25 kuningasta. Näistä 18 vaikuttivat 1729 – 1892. Kuninkuus päättyi sen aikaisemmassa muodossa Dé-Toffaan (1874 – 1908), jonka jälkeen maassa alkoi elämä kolonialismin alla. Tämän jälkeen linnassa asui vielä seitsemän päämiestä. Viimeinen heistä oli Dé-Gbèffa (1946-1976), jonka valta päättyi hänen itsemurhaansa, koska maassa olleen vallankumouksen jälkeinen marxilaisuus teki kaikista tasa-arvoisia. Palatsi muutettiin museoksi vuonna 1988.
Pääosin 1800-luvulla rakennetut rakennukset jakautuvat viiden pihan ympärille.
Palatsin rakenteet on rakennettu savesta. Palatsin sisäänkäynnissä on kaksi ovea, toinen kuninkaalle ja toinen alamaisille, kuten päälliköille, vaimoille ja lapsille. Palatsin sisältä löytyi tiloja tapaamisille ja neuvotteluille, kylpemiseen, ruokailuun sekä uskonnollisia rituaaleja varten. Palatsi oli nykymittapuulla kohtuullisen iso, mutta vaatimaton. Jäljellä ei ollut kovinkaan paljoa tavaroita. Sisältä löytyi kuitenkin yli 100 vuotta vanha sohva, ruoanlaittoon liittyviä asioita, lamppu, uskonnollisten rituaalien rekvisiittaa sekä kuninkaallisten perheiden alkuperäisiä valokuvia.
Palatsin seinällä oli selityksiä tuon aikaisista tavoista ja uskomuksista. Niistä yksi oli esimerkiksi ajatus kuolemasta. Afrikkalaisen uskomusjärjestelmän mukaan elämä ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu toisessa maailmassa. Esi-isäksi tuleminen kuoleman jälkeen on jokaisen yksilön toivottava tavoite ja saavutus. Tämän vuoksi ajateltiin, että menehtynyt kuningas jatkoi valtakuntansa johtamista taivaasta käsin yhdessä seuraajansa kanssa. Kuningas taas haudattiin kahden kuningattaren kanssa. Kuninkuus periytyi isältä pojalle. Jos suku päättyi ilman perillistä, oraakkelit valitsivat uuden hallitsijan.
Kuningas Dé-Toffa (1874 – 1908)
The Grande Mosquée de Porto Novo | Grande Mosquee de Porto-Novo | Suuri moskeija
Vuosina 1912-35 rakennettu suuri moskeija on yksi Porto-Novon merkittävimmistä maamerkeistä. Se sijaitsee Grand Marché de Porto-Novo eli torin vieressä, mistä löytää kaikki mahdolliset myyntiartikkelit. Moskeija näkyy jo kauas. Sitä lähestyessään ei ole epäilystä siitä, mihin päin pitää suunnistaa. Rakennus on upea.
Moskeija näyttää ensisilmäykseltä kirkolta. Se muistuttaa Brasilian Bahiassa 1600- ja 1700-luvuilla rakennettuja kirkkoja, joten sen on virheellisesti luultu olleen aluksi kirkko. Rakennus on kuitenkin jo alunperin rakennettu moskeijaksi. Moskeijan malli jäljittelee Portugalin Lagosissa olevaa keskusmoskeijaa. Luultavimmin sen rakentamiseen on osallistunut samoja ihmisiä. Moskeijan rakentamisen yhteydessä mainitaan myös maahan takaisin palanneet, vapautetut orjat. He toivat takaisin Afrikkaan tullessaan uusia taitoja, kuten arkkitehtuuria, puusepän- , sepän-, kultasepäntöitä sekä räätälöintiä. Moskeijassa sekoittuu arkkitehtonisesti Brasilia ja Länsi-Afrikka.
Suuren moskeijan julkisivun muodostaa moniväriset seinät, joissa vaihtelee vaalea beige, ruskea, keltainen, vihreä ja sininen. Seiniä on koristeltu mm. kukka- ja kasviornamenteillä. Puisia, veistettyjä ovia reunustaa pilarit ja ovien yläpuolella on puolikaaren muodossa kuviot Beninin väreissä. Moskeijassa on kaksoistornit, joiden huippuun on kiinnitetty puolikuu ja tähti.
Suuresta moskeijasta näkee sen mahtavuuden ja kauneuden, mutta voi samalla todeta, että sen parhaat päivät ovat historiassa. Rahapula näyttää vaikeuttavan moskeijan kunnostusta. Lisäksi perinteiset rakennustekniikat ja käsityötaito ovat katoamassa. 
ORJUUDEN LAKKAUTTAMINEN
Orjuus kiellettiin useissa maissa 1800-luvun puolen välin jälkeen. Yhdysvalloissa tämä tapahtui vuonna 1865, jonka jälkeena kaikki maassa olleet orjat vapautettiin ja orjuuteen pakottamisesta tuli rikos. Brasiliassa orjuuden kielto tuli voimaan vuonna 1888. Brysselin orjuuden vastainen konferenssi lopetti orjakaupan maalla ja merellä vuonna 1890, jolloin Euroopassa sijaitsevien, orjuuden myyntiin osallistuneiden valtioiden, oli lopetettava ihmiskauppa.
Orjuuden loputtua osa vapautetuista ihmisistä palasi takaisin kotimaihinsa 1800 -luvun lopulla.
Useat paluumuuttajat asettuivat asumaan rannikon kaupunkeihin. Heidän kauttaan näistä alueista tuli uusien mannertenvälisten identiteettien ja kulttuuristen sidosryhmien keskuksia, joita kutsutaan yleisesti "afrobrasilialaisiksi". Niinpä esimerkiksi Porto-Novossa kaikki länsimainen ja siirtomaavallan aikaiselta näyttävä ei ole yksinomaa tuolta kaudelta ja valkoisten rakentamia vaan tyylit sekoittuivat ja niitä käyttivät myös paluumuuttajat. Afrobrasilialaisuus näkyi arkkitehtuurin lisäksi myös puheessa, vaatteissa, rituaaleissa ja ruuassa.
LÄKSIÄIS PARTY
Viereisen taidekylän pariskunta halusi järjestää minulle läksiäiset heidän pihamaallaan. He halusivat sytyttää kokon rannalle, tehdä ruokaa ja järjestää musiikkia. Me toimme pari pullollista sodabia ja kopan olutta. Sodabia löytyi lopulta myös juhlan järjestäjiltä jos jonkin mausteisena. Olipa joku pullo ihan pelkästään miehille. Mitä lie ollut siinä sekoituksena. Sierraleonelainen ystävä ainakin puiteli päätään ja totesi snapsilasillisen kumottuaan, että se aina koituu hänen turmiokseen.
Tuli hulmusi ja kipinät singahtelivat pimeässä illassa ja meri jatkoi omaa pauhettaan siinä ihan vieressä vaikka meren kuohuja ei pimeydessä nähnytkään. Paikalle tuli minun ja taidekylän kutsumia ihmisiä.
Juhlan aloitti kylän isännän puhe, joka oli niin liikuttava, että silmät kostuivat. Söimme riisiä, kanaa, tomaatti-sipuli kastiketta ja juustoa. Neljä djemben soittajaa takoivat rummulla rytmejä.
Kentän keskelle asetettiin kaiutin ja kaverit suhisivat kännykkänsä kanssa. Hetken hiljaisuuden jälkeen kaiuttimesta pärähti eetteriin Suomen maamme laulu. Tipahdin. En tiedä, olisinko itkenyt vai nauranut. Löysivätpä poijat jostain vielä mitä kummallisemman soittolistan humppaa ja jenkkaa, jonka jälkeen soi vielä viimeisin Euroviisu kappaleemme, jonka itse asiassa kuulin sillä hetkellä ensimmäistä kertaa kokonaan. Tämän käsittämättömän musiikki kimaran jälkeen pohdimme, onko mitään kappaletta, minkä voisimme suomivoimin esittää karaokeversiona. Päädyimme Hassisen koneen Rappiolla biisiin, mikä on tarpeeksi yksinkertainen, jotta emme voisi epäonnistua. Mutta voihan sitä. Viimeisestä pokoamisesta on 30 vuotta ja se tapahtui 30 astetta vähäisemmässä lämpötilassa ja tasaisemmalla maalla kuin hiekka. Kuolohan siinä meinasi kunnon puutteessa tulla, kun mimmit yritti pomppia ja huutaa samaan aikaan. Voi apua. Valitettavasti tästä näytöksestä on video sierraleonen puhelimessa.
