Arjen harmaata ja opiskelun puoliväli

Opiskelurintamalta

Kiinalainen lukukausi on jaettu kahteen, kahdeksan viikon mittaiseen, periodiin. Nyt ensimmäinen näistä periodeista on lopuillaan. Jokaista ainetta on siis opiskeltu kerran viikossa, kahdesta neljään tuntia. Ne aineet, joita on vain kaksi tuntia, jatkuvat seuraavassa periodissa. Läsnäolon lisäksi meiltä vaaditaan jokaisen aineen kohdalla sekä viimeisellä kerralla esiteltävä esitelmä joko itse valitusta tai annetusta aiheesta noin kymmenensivuinen essee.

Uuden median kurssi on sisältänyt uuden median esittelyn historiasta tähän päivään. Oma esitelmäni tälle tunnille oli suomalaiset mediakasvatussivustot. Oli myös varsin mielenkiintoista kuulla erilaisista projekteista ja median käytöstä ympäri maailmaa. Viimeisellä tunnilla makasimme Suomesta Liettuaan, Amerikan kautta Costa Rican, josta Serbiaan, Pakistaniin ja takaisin Kiinaan. Nyt tiedän esimerkiksi, että kuukautisten tarkkailua varten on puhelimiin keksitty oma appsinsa. Miten olenkaan voinut elää ilman sitä?



Journalistinen kirjoittaminen on oppiaineen nimenä ollut hieman harhaanjohtava. Tämäkin oppiaine on sisältänyt enemmänkin uuden median erilaisia virtauksia. Oman esitykseni aiheena oli taidepläjäyksenä tehty tuulista kertova nettisivusto. Harmillista, että se koostuu vain Amerikan tuulista, mutta varsin vaikuttavia ovat kuvat tordadoista.

Kuva on kuvakaappaus sivulta: http://hint.fm/wind/

Tutut aiheet ovat ihan mukavia esitettäviä, mutta täytyy myöntää, että tutkimuksesta esitelmöinti oli yhtä helvettiä. Siinä minä möngersin koukeroisia sanoja yrittäen kovasti ymmärtää, mitä sanoin. Jotkut sanat tulivat varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni ulos suustani. Se ei ollut huippuhetkeni, mutta mikä parasta, se on nyt tehty. Viimeisellä tutkimuksen tunnilla sukelsimme myös tilastojen maailmaan. Huu, haa – olisihan se tietenkin mahtavaa, jos ymmärtäisi, mutta mieleeni hiipi ainoastaan tuntemuksia lukioajalta, kun kolmosella vietin pääsiäisen pitkän matematiikan opettajani kanssa. Pläkki selvää, sanoi hän ja yritti rautalangasta vääntää minulle kaavoja. Pari vuotta oli kuitenkin lorahtanut läpi tajuamatta, joten mies parka yritti kanssani mahdotonta – ja tupla impossiblehan sieltä sitten kirjoituksissa tuli. Sen jälkeen matematiikka ja minä olemme kohdanneet vain yksinkertaisissa miinus- plus-, kerto-, jako- ja prosenttilaskuissa.




Tietokoneanimaatio jatkuu vielä seuraavaan periodiin. Ensimmäisillä tunneilla naureskelin pallonpompinta-animaatioita. Tein sen, mitä paperissa luki ymmärtämättä sen enempää, mitä olin tekemässä. Nyt, kahdeksan viikon jälkeen, alan olla aika kypsä näihin opintoihin, sillä en edelleenkään tajua, mitä teen. Erityisen haastavaksi tunnit muuttuvat silloin, kun tietokone päättää toimia kiinaksi. Silloin kaikki yksinkertaisimmatkin komennot, kuten etsi, kopioi, sijoita ja tallenna, poistuvat täysin omasta hallinnasta. Olen pihalla kuin lumiukko ja pyörittelen päätä kaikkien kaavojen keskellä. Näpytelen kaavoja ohjelmaan ja kone tekee tai on tekemättä asioita. Usein lopputulos on pelkkä error. Pitää pohtia, olenko sitkeä ja jatkan, vai luovutanko. Eihän pari tuntia viikossa paljoa ole, mutta se turhautumisen ja raivon tunne jokaisen tunnin jälkeen on varsin kuttumainen.

Opintojen laajentaminen elokuvan puolelle oli varsin hyvä ratkaisu. Tässä periodissa heillä oli ainoastaan kaksi kurssia; valokuvaus ja kiinan kulttuuri. Molempiin aiheisiin pääsin sujahtamaan varsin kepeästi, vaikka ensimmäinen kerta jäikin väliin. Valokuvauksessa saimme lähes joka kerralle tehtäviä. Lopputehtäväksi pitää tehdä 20 kuvan tarina sekä kymmenen kuvan portfolio. Mikäs näitä on tehdessä, kun koneen kovalevy pullottaa jo tuhansia kuvia. Kiinan kulttuurin oli äärimmäisen mielenkiintoinen kokonaisuus antaen välähdyksiä historiasta, arkkitehtuurista, muodista, sosiaalisista suhteista, uskonnoista ja tavoista. Oman esitelmäni vuorolla johdatin kuulijat varjoteatterin maailmaan.

Onhan se nyt tietenkin aivan älytöntä käydä kahta eri linjaa saman aikaisesti, mutta jotenkin olin aluksi joutunut hieman väärään ryhmään. Onhan tässä aikaa suoritella noista, sillä arkipäivät menevät enimmikseen kuitenkin täällä kampusalueella. Toki voisin tehdä opintojani Suomeen loppuun, mutta osa asioista on niin kiinnostavia, etten osaa kieltäytyä. Lisäksi osallistumalla kahden eri linjan kursseihin saa lisää tuttavia. Muutamille kursseille osallistuvista kiinalaisista opiskelijoista on ollut suuri hyöty kielellisten pulmatilanteiden ratkomisessa. Kiinalaiset opiskelijat ovat siis tervetulleita myös näihin opintoihin, jos he ovat halunneet opiskella englannin kielellä.

Arkielämä

Viime viikon sunnuntaina oveni kävi ja aasialainen mimmi käveli huoneeseeni. Ymmärsin, että hän on majoittumassa samaan huoneeseen kanssani. Hän sanoi lauseen - minä totesin, että asia pitäisi esittää englanniksi, johon hän totesi yes, ja vaikeni. Matkalaukkua ei hänellä ollut, mutta näytti pistelevän ruokatarvikkeitaan kassistaan sängyn alla olevaan laatikkoon. Vapauteni on nyt siis tältä osaa ohitse. Kovin puheliaaksi tämä nuori nainen ei ole kanssani alkanut, mutta vastaili kuitenkin kysymyksiini. Hänkin on Taiwanista ja opiskelee TV-ohjaajaksi. Nyt, useamman päivän päästä neito ei vieläkään ole sanonut lausettakaan oma-aloitteisesti. Mikäs siinä, eihän tässä tarvitse aloitta elämänkertojemme kertomista.

Löysin vihdoin talostamme keittiön. Tarjolla oli kolme keittolevyä ja kaksi mikroaaltouunia. Keittiössä ei ollut vesihanaa, eikä mitään muita keittiövälineitä. Taisin ihan hymähtää ääneen. Palasin tyytyväisenä huoneeseeni ja päätin jatkaa elämää tyytyväisenä vedenkeittimen kanssa. Alussa ostamani mukin jälkeen toinen investointi oli viisi kappaletta nuudeleita, joiden kylkiäisenä sai lasikulhon. Rehellisesti ottaen ostin paketin ihan sen lasikulhon vuoksi, oli nääs kokonaisuudessaan halvempi kuin mikään kulho konsanaan. Nyt voin sitten syödä huoneessani nuudeleita, jos alan kyllästymään valmistarjontaa – ja tietenkin asetella kauniisti mandariineja tai pieniä mangoja kulhoon. Tiedän, että tämä kuulostaa varsin säälittävältä, mutta olosuhteet ovat alkeelliset, tilat ovat rajalliset, huoneessa toiminta varsinaista puuhastelua – eikä minulla ole tarvetta alkaa ostelemaan hienouksia näin lyhyelle ajalle. Nyt mennään minimivälineistöllä ja retkeilyasenteella. Minusta on kehittynyt esimerkiksi vallan mainio nyrkkipyykkääjä. Ja kaikki puhdistuu suit sait samalla saippualla, niin varpaanvälit kuin T-paitakin.


Kerrostalomme yhteinen pyykkitupa ja keittiö toisessa kerroksessa. Itse siis asun kolmannessa kerroksessa.


Kolmas investointini oli pari euroa siivilälliseen teepannu. Nyt juhlistan elämääni aamuisin oikealla kahvilla. Kahvia alkaa arvostamaan, kun tarjolla on pääsääntöisesti 3 in 1 murusösselöitä. Niidenkin kohdalla pitää olla tarkkana, ettei anna rahaansa Nestlelle. Viime viikonloppuna herkuttelimme naapurinflikkojen kanssa ostaen valko- ja sinihomejuustoa, suolakeksejä, tuoretta patonkia ja hedelmiä. Kaiken kruunasi Romaniasta tuomani punaviini. Nämähän ovat varsin normaaleja juttuja Suomessa, mutta täällä, varsinkin näin opiskelijaelämässä ja periferiassa asuessa, tämä on suurta juhlaa. Lähes kaikkea kyllä löytyy keskustassa olevista länsikaupoista, mutta ei joitain tuotteita viitsi lähteä varta vasten metrolla hakemaan. Kampuksen kaupassa on murukahvia ja valkoistakin valkoisempaa paahtoleipää. Sitä ostaessaan pitää olla tarkkana, ettei toistamiseen osa sitä leipää, jossa sokeri ja lisäaineet kirskuivat hampaissa.

Voi siis tietenkin ajatella, että tämä on vähän säälittävää – mutta toisaalta tämä on osoitus siitä, kuinka vähällä sitä loppujen lopuksi pärjää. Rupisuuteen, karheuteen ja ankeuteen tottuu yllättävän pian. Kun naapuri on saanut imurin joltakin lainaan, on iloinen voidessaan hurauttaa pari kertaa ympäriinsä tätä ruskeaa kokolattiamattoa. Päivittäin visiteeraavat siivoojattaret nimittäin näyttävät harjaa kerran viikossa suurimmille roskille – pöly, hiekka ja kaikki muu köntsä jäävät vieraiksemme. Mutta jos tässä ihan rehelliseksi täytyy ryhtyä, niin ei tämä asuminen juurikaan mukaile omia esteettisiä näkemyksiä. Ehkä tämä on opetus löytää väripaletista uusia värejä – nämä harmaasta ruskeaan asteittain vaihtuvat värit eivät nääs kuulu omaan värimaailmaani.

Asuntoni vieressä on jalkapallokentän kokoinen työmaa. Kenttä on kaivettu auki ja sen alle rakennetaan monipuolista urheiluyksikköä. Ei siis tullut minun uudesta elämästäni mitään, kun ympäristö vasta valmistautuu moisiin fasiliteetteihin. Koska nämä palvelut eivät ole vielä käytössä, en välttämättä pitäisi ihan niin tärkeänä tätä rakentamisen kiihkeyttä. Työmiehet nimittäin työskentelevät päivin-öin. Kaivinkoneen ja nosturin ääni jylläävät koko ajan, läpi yön. Metallikiskot kalisevat ja pauke porautuu korvaan läpi tyynyn. Tämä vaikuttaa hitusen unenlaatuun ja nukahtamiseen.


Oma uni harhailee työmaan kolskeesta, mutta työmiehille uni maistuu makealle.


Omaa kuntoa nostattaa kierrokset keskustassa. Kun kaupunkiin lähtee, huomaa viettäneensä siellä koko päivän. Helposti huomaan kävelleensä 8 – 9 tuntia putkeen. Takaisin tulessaan ei enää millään jaksaisi, mutta ei auta koin jatkaa kävelyä eri metrokäytävissä ja kotiin kulkiessa. Illalla kyllä tuntee moisen liikunnan jaloissaan. Myös jatkuvan portaissa kapuamisen toivoisi nostavan kuntoa. Luentorakennuksessa on kyllä hissi, mutta sen edessä on aina niin mahdoton jono, että on helpompi mennä portaita ylös. Kuudes kerros kyllä ottaa vielä hieman koville, neljänteen kipittää jo kohtuullisen kepeästi.

Allergia iski. Maanantaina se oli ilmentynyt kehooni loputtomana aivastuskoneena. Nenä valuu ja minä tirskin, joten on syytä alistaa itsensä pillereille, joista olen onneksi pakannut mukaani. Mukaani pakkasin allergialääkkeiden lisäksi särkylääkkeitä ja pillereitä mahaongelmien varalta. Kiinahan toki on tunnettu lääketieteestään, mutta jotain on syytä olla kassissa ihan kaiken varalta. Torstaina aamusta sanoi vettä. Toivottavasti se pyyhki pahimmat pölyt pois.





Kampus

Kampus alue on tullut hyvinkin tutuksi. Alue on noin neliökilometrin kokoinen. Alueella on portti joka ilmansuuntaan. Etelästä löytyy metroasema, taksit taas ajavat alueelle sisälle itäportista. Alueelta löytyy yliopiston lisäksi alakoulu ja päiväkoti. Joka päivä isovanhemmat odottavat näiden rakennuksien edessä hakien lapsenlapsiaan pois koulusta. Alueella asuu nuorison lisäksi myös runsaasti ikäihmisiä. Oletin aluksi, että he ovat työskennelleet yliopistolla, mutta eräs opettajista kertoi, että he asuvat alueella, koska vuokrat täällä ovat kohtuulliset. Ruokaa saa ainakin yhdeksästä eri paikasta, tämän lisäksi alueelta löytyy muutama kahvio-ravintola, joista saa vähän kalliimmalla kunnon kahvia että ruokaa. Alueella on myös muutama kirjakauppa, yksi ruokakauppa ja kirjasto.

Alueita kampuksen ympärillä

Pohjois- ja eteläporttien ulkopuolella on kiivaasti liikennöidyt kadut, jotka vievät kohti keskustaa – ja toki suoraa päinvastaiseen suuntaan, eli pois Pekingistä. Näitä katuja pitää ylittää jalankulkusiltojen kautta. Pohjoiselta portilta ulostautuessa löytää pari pankkia sekä reilun kilsan päästä ruokakaupan, jossa myydään lähimmät muoviin käärityt juustosiivut. Itäpuolelta löytyy kioski ja kuppila, jossa herrat kiskovat tupakkaa kuin korsteeni, naukkailevat ruokansa kanssa kirkasta ruuansulattajaa, ja löytyypä pöydältä myös muutama kaljapullo. Yhden ruoka-annoksen tässä paikassa lusikoin suuhuni hädin tuskin nähden savulta koko lautasta. Etelän portista astellessa voi hakeutua italaiaslais-kiinalaiseen ravintolaan tai pizzeriaan. Viime viikonloppuna esimerkiksi hemmottelin itseäni länsihintaisella pizzalla ja oluella. Yliopiston kampuksen länsipuolella taas löytyy useampi kadullinen kiihkeärytmistä Kiinaa katuruokaloin, ulkoilma vaatekaupoin, sekä myymälöin, mistä löytyy kaikkea mahdollista pientä sälää. Löytyipä sieltä myös lähimmät hierontapaikat.
Kännykän kääntäjätoiminnon avulla kävimme keskustelua terveydentilastani, ruokavaliostani ja elintavoistani lähiseudun hierojalla. Blondattuhiuksinen nuorimies kynsilakoissaan näpytteli minulle viestejä ja minä vastailin sen minkä osasin. Kehtasi nuhdella minua kynsieni hoitamattomuudesta. Tarkemmin ajateltuna yhdellä kadunpätkällä oli varsin useita manikyyrejä. Nuori mies tarjosi minulle kynsikatalogia, missä oli esimerkkejä mitä juhlavammista kynsistä. Minä ilmoitin kaipaavani pelkästään nautiskelua jalka- ja selkähoidon parissa.

Ruuhka metroissa

Juhlapyhien liikenneruuhkat kasvattavat hermoja istuskellessa moottoritiellä tunti tolkulla auton pysyessä paikallaan. Ruuhkat eivät kuitenkaan ajoitu pelkästään tällaisiin tilanteisiin. Ruuhka on joka päivä. Aamulla kaupunkiin meneminen on kiinnostava kokemus. Oma reittini keskustaan vaatii yleensä kaksi kertaa metron vaihtoa, ensimmäisellä kerralla tavallaan saman linjan sisällä, toisella kerralla vaihtaakseen linjaa. Tämä tarkoittaa siis kahta yritystä yrittää mahduttaa itsensä junaan. Joinain aamuina jonojen annetaan muodostua jo aseman ylätasanteelle, jotta ihmiset eivät maanuumenissa, hirvittävässä ihmismassassa tönisi toisiaan junan alle. Niinpä ihmisiä päästetään alas odottamaan pienissä erissä. Yleensä ensimmäinen, toinen, kolmas ja jopa neljäs juna menee ohi niin, ettei niihin ole mitään asiaa. Viidennen kohdalla voi sitten alkaa miettimään millaisella heivausliikkeellä saisi itsenä puristetuksi metrovaunuun.

Omalla kohdallani ensimmäisen vaihdon jälkeen olen ykköslinjan päätepysäkillä, mikä tarkoittaa sitä, että odottamassa on tyhjä juna. Tämä on yksi hyvä puoli asua kaupungin laidalla. Jos siis jättäytyy suosiolla jonossa ensimmäiseksi ja odottaa seuraavaa junaa, on mahdollista päästä istumaan. Tämä on varsin oivallista, varsinkin jos on menossa samalla linjalla kauas.

Ruuhkajunassa on totaalisen pakkautunut ja kiinni ihmisissä. Eipä tarvitse pidellä mistään kiinni, kun ihmismassa pitää pystyssä. Eri asia on sitten yrittää päästä oikealla pysäkillä pois.





Metrot sinänsä ovat varsin oivallinen tapa liikkua. Hinta on 2 yania / matka eli 0,25 €. Metrokartta on selkeä ja sitä on helppo lukea. Ainut, etten ole löytänyt yhtään printattua metrokarttaa, jossa olisi pysäkit englanniksi. Kaikki mainoslehtiset, joissa on kartta, ovat pelkästään kiinaksi. Metroasemilla ja junissa tieto löytyy kuitenkin myös englanniksi.

Kansallismuseo


Ihmisiä jonossa Kiellettyyn kaupunkiin.




Aktiviteettejä Taivaallisen rauhan aukiolla.

Kansallismuseo.


Kansakunta jonottaan kilometrin mittaisessa jonossa kohti Kiellettyä kaupunkia. Taivaallisen rauhan aukiolla (Tiananmen Square) vaeltaa myös massoittain turisteja – enimmikseen kiinalaisia. Minä olen iloinen, että kansallismuseon edessä ei ole pahaa jonoa. Juuri kun olen päässyt hymähtämään tätä itselleni, määrää vartija minut jonoon, jossa on kaikki kassilliset ihmiset. Siinä minä sitten jonotankin yhden tunnin saadakseni kassini narikkaan. Jo onneksi minulla oli mukanani opiskelijakortti, sillä ilman sitä tai passia en olisi päässyt museoon. Mikä ilahduttavaa, museoon ei maksanut mitään. Lisäksi museossa oli mitä mainioimman makuinen tonnikalavoileipä ja hyvä latte-kahvi.




Museo on valtava, joten siellä saa kulutettua aikaa tuntitolkulla. Tarjolla oli muinaisen Kiinan historiaa, buddhalaisuuteen kuuluvia veistoksia, pronssitaidetta, vahoja rahoja ja jade esineitä, maalauksia viuhkoissa, posliinia, arkkitehtuuria ja vallankumouksen tuulia. Muista maista tarjolla oli afrikkalaisia puuveistoksia ja Picassoa. Nykyajasta esillä oli myös Huang Zhiyang:n maalauksia.





Minua erityisesti nauratti huone, missä kerrottiin Kiinan hyvistä suhteista ulkovaltojen kanssa. Vitriineihin oli kerätty valtiovieraiden antamia lahjoja. Ihan vinkkinä suomalaisille ulkopolitiikkaa edustaville politiikoille haluaisin kertoa, että museossa on jo kaksi Sarpanevan lasilintua ja yksi pienehkö sininen kukkamalja … että jotain muutakin materiaalia ja tuotetta voisi ehkä harkita seuraavan valtiovierailun kohdalla. Sinänsä on tietenkin hyvä, että suomalaiset ovat vaatimattomia lahjoissaan, mutta Tarjan antama kukkamalja näytti hieman vaatimattomalta Afrikan herrojen upeasti veistettyjen tuolien tai krokotiili-patsaiden rinnalla.


Ylhäällä oikealla Paavo Lipposen vuodelta 1998 toveri Zhu Rongli:lle. Alhaalla vasemmalla Matti Vanhasen lahja vuodelta 2006 toveri Wen Jiabao:lle. Oikealla alhaalla Tarja Halosen lahja vuodelta 2008 toveri Hu Jintao:lle.




Lahjoja (vasemmalla) Togosta, Ghanasta, Amerikasta ja (oikealla) Belgiasta sekä Tansaniasta.