Aika kuluu nopeasti ja tuntuu, ettei se riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä, saada valmiiksi ja keretä tutustumaan. Etukäteen suunnittelemani projektit etenee, osa vauhdikkaammin, osa takkuilevammin, joskin täällä on lupautunut omalle uskolliselle tavalleen jo niin moneen asiaan ja kerännyt materiaalia tulevaisuuden varalle, että huh huh. Aika ei todellakaan tule pitkäksi, eikä elämä ole pelkästään uusien elämyksien etsimistä - vaan välillä puhdasta raatamista, joskin elämyksiäkin tarvitaan. Tylsää kyllä on voinut toisinaan olla ja matalapaine on laskeutunut hetkellisesti harteille. Huomaan itse esimerkiksi reagoivani residenssin kokoonpanon muutoksiin. Osa suunnitelmista on myös välillä mennyt täysin myttyyn. Lisäksi välillä kaipaisi seuraa, välillä taas hetken omaa rauhaa. Ulkomaailmasta tihkuvat ikävät uutiset pysäyttävät - ihmisiä on kuollut ja sairaina - ja sen tietoisuuden ja mietteiden kanssa on täällä aika yksin. Ehkä myös parin kuukauden jälkeen tulee sellainen omanlaisensa nuokahdus. Mutta onneksi pahojen päivien jälkeen tulee liuta hyviä päiviä ja taas innostus antaa energiaa. 
Välillä olen huomannut jälleen työskenteleväni kotimaan mallilla 14 tuntia päivässä. Oli projekti, jonka halusin valmiiksi ja maanisen itsepintaisesti väänsin jutun loppuun. Tämän jälkeen olinkin niin kuollut, että hädin tuskin jaksoin raahata itseni rantatuolille. Kyseinen leffa on kuitenkin valmis, pyörrytys ja heikotus hävinnyt. Tämän paikan etuna on se, että vieressä on meri, hotellin rantatuolit sekä hyvä appelsiini-ananas mehu, jota voi siemailla samalla kun tasaannuttaa kehoaan itse aiheuttamaltaan stressiltä. Ja aina rannalla voi tavata jotain yllättävää. Tällä kertaa kyseessä on lammaslauma.
Meri on pelastus. Sen katkeamaton pauhe antaa voimaa. Se on turkoosi, kaunis ja hypnoottinen. Aaltojen vaahtopäät ovat ylväitä ja arvaamattomia. Niiden voimaa ei voi päätellä. Seisoo rannalla lähellä vedenrajaa ja yhtäkkiä joku aalloista onkin edennyt paljon pidemmälle kuin otaksui. Vartalo jähmettyy, sillä veden imu on suuri ja yrittää ottaa vallan myös rannalla seisojasta.
Suomen päätyyn liittyvät velvollisuudet tuntuvat rehellisesti sanottuna kovin kaukaisilta. Kiitän itseäni siitä, että tein esimerkiksi veroilmoituksen kaikki osaset valmiiksi jo Suomessa, niin että täällä vain laittoi luvut oikeisiin kohtiin lomaketta. Asiat, jotka Suomessakin olisivat työläitä, ovat täällä vielä työläämpiä. Jokainen pankkiin kirjautuminen vaatii todella keskittymistä. Ja jotkut asiat jäävät valitettavasti Suomeen hoidettavaksi, sillä niitä ei vain pysty hoitamaan täältä käsin.
Useat takkuamiset ovat enimmäkseen minusta johtumattomia. Esimerkiksi tietokoneen lasin vahingoittaminen vei minut viikoksi eroon tietokoneesta. Näyttö hajosi pienissä erissä. Yhtenä päivänä ilmestyi raidat, joiden määrä pikku hiljaa kasvoi ja lopulta mustuus levisi sen verran isolle ja merkittävälle osalle kuvaruudusta, että editointi oli mahdotonta. Työskentely meni sokkona toimimiseksi, kun piti muistella tai arvuutella, mitä tietokoneen ylälaidassa olevien valikoiden alta löytyi. Niinpä kone lähti matkalle toiseen kaupunkiin, uusi kuvaruutu tilattiin Nigeriasta ja nämä veijarit löysivät toisensa Cotonuussa. Nyt kone toimii jälleen.
Ongelmia on aiheuttanut myös kaksiosainen tunnistautuminen. Minun Suomi puhelimeni on ollut lähestulkoon mykkä koko matkan ajan. Olemme maaseudulla, joten paikalliset linkkiasemat eivät välitä Suomen puheluita eikä tekstiviestejä. Puhelut toki olisivat äärimmäisen kalliita vastaanottaa, mutta tekstiviestit olisivat välillä tarpeellisia saada. Kertaalleen isommassa kaupungissa sain onnistuneesti whatsuppini toimimaan ja sen jälkeen ohjattua sen tietokoneelle – Suomi puhelimessa kun toimii tai ei toimi internet. Mutta kaikki kaksiosaiset toiminnat, joihin tarvitaan tekstiviestin välityksellä saatava koodi, eivät onnistu. Niinpä olen yrittänyt olla yhteydessä sinne ja tänne anoakseni jatkoaikaa tiettyihin asioihin. Suomeen palattuani minua odottaa lista rästibyrokratiaa. Ihanaa. Naapurilta rikkoutui puhelin. Hän on myös tuskaillut tilanteen vuoksi. Nykyään uskomme ja luotamme niin tähän teknologiaan, ja sitten kun sitä ei syystä tai toisesta ole käytössä, olemme totaalisen pulassa.
Yhtä äkkiä katkeaa sähköt. Verannan internetit reitittäjä aloittaa tasaisen mekaanisen piippauksen, jonka kanssa pihapuun tipu aloittaa kilpalaulannansa päästäen nokastaan ihan yhtä tasaisin väliajoin oman piippeensä. Tämä ei kuulosta siltä jo aiemmin lajimerkinnän minulta saaneelta sokeidenliikennevalovaroittajapiipittäjältä vaan on jokin matkijalintu, joka on ajatellut flirttailla reitittäjän kanssa. Siinä ne nyt laulavat yhdessä ärsyttävää duettoaan.
Tuuletin katossa pysähtyy sähkökatkon ajaksi. Huoneen pariovi on auki, samoin kadulle päin oleva ikkuna. Sieltä tulee sentään jonkinmoinen tuulenvire. Ikkunat ja ovet ovat itse asiassa auki lähes koko ajan, yötä päivää. Alakerrassa on vahdit, jotka huolehtivat, ettei kukaan ulkopuolinen tule meidän asuinkerrokseen. Asun oikeastaan hyvin tuuletetussa majassa, jossa on hyvä katto. Nousen tarkistamaan, että olen kytkenyt jatkojohtoni offille. Teen sen vaikka olenkin ottanut mukaani varta vasten tätä matkaani varten ostamani ylijännitesuojatun sähköjohdon, jonka pitäisi estää sähkökatkon jälkeiset virtaiskut. En halua, että laitteet menevät täällä enemmän rikki, kun ovat jo menneet.
Netti tökkii koko päivän. On päiviä, että kaikki sujuu, välillä sitten on kaiken ulottumattomissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti