Sekoitus
värejä, hajuja, ääniä, hinduismia ja tuhansia jumalia.
Sieraimiin sukeltaa herkullinen curryn ja masalan sekoitus, johon
sekoittuu vankka urean ja lehmän lannan haju. Sisätiloissa nenä
aistii naftaliinin, sillä lavuaarissa pyörii valkoisia pallukoita,
joiden tehtävänä on varmaan pitää pikkueläimet loitolla. Haju
muistuttaa lapsuuden koimyrkystä. Eipä ymmärtänyt tätä 30
senttinen lisko, jonka löysin huoneestani.
Pyhiä lehmiä on kaikkialla. Ne seisovat liikenteen jakajilla tai makaavat keskellä tietä ihan niin kuin heitä huvittaa. Erään mielestä olin tiellä, joten hän käveli minua päin. Olipa yksi päättänyt lähteä shoppaamaan sisätilaan keskelle ostosbasaaria.
Rakastan naisten sareja sekä ihmisten hymyä. Hymyssä suin kulkiessaan saa välittömästi hymyn takaisin. Ihmiset eivät tarraa kiinni, eivätkä tuputa myyntiartikkeleitaan ja kerjäläisetkin jättävät kohtuudella rauhaan. Suurin osa ihmisistä antaa ottaa valokuvan, ja itse olen takuulla yhtä monessa täkäläisten kuvassa milloin poseeraten äidin, milloin isän ja milloin lapsen kanssa. Valokuvaus on siis yhteinen hupi.
Ruoka on yleisesti hyvää. Täällä olisi helppo olla kasvissyöjä, sillä useat hindut ovat kasvissyöjiä ja niinpä joka puolella on pelkästään kasviksia tarjoavia ravintoloita. Kasvisruoka on täällä myös tavattoman herkullista. Oma suosikkini on juustokastikkeet erilaisten soosien kanssa. Ruokien tulisuusaste vaihtelee hien otsalle kirjoittavista ja tulen suusta puskevista ruuista normaaliin. Jotenin tulisuuteen alkaa tottua, mutta myös toisaalta hieman kyllästyä.
Intiassa ei kannata kysyä, kuinka pitkä matka on, vaan kuinka kauan matka kestää. Esimerkiksi välimatka Bhubaneswarn ja Purin väillä on vain reilut 60 kilometriä, mutta autolla matka kestää reilut puolitoista tuntia. Tiet ovat surkeassa kunnossa ja baanalle mahtuu niin linja-autoa kuin kuormureita, sekä autoriksoja, pyöräilijöitä, mopoilijoita ja jalankulkijoita sekä tietenkin lehmiä. Ja saattaapa siellä jolkottaa myös koiria ja muutama vuohi. Maaseudulla ihmiset työskentelevät riisipelloilla tai kookospähkinöiden parissa. Valkoiset pitkänokkaiset kahlaajalinnut seisovat riisipelloilla odottaen varmaan nappaavansa madon.
Pyhiä lehmiä on kaikkialla. Ne seisovat liikenteen jakajilla tai makaavat keskellä tietä ihan niin kuin heitä huvittaa. Erään mielestä olin tiellä, joten hän käveli minua päin. Olipa yksi päättänyt lähteä shoppaamaan sisätilaan keskelle ostosbasaaria.
Rakastan naisten sareja sekä ihmisten hymyä. Hymyssä suin kulkiessaan saa välittömästi hymyn takaisin. Ihmiset eivät tarraa kiinni, eivätkä tuputa myyntiartikkeleitaan ja kerjäläisetkin jättävät kohtuudella rauhaan. Suurin osa ihmisistä antaa ottaa valokuvan, ja itse olen takuulla yhtä monessa täkäläisten kuvassa milloin poseeraten äidin, milloin isän ja milloin lapsen kanssa. Valokuvaus on siis yhteinen hupi.
Ruoka on yleisesti hyvää. Täällä olisi helppo olla kasvissyöjä, sillä useat hindut ovat kasvissyöjiä ja niinpä joka puolella on pelkästään kasviksia tarjoavia ravintoloita. Kasvisruoka on täällä myös tavattoman herkullista. Oma suosikkini on juustokastikkeet erilaisten soosien kanssa. Ruokien tulisuusaste vaihtelee hien otsalle kirjoittavista ja tulen suusta puskevista ruuista normaaliin. Jotenin tulisuuteen alkaa tottua, mutta myös toisaalta hieman kyllästyä.
Intiassa ei kannata kysyä, kuinka pitkä matka on, vaan kuinka kauan matka kestää. Esimerkiksi välimatka Bhubaneswarn ja Purin väillä on vain reilut 60 kilometriä, mutta autolla matka kestää reilut puolitoista tuntia. Tiet ovat surkeassa kunnossa ja baanalle mahtuu niin linja-autoa kuin kuormureita, sekä autoriksoja, pyöräilijöitä, mopoilijoita ja jalankulkijoita sekä tietenkin lehmiä. Ja saattaapa siellä jolkottaa myös koiria ja muutama vuohi. Maaseudulla ihmiset työskentelevät riisipelloilla tai kookospähkinöiden parissa. Valkoiset pitkänokkaiset kahlaajalinnut seisovat riisipelloilla odottaen varmaan nappaavansa madon.
KALKUTTA
| KOLKATA
Matka Intiassa alkoi kahden päivän ihmettelyllä Kalkuttassa. Minulla oli tärskyt hotellissa ystävättäreni kanssa. Bangladesh ystäväni olivat järjestäneet hotellin ja kuljetuksen lentokentältä käyttäen apunaan kalkuttalaista elokuvaohjaaja ystäväänsä.
Kalkuta tarjosi kaksi temppelielämystä. Alueet olivat pakattu täyteen ihmisiä. Selkeästi meneillään oli pyhä festivaali Swami Vivekanandan syntymän kunniaksi, joka on munkki ja filosofi, joka esitteli hinduismia läntiselle pallonpuoliskolle. Ihmiset istuskelivat nurmella, jonottivat ruokaa tai kuuntelivat varsin rytmikästä tabla-musiikkia (intialainen rumpu) , joka tarttui vartaloon ja sai polven nykimään. Rituaalina oli myös kastautua Gagnes joessa. Isä leikkasi pienen tytön hiukset kaljuksi ennen joessa kastautumista. Naiset taas laittoivat toisilleen punaisen viivan jakauksen kohdalle naimisissa olon merkiksi.
Dakshineswar Kali Temppeli
Ramakrishna temppeli
Ruokakulttuuri oli Kalkutassa hyvin samantapaista kuin Bangladeshissa. Halusimme kutsua meitä auttaneen leffamiehen syömään. Hän vei meidät kaupungin vanhimpaan Briyani ruokalaan (riisiannos jossa paljon rasvaa ja tässä tapauksessa kanan palasia). Ravintolassa oli yleinen ruokasali, mutta myös verhoilla eritettyjä looseja lähinnä muslimeja varten.
Vanha markkina-alue tarjosi jos jonkinlaista katseltavaa ja ostettavaa. Tästä basaari tyylisestä rakennuksesta löytyi värikkäitä vaatteita, lasisia rannerenkaita ja silmien väliin laitettavia ympyröitä tai korun mallisia tarroja, joilla naiset voivat kaunistua.
Matka Intiassa alkoi kahden päivän ihmettelyllä Kalkuttassa. Minulla oli tärskyt hotellissa ystävättäreni kanssa. Bangladesh ystäväni olivat järjestäneet hotellin ja kuljetuksen lentokentältä käyttäen apunaan kalkuttalaista elokuvaohjaaja ystäväänsä.
Kalkuta tarjosi kaksi temppelielämystä. Alueet olivat pakattu täyteen ihmisiä. Selkeästi meneillään oli pyhä festivaali Swami Vivekanandan syntymän kunniaksi, joka on munkki ja filosofi, joka esitteli hinduismia läntiselle pallonpuoliskolle. Ihmiset istuskelivat nurmella, jonottivat ruokaa tai kuuntelivat varsin rytmikästä tabla-musiikkia (intialainen rumpu) , joka tarttui vartaloon ja sai polven nykimään. Rituaalina oli myös kastautua Gagnes joessa. Isä leikkasi pienen tytön hiukset kaljuksi ennen joessa kastautumista. Naiset taas laittoivat toisilleen punaisen viivan jakauksen kohdalle naimisissa olon merkiksi.
Dakshineswar Kali Temppeli
Ramakrishna temppeli
Ruokakulttuuri oli Kalkutassa hyvin samantapaista kuin Bangladeshissa. Halusimme kutsua meitä auttaneen leffamiehen syömään. Hän vei meidät kaupungin vanhimpaan Briyani ruokalaan (riisiannos jossa paljon rasvaa ja tässä tapauksessa kanan palasia). Ravintolassa oli yleinen ruokasali, mutta myös verhoilla eritettyjä looseja lähinnä muslimeja varten.
Vanha markkina-alue tarjosi jos jonkinlaista katseltavaa ja ostettavaa. Tästä basaari tyylisestä rakennuksesta löytyi värikkäitä vaatteita, lasisia rannerenkaita ja silmien väliin laitettavia ympyröitä tai korun mallisia tarroja, joilla naiset voivat kaunistua.
Junamatkailun
iloa
Ystäväni pelkäsi junamatkaa. Hän olisi halunnut vaihtaa tilaamani 2 lk lipun 1 luokkaan. Todennäköisesti hänen mielikuvissaan oli kuvista tutut junat, missä kansa istuu junanvaunujen katolla. Lohdutin, että matkamme kestää vain 6,5 tuntia, joten voimme varmaan istua tuon ajan eksoottisuuden nimissä missä tahansa. Lippu oli express junaan, joka maksoi 26 € / suunta – ei siis mikään rupujuna Täytyy antaa kaikki kiitos Intian rautateille. Juna oli siisti, vaunusta löytyi useita sähköpistokkeita elektronisille välineille – ja mikä parasta, meidän seitsemän tunnin aikana tarjoiltiin syötävää kolme eri kertaa. Aluksi saimme jokainen litran vettä. Tämän jälkeen jaettiin mehua, jugurtti ja leipää. Välipalaksi saimme leipätikkuja, voita ja teetä. Lopuksi vielä tarjoiltiin lämmin ateria, joka päihiit lentokonepöperöt mennen tullen. Jos tämä oli toisen luokan kattaus, mitä ihmettä ensimmäisessä luokassa tarjoiltiin.
Ystäväni pelkäsi junamatkaa. Hän olisi halunnut vaihtaa tilaamani 2 lk lipun 1 luokkaan. Todennäköisesti hänen mielikuvissaan oli kuvista tutut junat, missä kansa istuu junanvaunujen katolla. Lohdutin, että matkamme kestää vain 6,5 tuntia, joten voimme varmaan istua tuon ajan eksoottisuuden nimissä missä tahansa. Lippu oli express junaan, joka maksoi 26 € / suunta – ei siis mikään rupujuna Täytyy antaa kaikki kiitos Intian rautateille. Juna oli siisti, vaunusta löytyi useita sähköpistokkeita elektronisille välineille – ja mikä parasta, meidän seitsemän tunnin aikana tarjoiltiin syötävää kolme eri kertaa. Aluksi saimme jokainen litran vettä. Tämän jälkeen jaettiin mehua, jugurtti ja leipää. Välipalaksi saimme leipätikkuja, voita ja teetä. Lopuksi vielä tarjoiltiin lämmin ateria, joka päihiit lentokonepöperöt mennen tullen. Jos tämä oli toisen luokan kattaus, mitä ihmettä ensimmäisessä luokassa tarjoiltiin.
BHUBANESWAR
Bhubaneswas, uuuh mikä kaupungin nimi. Minulla meni tovi muistaa ja opetella tämä, jotta osaisin kertoa, missä olen ollut. Kaupunki siaitsee itä-Intiassaon ollen Odisha kunnan pääkaupunki. Väkeä kaupungissa asuu alta miljoonan. Tämän kaupungin sanotaan olevan temppelien kaupunki.
Bhubaneswas, uuuh mikä kaupungin nimi. Minulla meni tovi muistaa ja opetella tämä, jotta osaisin kertoa, missä olen ollut. Kaupunki siaitsee itä-Intiassaon ollen Odisha kunnan pääkaupunki. Väkeä kaupungissa asuu alta miljoonan. Tämän kaupungin sanotaan olevan temppelien kaupunki.