Ilta päättyi vielä ylistävillä freestyle kehumis biiseillä, jotka olivat yhtä koskettavia kuin alkuillan puhe. Nämä ihmiset tallennan sydämeeni. Onneksi on whatsapp, jonka kautta voimme jatkaa yhteydenpitoa.
MAMI WATA
Viimeiseen kahteen viikkoon mahtui vielä vierailuja Vodonin merenjumalan, Mami Watan, temppeleissä kuvaamassa seremonia-asuja yhdessä Villa Karon kulttuurivastaavan kanssa. Viimeisin kuvauskerta oli samaisena aamuna, jolloin lähdin kohti lentokenttää. Matkustamista ennen kuitenkin vielä viimeistä kertaa viipotin mopon kyydissä kohti Heven kylää ja temppeliä, missä meidät otettiin lämpimästi vastaan.
Paikalla odotti ryhmä valkoisiin asuihin ja koruihin pukeutuneita miehiä ja naisia, joista osa oli pappeja ja bokonoita, osa vielä omalla uskonnollisella matkallaan eteneviä. Seremonian aloitti tälläkin kertaa, jokaisessa temppelissä toistuvat tietyt rituaalit ja maahan pirskottelut ennen kuin astumme alueelle sisään. Sitä seurasi lyhyt keskustelu, jonka jälkeen oli vuorossa veden juonti, snapsilasillinen giniä ja päälle kulaus limonaadia.
Olen joskus ajatellut, ettei giniä voi nauttia raakana, mutta olen ollut tässä tavattoman väärässä. Pidän Mami Watasta, sillä hän pitää ginistä. Moni muu Vodonin jumala on mieltynyt sodabiin, minkä laatu vaihtelee pulloista toiseen todella paljon kohtuullisesti kurkusta alas laskevista totaalisen kamalan puistattaviin tönkköviinoihin. Aamutuimaan kiduksiin hujautettu gini ryyppy antoi hyvän energian valokuvaukselle.
”Hei sister, come back”, huusi pappi vielä meidän lähtiessämme ja mehän käännyimme takaisin. Tarjolla oli vielä suolakeksejä, karamelleja ja savuke. Minäkin otin savukkeen, vaikka tupakanpolttoni on jäänyt kaukaisuuteen. Laitoin sen korvan taakse, mikä aiheutti ihmisissä hilpeyttä. Osa naisista puhalsivat savua keuhkoistaan antaumuksella, yksi herroista sytytti savukkeen, mutta antoi sen maan jumalan nautittavaksi.
Olen onnellinen tästä tilaisuudesta ja todella innostunut sukeltamaan sisälle enemmän Vodonin ja Mami Watan maailmaan. Suomessa minua odottaa mieletön kasa valokuvia. Lisäksi tiedän aiheen seuraaville seikkailuille, mutta niistä lisää sitten, kun ja jos ne varmistuvat.
Vodon uskonnon Legba patsas ja meren jumalatar, Mami Wata kuvattuna temppelin seinälle.
Porto-Novon matkallani tapaamani Mami Wata pappi kotioloissaan ja seinälle kuvattuna rituaaliasussaan.
SUOMI
Suomessa oli saapuessani kylmää ja harmaata. Ihmiset eivät hymyilleet tahi luoneet kontaktia toisiinsa. Heidän käsissään oli kännykkä, jota jokainen tuijotti. Minä istui ensimmäisen aamun jälkeen parvekkeella villasukissa ja kääriytyneenä johonkin lämpimään mutustellen ruisleipää. Varhaisperunat ja lohi maistuivat taivaallisen hyvälle, vaikka perunoissa itsessään ei kyllä ollut mitään makua.
Tästä se alkaa, palautuminen tähän toiseen todellisuuteen.
LÄHTEET:
Das, J. 2020. Tracing the Architectural Legacy of Brazil in Porto-Novo, Benin
https://theculturetrip.com/africa/benin/articles/tracing-the-architectural-legacy-of-brazil-in-porto-novo-benin/
Elshahed, M. & Choudhury, P.R. 2016. Constructions of Islam in Contemporary West Africa
https://medium.com/from-traditional-to-contemporary-aesthetic/constructions-of-islam-in-contemporary-west-africa-b39c24b5acbd
