Kulttuurivälähdyksiä

Pekingin ooppera

Ihan alkuun on tunnustettava, että minä ei ole alkuunsakaan ooppera ihminen. Olisinko joskus lapsena ollut moisessa tapahtumassa, aikuisiällä en koskaan. Olen aina ajatellut, että se on sellaista kiekumista. Kuitenkin minua kutkutti jo heti alkuunsa Kiinaan tullessani mennä katsomaan Pekingin oopperaa. Jos on olemassa termi ”Pekingin ooppera”, se täytyy tarkastaa. Epäilin jo hetken, ettei tämä toteudu, mutta lopua kohden tahti vain kiihtyy.

Lähdimme Jamaika-ystävättäreni kanssa kohti kulttuurikokemusta. Olin matkannut useamman kerran rakennuksen ohi ymmärtämättä, että tämä on juuri paikka, mitä etsin. Minulla oli päässäni ajatus vanhasta kultturellista rakennuksesta, eikä modernista kerrostalosta. Ovien yläpuolella oli sentään pieni vinkki sisällöstä, kiveen veistettyjä naamioita. 






Ymmärsimme, että tarjolla olisi kaksi esitystä, toinen liittyisi sotimiseen, toinen rakkauteen. Ajattelimme ilman muuta, että rakkaus puree kahteen romanttiseen naisimmeiseen. Näytös oli nuorten oopperakoululaisten esitys. Sali oli yleisöstä täynnä. Ostimme halvimmat liput, joten saimme paikat takaa hattuhyllyltä. Kalliimmat liput olivat luonnollisesti ihan edessä ja niihin kuului tee- ja pieni välipalatarjoilu.
Meitä oli kehotettu ottamaan korvatulpat mukaan, mutta sellaisille ei ollut tarvetta.

Näytös koostui puheesta, laulusta ja erilaisista tanssi- ja akrobatiaosuuksista. On myönnettävä, etten ymmärtänyt yhtikäs mitään näytelmän sisällöstä. Jossain kohden aloin hieman epäilemään tapahtumien romanttisuutta, sillä näyttämölle ei ilmaantunut yhtään neitoa – eikä homma kuitenkaan näyttänyt olevat mitenkään avarakasteisen modernikaan tässä rakkauskäsityksessä. Erotin erilaisia hahmoja, joilla selkeästi oli eri roolit ja naamiot. Kavereita oli lavalla yksi, välillä useampi, välillä he puhelivat keskenään, sitten puhkesivat laulamaan ja loppua kohden meininki muuttui varsin liikunnalliseksi, joten minäkin aloin jo ymmärtämään katsovani sotaesitystä.

Näyttämön lavastus oli varsin niukka. Tästä johtuen vaatteet saivat sitäkin suuremman roolin esityksessä. Pukukavalkadi kirkkaineen väreineen ja esiintyjien maskit olivat upeat. Herrat tepsuttelivat näyttömällä korkeapohjaisilla kengillään, etenivät välillä yhdellä jalalla, heiluttelivat jalkoja ylös alas ja kieppuivat sinne tänne taidokkaasti. Välillä yleisö puhkesi raikuviin suosionosoituksiin. Minäkin taputin – varsinkin lopun sotaosuudessa, sillä kavereiden tanssi- / itsepuolustuslajiliikkeet olivat mitä huikeimpia. Koristeellisten takkien helmat ja pitkät hihat vain liehuivat ja päähineiden sulat väpättivät miesten tehdessä mitä erilaisimpia kieppumisia.

Näyttämön viereen oli sijoitettu orkesteri, joka loi omaa tunnelmaansa mitä erikoisimmilla lyönneillä, kalinoilla ja vinkauksilla. Muusikot soittivat kiinalaisia perinnesoittimia.

… ja mitä Pekingin oopperasta kerrotaan toisaalla


Kiinalaiset oopperat perustuvat yleensä Kiinan historiaan ja kulttuuriin. Pekingin ooppera on syntynyt 1790 neljän Anhui-oopperan esiintyjän tuodessa sen esitteille Qianlong keisarille hänen 80-vuotis syntymäpäivänään. Aluksi oopperaesiintyjät olivat vain miehiä. Naiset saivat virallisesti esiintyä vasta 1912. Pekingin oopperan hienous perustuu oikein ajoitettujen liikkeiden ja musiikin yhteisvaikutelmaan.

Esityksissä käytetyt vaatteet sijoittuvat ajallisesti Ming dynastian (1368-1644) aikaan. Oopperan vaatekarderooppiin kuuluu toukui - kypärät, hatut ja huivit; mang – seremooniaviitta; pei – epämuodollisempi viitta; kao – sotilaiden panssarit; xue – kengät. Esiintyvien hahmojen kuvioinnin ja värityksen arvellaan olevan peräisin perinteisestä kiinalaisesta värien symboliikasta. Henkilöiden kasvoilla ne edustavat hahmon persoonallisuutta.
Hahmot

The Sheng (生) - päähenkilö voi olla jokin useista erilaisista hahmoista. Laosheng on arvokas vanhempi henkilö, joka on leppeä ja kultivoitunut ja käyttää arkisia asuja. Toinen tyyppi taas on Hongsheng, punakka vanhempi mies, joista Guan Gong edustaa Kiinan veljeyden, uskollisuuden ja vanhurskauden jumalaa ja Zhao Kuang-yin, ensimmäisen Song-dynastian keisaria. Nuori mies tunnetaan nimellä Xiaosheng. Wushengit ovat taistelulajien ja akrobatian mestareita.

The Jing (净) – Joko pää- tai sivuosassa oleva kasvot maalattu mies. Naamion väreistä punainen ilmaisee oikeamielisyyttä ja uskollisuutta, valkoinen pahaa ja oveluutta sekä musta vakautta ja luotettavuutta.

The Chou (丑) – narri, jonka erottaa valkoisesta laikusta silmien ja nenän ympärillä.

Monkey king / Sun Wu Kong (孙悟空）- Apinakuninkaan rooli on lainattu kirjasta ”Matka länteen”, missä munkit matkaavat Intiaan keräämään kirjoituksia tuoden ne takaisin apinakuninkaan ja porsaan avulla. Tämä rooli vaatii akrobatian taitoja.

The Dan (旦) – naisroolit, joita on viisi jaettuna vanhojen, kamppailulajiin taitajien, sotureiden, eliitin ja nuorten naisten osiin. Nykyään naiset voivat esiintyä oopperassa, ennen tämä oli miesten tehtävä. Osalla näistä miehistä rooli jäi päälle myös myöhemmässä elämänvaiheessa ja he saivat rahaa naisena olemisesta.

Taidealue 798

Kulttuuriviikonloppuni vei minut kaupungin laitamilla olevalle suurelle taidealueelle, missä oli gallerioita toinen toisensa perään erilaisiin vanhoihin tehdassaleihin rakennettuna.
Alue on esimerkki saksalaisesta Bauhaus arkkitehtuurista.
798 tehdasalue on siirtynyt kulttuurin käyttöön vuoden 2002 jälkeen, kun taiteilijat ja kulttuurialan organisaatiot alkoivat vuokrata tehtaan tiloja. Pikkuhiljaa alueesta syntyi suuri taidekeskus, mikä pitää sisällään useita gallerioita, taidekeskuksia, taiteilijoiden studioita, suunnittelutoimistoja, ravintoloita, kahvioita, design-liikkeitä ja matkamuistomyymälöitä.

 Alueella saa vietettyä tuntitolkulla. Hetken lompsoteltuaan siellä täällä ja tutkittuaan näyttelyitä, voi istahtaa jäätelölle tai juomaan kupposen kuumaa.








Tämä herra taiteilija istui krokotiilisaappaissaan samassa ruokaravintolassa. Päädyin hänen näyttelytilaansa myöhemmin.


Gallerioissa on ystävällinen tunnelma. Useassa tilassa oli paikalla myös taiteilijat, jotka esittelivät mielellään teoksiaan ja kirjojaan. Istuskelin pitkän tovin Gao veljesten galleriatilassa lueskellen heidän katalogejaan. Tämä verrattain poliittinen taide antoi osviittaa heidän mielipiteistään ja ajatuksistaan aikaisempaa hallintoa kohtaan. Gao veljesten taiteesta kannattaa lukea artikkeli seuraavasta linkistä. Sieltä selviää enemmän taustoja ja traagista perhehistoriaa...
http://www.nytimes.com/2009/10/06/arts/design/06gao.html?pagewanted=all






Alue on niin suuri, ettei sitä jaksa kiertää perusteellisesti yhdessä päivässä. Minulla tuli taideähky reilun kymmenennen gallerian jälkeen.