Siddheswara
temple
Reilun viikon aikana minun oli hankala hahmottaa tätä kaupunkia. Majoituimme kahdeksi ensimmäiseksi yöksi hotelliin, joka näytti olevan keskellä ei mitään, jossain maaseudulla, vaikka olikin keskellä kaupunkia. Lyhyen kävelymatkan jälkeen olisimme olleet valtaväylällä ja yhden useiden temppeleiden edessä. Lopun ajan majoituin yliopiston vierastalossa, joka taas oli keskellä yliopiston ihan omaa kaupunkiaan edelleenkin keskellä Bhubaneswar:ia. Välimatkat eri paikkoihin olivat pitkät ja vaativat autokuljetusta. Tarkkailin paikkoja auton ikkunasta, havaitsin tuttuja paikkoja, mutta en osannut laittaa paikkoja kartalle, jota minulla ei edes ollut. Pääväylät olivat leveitä, useamman auton rinnakkain mentäviä ja vähemmän ruuhkaisia, mutta sivuteille käännyttäessä tiet kapenivat ja matkanteko oli pomppuisaa.
Syy tähän kaupunkiin päätymiseen oli lastenelokuvajärjestön CIFEJ:n kokous sekä työpaja. Suurin osa ajasta menikin työpajassa nuorten kanssa kuljailessa. Edelleenkin voin sanoa, että kansainvälinen yhteistyö voi olla haastavaa. Osa haasteista liittyy eri kulttuurien tapoihin, osa kieleen ja ripaus kuuluu erilaisiin persoonallisuuksiin sekä ihmisten tapaan kommunikoida. Mutta minulle työpaja ja lasten / nuorten kanssa toimiminen on henkireikä siinä, missä aikuisten kanssa pitää tahia asioista.
Yhden illan kulttuuriantina on osallistua tanssifestivaaliin. Tarjolla ei ollut mitään bollywood ketkutusta vaan Orissan alueella harjoitettua Odissi klassista tanssia. Tähän tanssiin liittyy vahvasti vartalon liikkeiden lisäksi myös tunteiden ilmaiseminen kasvojen ilmeillä.
Lisäksi pääsin kahtena iltana osallistumaan intialaiseen hääseremoniaan. Ensimmäisenä iltana seremonia oli uskonnollinen. Tämä oli morsiamen puolelta järjestetty tilaisuus, missä hindupapit lauloivat laulujaan ja tekivät seremonioitaan ja tuleva anoppi toivotti sulhasen tervetulleeksi sukuun pesemällä hänen jalkansa. Parin päivän päästä oli vuorossa sulhasen perheen järjestämä vastaanotto, missä oli huomattavasti enemmän vieraita, noin 1500 ihmistä. Vieraat toivat hääparille lahjan, kuvauttivat itsensä pariskunnan kanssa ja söivät juhla-buffetista.
PURI
Puri on reilu 60 kilometria Bhubaneswarista itää päin sijaitseva, Bengalin lahdella oleva rantakaupunki.
Hetki Purissa:
Tärykalvot ovat koetuksella autojen ja mopojen tööttäilystä. Autoriksakuski yrittää pyytää 80 rupia matkasta, minä taas olen valmis maksamaan 20. Jatkan talsimista ja hyppään seuraavaan riksaan, jonka kuski saa minulta 30 rupia. Vieressäni istuu vaaleanpunaiseen sariin kääriytynyt vanhempi nainen, joka jää pois sairaalan kohdalla.
Ohitamme hääseurueen. Auton edessä kävelee joukko rummuttajia takoen tarttuvaa rytmiä. Sen takana kulkee miehiä kukkalaitteita tikunnokassa kantaen.
Poliisi on laittanut tiesulkuja päätemppelin lähelle. Herra komissaari valvoo liikennettä puukepin kanssa ja käy välillä lyödä pätkäyttämässä jotakuta persuuksille väärästä toiminnasta. Kuri ja järjestys se olla pitää.
Pääkatu päättyy temppeliin. Alue on pyhitetty jalankulkijoille, lehmille ja kulkukoirille. Kerjäläiset istuvat aidan vierellä rahankeräyspurkkiensa kanssa. Jokaisessa kadunkulmassa on jokin pyhättö, mutta Jagannath temppeli on kaupungin ydin. Ihmiset suuntaavat askeliaan kohti temppeliä, vievät kenkänsä säilytykseen ja pujahtavat avojaloin temppelin uumeniin. Apinat hyppelevät temppelin aidalla. Osa aloittaa rukouksensa jo temppelin ulkopuolella. Minä joudun jäämään ulkopuolelle, sillä ovet eivät avaudu vääräuskoisille.
Sanovat hinduismin olevan rauhaa rakastava ja suvaitseva uskonto. Tiedä häntä. Lehdestä luen, että muslimeja on yritetty tappaa pienessä kylässä, sillä joku perheenjäsenistä oli ollut suhteessa hindun kanssa. Ehkä se on suvaitsevainen siinä, että lähes mitä tahansa voi palvoa. Jumalten määrä on sen verran laaja, ettei perässä pysy. Muistan vain Shivan, Visnun ja Krisnan sekä Hanuman – jälkimmäisen siitä, että minulla on tämän apinan muodossa esiintyvän jumalan kuva siluettinukkena.
Buddha temppelissä munkki rukoilee puolestani, kyselee perheenjäsenteni nimiä, mutisee omiaan, painaa merkin otsaani ja pyytää minun säilyttämään antamansa kukkasen taskussani. Tämän jälkeen munkki pyytää minulta lahjoitusta temppelilleen. Rakkaat perheenjäsenet, jos siunaus ei tavoita teitä, johtuu tämä siitä, etten jättänyt temppelille rahaa. Kukkaroni oli autossa, enkä usko maksettuihin siunauksiin. Evankelis-luterilainen kirkkokin on saanut elää ilman verorahojani jo liki 30 vuotta.
Aurinko alkaa punoittaa kun tielleni osuu myös hautajaiset. Joukko ihmisiä kantaa paaria, jonka päällä ruumis makaa täysin näkyvillä.
Vaikka kaupunki on merenrannassa ja paikallisten lomakohde, en tohdi pyöräyttää valkoista kehoani puolialastomana hiekkarannalle. Paikalliset ilakoivat ja nauttivat rantaelämästä, mutta täysissä varustuksissaan.
Puri on reilu 60 kilometria Bhubaneswarista itää päin sijaitseva, Bengalin lahdella oleva rantakaupunki.
Hetki Purissa:
Tärykalvot ovat koetuksella autojen ja mopojen tööttäilystä. Autoriksakuski yrittää pyytää 80 rupia matkasta, minä taas olen valmis maksamaan 20. Jatkan talsimista ja hyppään seuraavaan riksaan, jonka kuski saa minulta 30 rupia. Vieressäni istuu vaaleanpunaiseen sariin kääriytynyt vanhempi nainen, joka jää pois sairaalan kohdalla.
Ohitamme hääseurueen. Auton edessä kävelee joukko rummuttajia takoen tarttuvaa rytmiä. Sen takana kulkee miehiä kukkalaitteita tikunnokassa kantaen.
Poliisi on laittanut tiesulkuja päätemppelin lähelle. Herra komissaari valvoo liikennettä puukepin kanssa ja käy välillä lyödä pätkäyttämässä jotakuta persuuksille väärästä toiminnasta. Kuri ja järjestys se olla pitää.
Pääkatu päättyy temppeliin. Alue on pyhitetty jalankulkijoille, lehmille ja kulkukoirille. Kerjäläiset istuvat aidan vierellä rahankeräyspurkkiensa kanssa. Jokaisessa kadunkulmassa on jokin pyhättö, mutta Jagannath temppeli on kaupungin ydin. Ihmiset suuntaavat askeliaan kohti temppeliä, vievät kenkänsä säilytykseen ja pujahtavat avojaloin temppelin uumeniin. Apinat hyppelevät temppelin aidalla. Osa aloittaa rukouksensa jo temppelin ulkopuolella. Minä joudun jäämään ulkopuolelle, sillä ovet eivät avaudu vääräuskoisille.
Sanovat hinduismin olevan rauhaa rakastava ja suvaitseva uskonto. Tiedä häntä. Lehdestä luen, että muslimeja on yritetty tappaa pienessä kylässä, sillä joku perheenjäsenistä oli ollut suhteessa hindun kanssa. Ehkä se on suvaitsevainen siinä, että lähes mitä tahansa voi palvoa. Jumalten määrä on sen verran laaja, ettei perässä pysy. Muistan vain Shivan, Visnun ja Krisnan sekä Hanuman – jälkimmäisen siitä, että minulla on tämän apinan muodossa esiintyvän jumalan kuva siluettinukkena.
Buddha temppelissä munkki rukoilee puolestani, kyselee perheenjäsenteni nimiä, mutisee omiaan, painaa merkin otsaani ja pyytää minun säilyttämään antamansa kukkasen taskussani. Tämän jälkeen munkki pyytää minulta lahjoitusta temppelilleen. Rakkaat perheenjäsenet, jos siunaus ei tavoita teitä, johtuu tämä siitä, etten jättänyt temppelille rahaa. Kukkaroni oli autossa, enkä usko maksettuihin siunauksiin. Evankelis-luterilainen kirkkokin on saanut elää ilman verorahojani jo liki 30 vuotta.
Aurinko alkaa punoittaa kun tielleni osuu myös hautajaiset. Joukko ihmisiä kantaa paaria, jonka päällä ruumis makaa täysin näkyvillä.
Vaikka kaupunki on merenrannassa ja paikallisten lomakohde, en tohdi pyöräyttää valkoista kehoani puolialastomana hiekkarannalle. Paikalliset ilakoivat ja nauttivat rantaelämästä, mutta täysissä varustuksissaan.
Yhdessä
matkaamisen haasteet
Olimme etukäteen sopineet matkaavamme ystävättäreni kanssa yhdessä ennen ja jälkeen työosuuden. Tämä oli pitkästä aikaa kerta, että jakaisin suunnitelmat ja kokemuksen jonkun kanssa. Ajatus yhdessä matkustamisesta ja yhteisistä seikkailuista on sinänsä kivaa, mutta matkustamisessa on myös omat haasteensa. Pidän ystävästäni, mutta olemme tapoinemme ja persoonina kuin yö ja päivä. Siinä, missä minä heräsin joka aamu kello 6, olisi hän mielellään noussut sängystä vasta kello 12. Siihen mennessä minä olin jo kerennyt tekemään yli puoli työpäivää. Surkeat nettiyhteydet ja kiihkeä halu sukeltaa kaupungin sykkeeseen näkemään ja kokemaan piti minut suurimman osan ajasta loitolla sosiaalisesta mediasta. Hän taas hommasi heti paikallisen sim kortin nettiyhteyden kanssa, joten välillä en tiennyt matkasiko hän minun vai ystäviensä kanssa. Hän oli loistava käyttämään hotellin palveluita ja tilaamaan huonepalvelusta milloin mitäkin. Minä taas halusin syödä ja juoda hotellin ulkopuolella osana ihmisvilinää. Loppulomamme ensimmäisen päivän hän jahkasi suunnitelmiaan, mitkä vaihtelivat parin viikon viikon meditoinnista aina saman tien kotiutumiseen. Toisena päivänä hän aamupäivästä rannalla kävellessään päätti lähetä samana päivänä. Hän soitti matkanjärjestäjälle ja osti lipun, tilasi taksin matkustaakseen takaisin Bhubaneswariin ja lensi sieltä kohti Saksaa. Täytyy sanoa, että varsin sutjakkaa toimintaa. Asiaan ei liittynyt mitään meidän välistä kitkaa. Halasimme ja toivotimme hänelle hyvää matkaa. Ystävättäreeni taisi iskeä rakkauden hermostus. Miehen oranssi valo oli vilahtanut ainakin hetkellisesti vihreäksi ja nainen oli kuin raketti valmiina lentoon. Pyörähdin ympäri ja lähdin jopa hitusen helpottuneena tutkimaan elämänmenoa. Olin jälleen yksin ja sain tehdä mitä halusin ja mennä mihin halusin, koska halusin ja tuntea olevani vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti