Kipinkapin: TAIDETTA JA KULTTUURIA SEKÄ UOMIINSA ASETTUMISTA

Pikkuhiljaa elämä kampuksella muuttuu arkiseksi touhuiluksi. Muutaman päivän huoneessamme pällistelyn jälkeen siirsimme kämppäkaverini kanssa hänen sänkynsä seinän viereen. Nyt huoneemme keskellä on jopa kolme neliötä tyhjää tilaa. Viikon jälkeen ostin meille viherkasvin. Lähetystö lahjoitti Albert Edelfeltin kuvalla varustetun julisteen käydessäni siellä kulttuuripalaverissa. Ei ehkä ihan minun makuuni, mutta parempi kuin ei mitään.

Meillä on myös oma modeemi, millä pitäisi päästä nettiin mutkattomammin. HAH. Ensimmäisenä iltana se toimi, mutta toisena aamuna netistä ei sitten taas ollut tietoakaan. Taiwanilainen huonetoverini keittelee apparaatillan riisijuomaa. Kone ilmeisesti keittää ja murskaa riisit ja huone haisee liedelle kiehuneelle riisinkeittovedelle. Maistoin juomaa. Voihan se olla terveellistä, mutta en ole ahnehtimassa enempää hänen lämmintä riisipirtelöään.

Asuntolan siivoojattaret koputtavat oveen joka aamu tyhjentäen roskikset ja puunaten pinnat. Sunnuntai-aamuna rouvat ovat paikalla jo ennen yhdeksää. Armoa ei anneta.

Kerran viikossa he vaihtavat lakanat. Meillä on erityisen kirkastettu kuva televisiossa jokapäiväisen pölynpyyhinnän jälkeen. Olen löytänyt TV:stä CCTV:n tarjoaman englanninkielisen kanavan. Lisäksi ovemme edessä odottaa aamuisin kerran viikossa Global Times sanomalehti.

Askel askeleelta kämppä muuttuu ”persoonallisemman” näköiseksi. Ihmeitä ei toki pysty tekemään, eikä lyhyttä aikaa varten kannata tehdä mitään investointeja.

Ongelmat eivät kuitenkaan poistu ja uusien asioiden hoitaminen on ihan yhtä hankalaa, sillä kielimuuri pysyy valtavana. Nyt ei enää tarvitse kamppailla jokapäiväisten asioiden kanssa, mutta kasvattaessaan elämisensä kenttää kohtaa aina uusia asioita. Kaksi ja puoli vuotta täällä kiinalaisella animaatiolinjalla opiskellut argentiinalainen toteaa, että haasteellisuus säilyy täällä tasan niin kauan, kuin itse pysyy maassa.

Minä sain selville, että uusmedian ja journalistiikan lisäksi täällä on kansainvälinen elokuvalinja. Niinpä olen tehnyt ensimmäisen viikon jälkeen siirron kohti elokuvaopintoja. Toistaiseksi sukkuloin vielä kaikkien näiden kurssien välillä. Katsotaan, kuinka raskaaksi tämä tulee. Ensimmäiset kirjoitelmat ja esitelmä ovat valmiina. Jos joku olisi sanonut pari vuotta sitten, että teen esityksen tutkintamenetelmästä ja tietojen koodaamisesta englanniksi, olisin varmaan nauranut. Mutta enpä voinut silloin myöskään tietää, että asun Pekingissä.

Elämä on ihmeellistä.

The Beijinger, TimeOut ja City Weekend lehdet kertovat, mitä kaupungissa tapahtuu. Lisäksi täällä aikoinaan asunut ihana ystäväiseni lähettelee minulle tietoa taidenäyttelyiden avajaisista ja musakeikoista. Vapaapäiville valitsen teemaksi löytää jonkin kohteen ja tuntien jälkeen, löydettyäni vihdoin paikan, nautin jalat solmussa kulttuurin tarjoamasta annista. Olen nyt tutkinut Taivaan- ja Lama -temppelin, käynyt elokuvamuseossa, osallistunut puistotanssiin naisten kanssa, syönyt pikkuleipiä ja teetä näyttelyn avajaisissa, kulttuurikokoustanut Suomen lähetystössä, ottanut jalkahieronnan ja diggaillut kahta paikallista bändiä savuisessa rokkiluolassa. Olen ottanut käyttööni myös paikalliset linja-autot. Minulla ei ole hajuakaan niiden reiteistä, mutta eihän kaupungissa, jossa kaikki on yhtä tuntematonta, voi eksyä. Aina lopulta löytää metroaseman tai taksin. Linja-autojen etuna on ehdottomasti maisemat. Maan alla ei tiedä laisinkaan, mitä missäkin on, joten ei voi rekisteröidä paikkoja.