Reilu viikko on mennyt, enkä ole päässyt vielä alkuun blogissani.
Aika rientää ja ohjelmaa on paljon.
Kuumuus on käsinkosketeltava, sähköt tulee ja menee ja internetin kanssa on haasteita, jonain päivänä sitä ei ole, toisena päivänä tuntuu juhlalta, kun kaikki toimii.
Saavuin siis suosiolla Cotonouhun. Minut lentokentältä hakenut Serge kertoi, kuinka vieressä on meri, mutta oli niin pilkkopimeää, ettei auton ikkunan läpi nähnyt kuin tien. Uni ei meinaa tulla ihan hetkessä vaikka on totaalisen väsynyt. Ilmastointi on päällä ja muistan, etten ole koskaan moisista apparaateista pitänyt. Ilman sitä olisi kuitenkin hikistä. Kaivaudun lakanan alle ja jossain vaiheessa olen siirtynyt muihin ajatuksiin.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Kävimme ison supermarketin kautta. Hankalaa ostaa itseleen muonavarastoa, kun ei tiedä, mitä oikein pitäisi ostaa ja mitä paikan päältä saa tai ei saa. Niinpä ostan mm. nuudeleita, jotain valmiskastikkeita, palan juustoa ja leipää, jotta ainakin pääsen alkuun. Höylään pankkikortilla tajuamatta laisinkaan rahanarvoa. Myöhemmin katson kuittia ja tajuan, että olen ostanut elämäni kalleimmat nuudelit. Kuitin summa on kuin jouluostosten jälkeen, mutta ruokakassin koko ja sisältä taas varsin vaatimattomat. Tämä kauppa on onkin länsimaalaisille. Sieltä löytyy kaikkea, mutta kalliilla. Lisäksi myöhemmin ymmärrän, ettei minun olisi tarvinnut ostaa pyykkipulveria eikä saippuaa, mutta ne voin myöhemmin lahjoittaa jollekin. Lisäksi ostin puhelinkortin ja nettiaikaa, joskin myöhemmin ymmärrän, että olen ostanut ihan liian vähän nettikapasiteettia.
Saavumme reilun tunnin ajomatkan jälkeen Grand Popoon. Kuski soittaa koko matkan samaa biisiä non-stoppiin. Jo ensitahdista kuulen, että kyseessä on joku kristillinen laulu. Perillä ollessa voisin jo laulaa sen mukana, vaikka kappaleesta itsestään ei kyllä tullut mieleistä.
Villa Karo
Villa Karo, suomalais-länsiafrikkalainen kulttuurikeskus, odotti uutta tulijaansa. Kilistelimme lasilliset ja majoittauduin huoneeseeni. Ensimmäinen mielikuvani yläkerran terassista on Ernest Hemingway kumoamassa viskiä naamaansa. Huone on iso, minulla on työpöytä ja sääskiverkko leveän sängyn yllä. Kaappiin mahtuu koko omaisuuteni. Huoneen ovensuusta on suora näkymä rantaan.
Huone vielä ennen kuin levittäydyin.
Takana siintää meri.
Verannalta ukkosmyrskyn jälkeen.
Enimmäkseen on kuuma. Jokaisesta ihon uurteesta ja poimusta on muodostunut pieni puro, jotka toisiinsa yhtyessä muodostavat jo ison joen. Juon litroittain vettä. Energiataso vaihtelee päivittäin. Välillä on todella reipas, toisinaan aivan pökerryksissä lämmöstä. Aamuisin ei tule vettä, mutta sitä on isossa sammiossa, josta sitä voi pienellä muoviastialla äyskäröidä päälleen. Illalla saattaa päästä jopa suihkuun.
Meri on lähellä. Aallot luo jatkuvan tasaisen äänimaiseman. Vesi on lähes kuumaa, mutta aaltojen koko ja merivirrat estävät uinnin. Tilanne on aika absurdi. Olisi niin suuri kiusaus päästä veteen. Rannalla on hiekan värisiä pikkurapuja (ghost crab), jotka vilistelevät sinne tänne. Aluksi niitä ei hahmota, ovat niin taustaansa naamioituneet, mutta yht äkkiä aivan kuin hiekka lähtisi liikkeelle tajuaa, että siinä menee rapu. Niiden vauhti on nopea ja yritys ottaa valokuvaa vaati aikansa. Nopeasti ne on vilistäneet karkuun ja sukeltaneet hiekassa olevasta aukosta jonnekin maan uumeniin.
Tärkeitä kieltoja rannalla oleilemiseen.
Tämä rapu suostui lopulta poseeraamaan.
Seisoin polviini asti todella lämpimässä vedessä ja yritin pitää tasapainoa, jotta vesi ei kiskaisisi minua nurin. Hetkeksi istahdin rantaviivalle juuri niin, että suurimmat aallot pyyhkäisevät jalkojeni ohi sillä kohtalokkaalla seurauksella että bikinin housut täyttyi hiekasta.
Grand Popo on rauhaisa, mutta ei uinuva, useammasta pienestä kylästä koostuva alue. Pääelinkeino on kalastus. Parhaillaan paikalliset kalastajat vetävät verkkoja. Iso määrä miehiä ja naisia vetävät köyttä pitkälle, kauas rantaviivasta. Kaksi miehistä kilistää kellolla kilkattavaa rytmiä, kolmas antaa tahtia lähes mantran omaisilla sanoilla, joihin koko joukko välillä yhtyy. Vetäminen tapahtuu tämän hypnoottisen rytmin tahdissa. Ensimmäinen jonosta on kiinnittänyt köyden pään tien vieressä olevaan palmuun. Jokaisen vetokierroksen jälkeen köyttä kiristetään puun ympärille. Miehet kulkevat jonossa useamman kerran palaten aina takaisin meren rantaan ja kiskoen köyttä kilkatuksen tahdissa kohti tietä – uudestaan ja uudestaan. Tuolla jossain merellä on se verkko ja ne odotetut kalat. Parin tunnin päästä on odotettavissa itse saalis.
Kalastajat verkkoineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti