Haudan lakaisua, leijoja ja kesän tuntua

Kevät oli edennyt viikon poissa ollessani harppauksen eteenpäin. Maailma näyttää nyt vihreämmältä ja puut ovat saaneet uusia kukkia – osa kukista on kerennyt jopa heittää terälehtensä. Lumoavia Mangolian-kukkia jää ikävä. Lämpötila on suomalaisittain jo täysin kesä. Keskiviikkona mittari nousi jo kolmeenkymmeneen. Jiihaa. Viiletin ympäriinsä paitahihasissa. Illat ovat kuitenkin viileitä, joten pitkähihaista on syytä pitää mukana. Onneksi lämpö hieman vielä laantuu, sillä en ole ihan vielä valmis hellekauteen – pitää nääs jaksaa tehdä vielä vaikka mitä. 

Uutena elementtinä säähän on tullut tuuli. Eräs hankala aamu matkan jälkeen. Aamupala jää syömättä. Kiiruhdan kohti opintoja. Mietin säätä, sillä ilma näyttää jotenkin kummalta. Saastetta, ajattelen, mutta hetken päästä huomaan taivaan olevan korkeammalla syvän sininen. Haukotuksen hetkellä ymmärrän ilman sameuden. Siinä samassa nimittäin nielen pikkukiviä. Ilma on täynnä hiekkaa.

Pari päivää tämän jälkeen hiekka on kadonnut, mutta maailma on täynnä valkoista nöyhtää. On kuin lumisade olisi palannut, joskin ilma on lämmin. Joku puu levittää valkoista höytyvää kaikkialle.

Ilman lämpeneminen tuo ihmiset puistoihin. Pienen järven rannalta löysin iloisia ja terhakoita lapsia haavien ja pullojen kanssa. Sammakon poikaset saivat siellä kovaa kyytiä joutuessaan näiden kiihkeiden saalistajien kynsiin. Yritin kysellä, mitä sammakoille tapahtuu, kulkeutuuko ne pulloissa aina kotiin asti, mutta sain vastaukseksi vain hymyjä. 

The Qingming Festival  |  Tomb Sweeping Day


Viime viikolla oli neljän päivän vapaa viikonloppu mukaan lukien. Tieto tuli vähän puskista, joten en osannut varautua moiseen ruhtinaalliseen lomaan karatakseni jonnekin. Toisaalta sunnuntaina katsoin uutisia, missä näytettiin loputtomia ruuhkajonoja ja kerrottiin liikenneonnettomuuksista, mitä juhlapyhän paluuliikenteessä oli sattunut. Kun yli 20 miljoonaisen kaupungin ihmiset lähtevät lomalle ja pois kaupungista, on ehkä itse parempi vain pysyä aloillaan.

Juhlapyhän nimi oli The Qingming Festival eli Tomb Sweeping Day. Suomessa sitä vastaisi lähinnä vainajien muistopäivä. Tätä perinteistä kiinalaista festivaalia juhlitaan yleensä huhtikuun alussa. Nyt päivä oli 5.4. Se määräytyy talvipäivänseisauksen ja kevätpäivän tasauksen mukaan. Qingming festivaalin aikana käydään haudoilla tai muistellaan esi-isiä. Haudat puhdistetaan, kuolleille tuodaan ruokaa ja heille uhrataan paperia muistuttavaa rahaa. Leijan lennättämisen taas uskotaan tuovan onnea ja poistavan sairauksia. Perinteisesti juhlapäivänä on syöty myös ainoastaan kylmää ruokaa.

Kylmän ruuan syöntiin liittyy tarina tradition synnystä. Mies nimeltään Jie Zitui (n. 770-476 eKr) leikkasi palan omasta jalastaan pelastaakseen hänen herransa, herttua Jinwen Gong, nälkäkuolemalta hänen jouduttua maanpakoon. Myöhemmin herttua pelastui ja palasi asemaansa unohtaen koko tapahtuman. Kuninkaaksi noustuaan hän kuitenkin etsi palvelijansa käsiinsä. Jie Zitui oli äitinsä kanssa piiloutunut Mian vuoren metsään. Kuningas yritti savustaa heidät pois metsästä sytyttämällä tulen. Pakolaiset eivät ilmestyneet metsästä vaan päinvastoin heidän ruumiinsa löytyi pajupuun vierestä. Häpeä ja katumus kalvoi kuningasta niin, että hän määräsi tälle ajankohdalle kolmen vuorokauden ajanjakson, jolloin ei saa sytyttää tulta kunnioittaakseen Jien muistoa. Paikkakunta, missä Jie kuoli, nimettiin Jiexiu:ksi (paikka, missä Jie lepää ikuisesti).

Minä lähdin tuona päivänä Ba Bao Shan:n hautausmaalle, mikä on täysin toisella puolella kaupunkia kuin itse asun. Portilla minullekin ojennettiin kukkasia, joita oli määrä laskea haudalle. Kukkien lisäksi useille haudoille oli tuotu ruokaa, hedelmiä, pikkuleipiä ja olipa joku saanut myös katkarapuja. 

Katselin yhden pariskunnan rituaalia. Hautojen muistolaatat olivat muistoseinällä. Mies nousi siirrettäviä tikkaita pitkin ylös päästäkseen hoitamaan omaisensa hautaa. Hän otti taskustaan kahden desilitran viinapullon, joka sisälsi 60% kirkkautta, avasi pullon ja teippasi sen kiinni muistokiveen. Tämän jälkeen hän teki saman tempun tupakka-askeille. Laskeuduttuaan vaimonsa viereen hän otti taskustaan toisen viinapullon, avasi sen, kohotti pullon korkeuksiin, otti huikan pullonsuusta, lausuin muutaman sanan ja valutti loput pullon annista ympyrän muotoon maahan.

Ajattelin tätä rituaalia ja mietin, miten moinen soveltuisi Suomeen. Ensinnäkin, kukaan ei tietystikään luopuisi rakkaasta alkoholistaan tai tupakoistaan, mutta jos jostain syystä näin kävisi, huh, mitkä pirskeet hautausmaalla olisi seuraavana yönä.

Minulle annetut kukkaset sai henkilö, joka oli elänyt vuosilukujen mukaan saman mittaisen elämän kuin isäni. Terveisiä vain Aimolle. Pieni viinantilkka olisi varmaan maistunut hänellekin.

Leijat


Leijojen lennättäminen ei ole pelkästään lasten huvi. Toki puistoissa näkee paljon vanhempia lastensa kanssa leijanlennätyksessä, mutta hard core harrastus se näyttää olevan vanhemmille herroille. Heillä on mukanaan kunnon varustus tätä harrastusta varten.

Leijan historian sanotaan alkaneen Kiinasta jo 2300 vuotta sitten. Tuolloin Shandongin maakunnassa asui puusepän Mu Zi joka yritti kehitellä ihmisen nostattavaa leijaa. Vähän myöhemmin myös herra nimeltään Lu Ban kehitteli vastaavaa käyttäen materiaalina bambu puuta ja silkkikangasta. Leijoja on käytetty muun muassa pelastustehtävissä, mittaamaan etäisyyksiä, testaamaan tuulta ja sotilasoperaatioiden viestinnässä.