Välähdyksiä ja huomioita Grand-Popossa, eläimiä ympäristössä ja tauteja yhteisössä

Aamuja ja lämpöä

Aikainen aamu on hetki tärkeille ja todella keskittymistä vaativille asioille, sillä päivän kuumuus turruttaa aivot. Pahimpina päivinä, ilmankosteuden ollessa tapissa, olen jo muutaman tunnin päästä kerennyt vaihtamaan kertaalleen vaatteet, sillä ne limottuvat nopeasti ja tarrautuvat jokaiseen ihon imuun kuin liimapaperi ja niistä on pakko päästä eroon. Olen iloinen matkakarderoopissa olevista isoista huiveista. Ne käyvät topista, mekosta, hameesta ja päähineestä ja ne voi pestä päivittäin, sillä ne kuivuvat hetkessä. Pilvettömät kuumat päivät ovat jaksamisen kannalta jotenkin parempia kuin pilviset ja äärimmäisen kosteat päivät. Ilma täällä ei kuitenkaan koskaan seiso. Meri pauhaa lähes ikiliikkujan tavoin. Tuulenväre mereltä on hyvä ystävä.

Kukko kiekaisee ensimmäisen kerran 4:47. Sen ääni katkaisee loputtoman tasaisen aaltojen pauheen. Villa Karon pihatyöntekijät aloittavat päivänsä haravoimalla pihaa. Samoin tekee myös rannalla olevien ravintoloiden työntekijät. Hiekka on tiukassa ojennuksessa, kun sille ensimmäisen kerran jalkansa asettelee.

Jos jostain syystä ei herää kukon kiekaisuun tai lintujen sirkutukseen, voi herätä myös jalkapalloseuran aamuhölkkään. Viikonloppuisin miehet juoksevat parijonossa mantraansa laulaen ja soittimiaan kilistäen. Kello 6:27 – 7:30 välillä he kerkesivät lauantaiaamusta juosta neljä kertaa kadunpuoleisen ikkunani alta.


Eläimiä

Pihan iso akaasiapuu on eläimille kuin iso kerrostalo. Sen suojissa asuu useita erilaisia lintuja, ainakin kaksi liskolajia ja lepakoita. Ne ovat kuin vuorotyöläiset, ilmestyvät puun uumenista eri aikaan vuorokaudesta. Tässä samaisen puun lehvistössä itselleni vielä nimettömäksi jäänyt lintu ei pärjäisi laulukilpailussa, sen verran yksitoikkoinen sen ääntelehtiminen on. Se lurittaa loputtomattomalta kuulostavaa, tasaisin toistuvasti kuuluvaa, piip ääntä. Aivan kuin seisoisi sokeana liikennevalojen juurella odottamassa valojen vaihtumista, mutta äänisignaali ei koskaan muuttuisi. Päivällä voi seurata kun oranssipäinen lisko (range headed lizard) nyökyttelee päätään kuin joogan aurinkotervehdystä tai käsinojapunnerruksia tehdäkseen. Se kipittää kiireen vilkkaan puuhun pakoon, kun yritän häntä jututtaa. Yö on lepakoiden aikaa. Ne vaaleanruskeita ja pulun kokoisia jönkäleitä. Välillä ne lennähtävät myös pienen kierroksen terassilla ja saattavat laskeutua roikkumaan pää alaspäin terassin räystäältä.

 Pihan akaasiapuu.

Tämä outo roikkuvalta broilerilta näyttävä möykky on kännykän salaman avulla ikuistettu lepakko terassin räystäällä




Eläinkunta etelässä ei ole kovinkaan silmiin nähden eksoottinen. Maassa asuvia norsuja, leopardeja, krokotiilejä, apinoita tai virtahepoja ei ole näkynyt. Ne elelevät maan pohjoisosassa, mihin ei ole toivottavaa mennä, sillä siellä saattaa olla myös Burgina Fason jihadisteja, joihin ei tällä hetkellä halua törmätä. Kaduilla jolkottaa kuitenkin toisinaan lampaita, pieniä vuohia ja joskus porsaita. Naapurin kanat ja kukot käy päivittäin käyskentelemässä Villa Karon pihalla ja kukko hoitaa tarkan varmasti joka aamuherätyksen kiekumisellaan. Muurahaiset valtaavat keittiön ilta-aikaan. Ne tepsuttavat röyhkeästi pitkin pöytiä ja kaakeleita ja vilistävät nopeasti eri koloihin sytyttäessä valot ja lähestyessä niitä. Auringon laskiessa pienet ravut valtaavat rannat. Niitä on tuhansia. Kummalle puolelle rantaviivaa katsoo, näkee rapuja. Ne viipottavat kohti merta, jäävät vaahtopäiden alle ja sukeltavat lopulta hiekan uumeniin sukeltaen sisään pienistä koloista.




Rapuveitikoiden iltakokoontuminen rannalla



Pihan kukko



Vipelsi jollain seinällä. Kuvana ollömpi kuin liveekohtaamisessamme. Ja piti huolta, että hävisi ihan oma-aloitteisesti.



Tämä perhonen oli loukkaantunut, mutta jatkoi kuitenkin matkaansa hetken levähdyttyään.


Torimatkalla voi törmätä lehmiin.

... tai näihin veitikoihin.






Olen vahvasti miettinyt, mahtoisiko tämmöinen kaveri matkakassiin takas tullessa. Sen verran kivoja, pieniä ja somia ovat. Voisin laulaa laulua "Maijal oli karitsa..."

Helmikanat käyskenteli keskustan Ibis ravintolan edustalla.


Minä en aiemmin ole ollut mitenkään erityisesti koiraihminen. Villa Karon kolme koiraa, Paula, Pumba ja Mikko, ovat jotenkin saaneet minut kuitenkin heltymään. Tämä länsi-afrikkalainen sekarotuinen (näin otaksun) paimenkoirarotu näyttää olevat ihmisen uskollinen ystävä. Mietin, miten he ymmärtävät olla lojaaleja tälle vaihtuvien valkoihoisten laumalle, mutta me ilmeisesti lepertelemme heille enemmän kuin paikalliset. Koirat seuraavat kaikkialle, varsinkin jos lähdemme kävellen useamman ihmisen porukassa johonkin lähistölle. Ne jolkottavat perässä rannalle, viereisiin ravintoloihin (ja odottavat maaten pöydän vieressä) tai markkinoille. Oikein nauratti kun katsoin terassilta naisen ja koiran matkaa rannalle. Nainen käveli ja pysähtyi, koira käveli perässä ja jäi hetkeksi ihan muina koirina odottelemaan, vähän niin kuin tyyliin ”eipä tässä mitään” ja vähän tämän jälkeen nainen jatkoi matkaansa ja koira hypähti pystyyn ja lähti perään.



Villa Karon koirat, Paula, Pumba ja Mikko valmiina odottamassa tehtäväänsä.



Malaria ja muita tauteja


Hyttynen on pienempi kuin meillä ja lähestyy salakavalasti nilkkoja illan hämäryyden laskeuduttua. Se ei inise samalla tavoin kuin suomi-veljensä, paitsi jäätyään saman verkon alle odottamaan hyvää hetkeä iskeä kinkkuun kiinni. Kuka niistä kantaa malariaa, on hankalaa arvioida. Niiden pistoilta ei myöskään voi täysin välttyä vaikka kuinka valelisi itseensä myrkkyjä. Lisäksi minulle on täysin mahdoton ajatus, että laittaisin edes illalla pitkää lahjetta tai hihaa päälleni. Yölämpötila on +28°C.


Nämä riiviöt kantavat Plasmodium-loisia.


Malariahyttynen iski yhteen kanssasisareen. Tauti löysäsi mahan, nostatti kuumeen ja laski hänen energiatasonsa miinukselle. Potilas kävi saman kylän kuulemma varsin askeettiselta näyttävässä rannikkovartioston terveysasemalla otattamassa verikokeen. Muutaman tunnin jälkeen valmistunut tulos varmistui malariaksi. Seuraavana päivänä hän sai lääkettä suoraa suoneen parinkymmenen kilometrin päässä olevassa tasokkaammassa sairaalassa.

Malaria on täällä suuri vitsaus. Tauti on ehkäistävissä ja sitä voidaan hoitaa, mutta rahanpuutteessa useiden kohdalla täällä ei ole mahdollisuutta mennä lääkäriin tai ostaa lääkkeitä. Malarian aiheuttaa Anopheles-sukuun kuuluvan hyttysen pistosta vereen joutunut alkueläin. Tautia aiheuttaa ihmiselle neljä eri Plasmodium-loislajia. Hyttysen pistosta ihmiseen siirtynyt loinen kulkeutuu maksaan ja sieltä edelleen veren punasoluihin.

Malariaan sairastuu vuosittain noin 400 miljoonaa ihmistä ja heistä menehtyy ainakin miljoona. Suurin osa kuolleista on alle viisivuotiaita lapsia Afrikassa. Malariaa ei ole yrityksistä huolimatta saatu vähenemään. Sen esiintyvyys on itse asiassa levinnyt koko ajan laajemmille alueille. Malarialoinen on ovela ja kehittää pian itseensä lääkeresistenssin, joten lääkitys taudin estämiseksi on vaikeaa.

Mahataudit ovat myös suuri vitsaus. Itse olen välttynyt pahemmilta (koputan puuta), mitä nyt pari päivää oli täysin vetämätön ja hieman kuvottava olo. Pari kanssamatkaajaa taisteli lähes viikon täysin vetämättöminä salmonellan kourissa. Lavantautikin oli aikaisemmin vieraillut jossain vaiheessa Villa Karon asukkaalla. Hygieniataso on se, mikä se on. Pulloveden juonnilla ja käsien pesulla ei pysty välttämään kaikkia pöpöjä ja vitsauksia. Torilla kalat ja lihat ovat myynnissä ulkona kuumuudessa auringon alla. Ravintolan ruokien alkuperää, keittiön siisteyttä ja ruuan kypsentämisaikaa ei usein pysty selvittämään. Meillä on jääkaappi, mutta sähköt saattavat olla tunteja pois päältä. Ei siis auta kuin toivoa, että taudit karttaisivat ja kiertäisivät meidät kaukaa. Yhteisen aamupalan yleinen keskustelunaihe on erilaisten ruumiillisen toimintojen tai tuntemusten jakaminen. Tässä kohtaa yhteisöllisyys on voimaa. Ei tarvitse kipuilla yksin, joltain löytyy aina joku vinkki tai lääke apuun.


Lisää malariasta.

https://www.duodecimlehti.fi/duo92231

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/malaria

Pääsiäisen menoa - katolisuutta, palmuviinaa ja voodoota

Pääsiäisen seutu tuli ja meni. Siihen mahtui sekä kristillistä kirkonmenoa että vodonia. 

Palmusunnuntai alkoi palmun alla istuskellen ja palmuviinaa, kotipolttoista sodabia,  hienostuneesti naukkaillen. Sodabin väri oli kellertävää, sillä se oli maustettu taateleilla, sitruunaruoholla ja jollain pähkinöillä. Yleensä toki sodabi on kirkasta, hieman öljyisen makuista, vähän kuin kreikkalainen raki.



Palmusunnuntain sodabi oli pullotettu kaikin maustein. Etiketissä voi lukea mitä tahansa, sillä kotipolttoinen laitetaan mihin tahansa tyhjään pulloon. Yleisin näkemäni pullote on ollut 1,5 litran tyhjässä muovisessa vesipullossa.


Vierailu sodabi-tehtaassa
30 sekunnin klippi kotipolttoisen tiputuksesta.

Pääsiäisen kirkonmenot

Palmusunnuntaina Villa Karon naapurissa olevassa katolisessa kirkossa oli kirkonmenot. Se näytti olevan pääsiäisen tärkein jumalanpalvelus, sillä kirkko oli tupaten täynnä – täydempi kuin itse pääsiäisenä. Pyhävaatteisiin pukeutuneet ihmiset kantoivat palmunoksia kirkolle mennessään. Ulkona oli ensimmäinen rukoushetki. Pappi puhui ja seurakunta kuunteli.

Villa Karon rakennusten vieressä oleva katolinen kirkko.

Tämän jälkeen seurakunta käveli papiston johdolla kirkkoon. Kirkko itsessään
oli vaatimaton. Edessä oli alttaritaulu, jossa jeesus roikkui ristillä, seurakuntalaisille oli varattuna puupenkit. Ovesta katsottuna vasemmalla edessä oli musisoijat, noin 15 hengen rytmiryhmä, jotka aloittivat jumalanpalveluksen reippaalla rytmillään seurakuntalaisten laulaessa.

Ymmärsin koko seremoniasta vain viisi sanaa; Jeesus, Juudas, Israel,

Jerusalem ja aamen, joten en voi sen enempää mennä sisältöihin, mutta kaikella

ymmärrykselläni aihe käsitteli tietenkin palmusunnuntain ja tulevan pääsiäisen tapahtumia. Välillä puhui pappi, sitten oli vuorossa kuuden edessä olevan seurakuntalaisen puhe-esitys Jeesuksen vaiheista, jälleen pappi saarnasi, oli yhteisrukouksia, virsiä katollisittain (laahavampaa) ja afrikkalaisittain (reippaammilla rumpurytmeillä), uskontunnustus, ehtoollista, suistukkekannun heiluttelua, ristinmerkkejä ja aamen.

Pienillä pojilla oli kiillotettuja lakerikenkiä, pikkutytöillä röyhelöitä, tyllejä,
pitsejä, kullan kimallusta ja timanttikenkiä. Pyhävaatteet oli tarkasti valittu. 

kullan kimallusta ja timanttikenkiä. Pyhävaatteet oli tarkasti valittu. Sateenkaari kalpeni aikuisten vaatteiden väriloistossa. Pääsiäispäivänä havaitsin, että yksi perhe teetättänyt itselleen jeesus-kankaasta olevan unisex-asusteen. Miehellä oli paita ja housut, naisella mekko oli samasta

kankaasta. Lapsille tämä kangas ei ollut riittänyt, mutta heille oli löytynyt toista jeesus-kangasta pyhävaatteiden materiaaliksi. Täällä suunnalla (Grand-Popo) vaatteet teetätetään. Kangaskauppoja löytyy, valmisvaatteet ovat harvemmassa.

Edessäni istuva tyttö keskittyi kirkonenojen aikana äidin kassista löytyneeseen keksipakettiin ja olisi varmaan onnellisesti mutustanut kaiken, ellei äiti olisi ehtinyt hätiin. Toinen äiti rintaruokki  omaa pienokaistaan palveluksen aikana. Lapset olivat oikein käyttäytyviä. Kukaan ei itkenyt.  Nuorimmaiset henttasevat siellä täällä, mutta eivät häiritsevästi. Kappalaisena toimivat kirkon naiset, joilla on asujensa päällä missikisassa voittajien tavoin olkanauha, jossa luki ”Comite d'acceuil paroisse st Joseph” seisoivat oven vieressä ja ohjailivat myöhemmin kirkkoon tulleita vapaille paikoilleen. Kirkko oli jokaista penkkiä myöten täynnä. Penkkejä kannettiin ulkoa lisää kirkon takaosaan, jotta jokaiselle löytyisi paikka. Sisällä oli nopeasti laskettuna yli 500 ihmistä.

Hyvä suitsukkeen tuoksu levisi kirkkoon, vaikka ovet ja ikkunat olivat auki. Rummutuksen ääni voimistui ja kimakka naisääni johti esilaulua, mihin seurakuntalaiset sanomaa toistaen yhtyvät.  Kimakan kellon (kuulosti hotellin palohälyytykseltä) tahdissa pappi johti laulua, johon kansa yhtyy ja rytmit päätyvät yhteisrukoukseen. Ja kanatanssiksihan tämä kaikki lopulta äityi. Rummutuksen rytmi kiihtyi, ihmiset ponnahtivat tuoleiltaan ylös ja aloittivat jo aikaisemmin minulle tutuksi tulleen tanssin. 

PALM SUNDAY at the Catholic Church in Grand-Popo, Benin

















0,47'' min palmusunnuntain kirkonmenoja

Minulle tarjottiin Beninin katolisten naisten lehteä. 

Ja kyllähän tästä väkijoukosta kuului myös nimeni huhuilu. Tutut lapset olivat tulleet kirkonmenoihin.

Zangbeto eli yövartija -seremonia

Lauantaina menimme viereiseen kylään seuraamaan vodun seremoniaa.






















kylään seuraamaan vodun seremoniaa. Mietin hieman skeptisesti, 


















 

onko kyseessä joku näytös turisteille, mutta paikan päällä meidän lisäksi oli vain 

pari muuta valkoihoista. Muuten piha oli tupaten täyttä oman kylän ihmisiä.

Zangbeto seremonia

27 minuuttiin puristettu seremonia, joka todellisuudessa kesti toista tuntia.

Seremonia alkaa tanssilla, 5 minuutin jälkeen tulee estradille ensimmä zangbetot, homma menee jännäksi noin 17 minuutin kohdalla

 

Alue, missä Zangbeto-seremonia pidettiin, oli samainen, minkä läpi olemme ajaneet veneellä mennessä. Mono joen ja meren kohtaamispaikkaan. Tien oikealla puolella oli meri, minkä laineilla keikkui ankkuroituina värikkäitä kalastusvaeneitä. Tien vasemmalla puolella oli kylä, minkä kapeita kujia pitkin käveltyämme pääsimme aukealle, minkä perällä oli vodon temppeli. Naiset myivät ruokaa ja hedelmiä. Paikalle oli kertynyt paljon ihmisiä ja väkimäärä lisääntyi koko ajan suuremmaksi rituaalin edetessä. Jokainen tulija asettui aukion reunalle jättäen sen keskiosan tyhjäksi.

Zangbeto on sanana lähtöisin asekielessä käytetystä termistä, joka tarkoittaa "yön miehiä" tai "yövartijoita". Zangbetot, yön perinteiset voodoo-vartijat, ovat olleet erittäin arvostettuja ja toimineinaan epävirallisena poliisina ja turvallisuusinstituutiona mm. Ogu-yhteisöissä Beninissä, Togossa ja Nigeriassa. Zangbetot ovat partioineet kaduilla valvoen lakia ja järjestystä, ihmisiä ja heidän omaisuuttaan sekä varmistaneet turvallisuuden jäljittäen rikollisia esitellen heidät yhteisölle rangaistavaksi ja pelotellen vihollisia.

Zangbetojen on kerrottu muodostavan salaisen seuran, johon voivat tiukasti osallistua vain Zangbeton tai voodoo-palvojat. Me saimme olla mukana seremoniassa, mutta pihan takana olleeseen pyhättöön ei ainakaan naisena päässyt. Zangbetolla uskotaan olevan spiritistisiä ja maagisia kykyjä. Transsissa Zangbeton sanotaan herättävän voimaa, joka asui maassa kauan ennen ihmisen ilmestymistä ja tarjoavan viisauden ja jatkuvuuden lähteen ogu-kansalle.

Yövartijarituaali alkoi rummutuksella. Pihan Vodon pyhäkkön vasemmalla reunalla oli rumpuryhmä,  jonka jäsenet takoivat loputonta rytmiä. Rummuttajien vieressä oli ryhmä tanssijoita ja laulajia. Osa tanssista tapahtui ympyrässä kulkien, osa tanssijoista erkaantui välillä tulemaan kohti pihan keskustaa. Tanssijat ja laulajat olivat sekä miehiä että naisia. Kaikki olivat pukeutuneet värikkäisiin asuihin. Osan miesten vyötäisille oli sidottu kangas.

Vähän ajan päästä temppelistä tuli esiin ensimmäinen zangbeto - iso, värikäs, heinistä taidokkaasti punottu, koristeltu ja värjätty hahmo.Legendan mukaan puvun alla ei ole ihminen vaan henget kuljettavat näitä olioita eteenpäin. Jokaisella Zangbetolla oli mukanaan joko yksi tai kaksi saattajaa, jotka ohjasivat näiden hahmojen menoa.

Välillä esitystä seuratessaan ei tiennyt olivatko Zangbetot todella niitä turvantuojia, 

sen verran riiviöiltä he vaikuttivat vaappuessaan sinne tänne ja pyöriessään hurjaa vauhtia ympäri. Niitä paimentavien ihmisten piti tämän tästä ottaa jalat alleen pysyäkseen näiden hahmojen mukana. Hiekka pöllysi kuivalla hiekkakentällä. Ei auttanut vaikka siihen seremoniaan kuuluvasten ripsoteltiin vettä. Välillä hahmot pyyhkäisivät sen verran läheltä, että teki mieli perääntyä askel tai kaksi.

Esitys oli värikäs, hypnoottinen ja täynnä taikuutta. Rituaalin loppua kohden olioita alettiin tavallaan purkamaan. Isot möhköt avautuivat ja muuttuivat litteiksi leveiksi hahmoiksi todistaen näin yleisölle ettei näiden jättimäisten pyörivien huiskien sisässä ollut ketään. Möhköt muuttuivat muuttuivat vähän kuin litteiksi  linnuiksi tai yökkösiksi siipineen. Pidättelin hengitystä ja uskoin kaiken. Ilmassa oli mystisyyttä.

Luin artikkeleita Zangbetista ja ymmärsin, että perinnettä on herätetty uudelleen palvelemaan uusia, nykyaikaan liittyviä tarkoituksia. Rituaalia voidaan hyödyntää taiteen ja viihteen lisäksi myös sääntöjen  valvomisessa, yhteisen järjestyksen ylläpidossa ja konfliktien sovittelussa. Beninissä jumaluus on otettu käyttöön myös mm. luonnonsuojelun apukeinona. Luonnonsuojeluun on suhtauduttu ristiriitaisesti, sillä  väestön köyhyys ajaa ihmiset hyödyntämään kaiken mahdollisen. Jos vodunin avulla kuitenkin osa joesta tai merestä määrätään jumaluuden alueeksi, voidaan alue rauhoittaa esimerkiksi liikakalastukselta. Ja toki perinteet toimivat yhä yhteisöllisten normien ja arvojen säilyttämisen voimana ja vahvistavat sosiaalista yhteenkuuluvuutta. 

Lisätietoa lähteistä

























Zangbeto

Zangbeto: Voodoo Savior of Benin's Mangroves

Voodoo festival shows strength of traditions













Voodoo in Benin: the Bradt guide to gods, ghosts and dead people - Zangbetos

Mono joen suiston, Bouche du Royn, ihmeitä ja ällötyksiä

Tie Villa Karosta eteenpäin, pois keskustasta, vie hiekkatielle, joka seuraa rantaviivaa. Rannalla on kalastajakyliä toinen toisensa vieressä. Rannalla on värikkäitä veneitä, osa levossa hiekalla, osa keikkuu meren aalloilla. Hiekka on punertavan ruskeaa, meri säihkyvän turkoosia ja rantaviivalla huojuu tuulen mukana palmuja tuoden tähän kylläiseen värimaailmaa voimakkaan, mutta heleän vihreän. Värit sointuvat harmonisesti toinen toisiinsa.

Hetken päästä olemme kannaksella. Oikealla puolella on meren vaahtopäät, vasemmalla puolella joki ja me siinä välissä. Näiden kahden veden väliin jää tien lisäksi muutama puurakenteinen talo ja kalastajien verkot. Huomion arvoista on useampi keko, joihin on kasattu roskia. Ranta itsessään näyttää varsin siistiltä.

Meidän veneemme lastattuna - oppaamme Louis ja Richard valmiina - kyydistä puuttuu vain ihanat naiset.

Matkaamme pienellä kanootin näköisellä puuveneellä Mono-jokea pitkin matkataksemme Bouche du Roylle, kohtaan, missä joki päättyy ja loputon meri alkaa. Tämän matkan olisi voinut tehdä mopollakin, mutta kyllä pieni veneretkikin mukavalta tuntuu. Tämä reilun neljän sadan kilometrin pituinen joki laskee mereen Grand-Popon edustalla. Kanootissa meitä istuu neljä naista jonossa, toinen toistemme takana. Yksi mies meloo tätä joukkoa eteenpäin. Joki itsessään on leveä, joskin molemmat rannat näkyy. Ohitamme asumuksia ja uivia pikkulapsia, saattaapa joku meille myös heiluttaa. Joen reunamilla kasvaa mangrove metsää.

Veneestä käsin voi ihailla rannan asutusta ja mereen päin kaartuvia palmuja.

Pysähdymme kohtaan, mihin on rakennettu katos suojaamaan auringolta. Jokivesi on linnunmaitoa. Vedssä uiskentelee pikkukaloja, sellaisia puolen sormen mittaisia. Jos jonkinmoiset nilviäiset, ravut ja kotilot mönkivät hiakalla jättäen perässään havaittavan jäljen. Paikalle pörhältää myös kirjava porsasemakko kolmen poikasensa kanssa. Halajamme uimaan, porsaat ja naiset. Tulisiko tästä nyt se elokuva ”Uida porsaiden kanssa”. Idea elokuvasta on siis heitetty ilmaan.

Hetki palmun alla.

Ihanat possut rannalla

Jatkamme matkaamme kävellen joen reunaa, välillä vedessä kahlaten. Maasto muuttuu ympäriltä pelkäksi hiekaksi. Ohitamme useamman miehen, jotka heittävät verkkoja veteen. Verkko on kasattuna käteen, se leviää leveälle kaarelle heitettäessä sen veteen ja saman tien verkko vedetäänkin jo takaisin. Saaliiksi on jäänyt kolme neljä noin 13 senttistä kalaa. Google ehdottaa kalojen kuuluvan rauskueväkalojen heimoon (moolgarda seheli). Sama operaatio jatkuu ja sanko odottaa täyttymystään.

Joen reunus nousee kohti taivasta jännittävine muodostelmineen.

Kalastaja verkkoineen

Google linssi -appin analyysin mukaan rannalla pötkötti pieni kampela ja ämpärissä rauskueväkalojen heimoon kuuluvia kaloja (moolgarda sehel).

Löytöjä rannalta.

Kalastajat joen ja meren yhtymäkohdassa.

 Työläältä näyttää tämä kalastustapa, sillä verkkoihin ei heittokertojen jälkeen ole jäänyt kuin muutama kala.

Mitä pidemmälle kävelemme, sitä epäsiistimmäksi ranta muuttuu. Meri on heittänyt rannalle kaikkea muoviroinaa ja sälää, on hammasharjoja, shampoopulloja, kanistereita, potta ja voisipa prinssi myös metsästää prinsessojaan useamman kengän voimalla. Surullinen on näky ja sitä on hankala sivuuttaa, vaikka kauempana siintää meren valkoiset vaahtopäät.

Muovi on kirous merelle. Jo pelkästään muovipillin hajoamiseen menee 200 vuotta ja muovipullo voi kellua meressä jopa 450 vuotta. Muoviroskat eivät ole pelkästään esteettinen haitta. Ne vahingoittavat, tukehduttavat ja tappavat eläimiä. Yli 90% merilinnuista ja tutkituista merissä elävistä lajeista 240 lajin on todettu syöneen muovia. Lisäksi eläimet kärsivät muoviroskaan sotkeutumisesta ja kuristumisesta.


Lähde ja lisää tietoa:  https://wwf.fi/uhat/merten-muoviroska/

Rannalta löytyisi kenkiä useamman kenkäkaupan verran.

Ranta on mitä moninainen muoviroskien kaatopaikka.

Muovin elinikä on luonnon kannalta tosi surkea. Lähde: WWF Suomi.

Määränpäässämme odottaa myös lohduton näky. Rannalla makasi kuollut valas. Tuulen alle jäädessä se levitti ilmaan niin ällöttävää mädän hajua, että yökkäytti ja oli vain parempi olla hetki hengittämättä ja kiiruhdettava pois kalman katkuista.

Kuollut valas Bouche du Roylla, Guineanlahden rannalla, Monojoen ja Atlantin valtameren kohtauspaikassa.

Myöhemmin kuulin, että valas oli nähty pari viikkoa aikaisemmin tässä jossain lähistöllä. Arveltiin, että näiden isojen eläinten eksymisellä näin rantaan on syynä Togon ja Beninin rajalla vuonna 2021 aloitetut toimenpiteet. Länsi-Afrikan maiden rantaviivaa syövyttää eroosio ja rantaviiva vetääntyy vuosittain jopa kymmeniä metrejä. Maa-alueita uhkaa katoaminen, mikä uhkaa koteja ja kaikkea infrastruktuuria, kasvillisuutta ja paikallisen väestön toimeentuloa.

Hollantilainen Boskalis yhtiö on saanut yli 63 miljoonaa euron sopimuksen yli 40 kilometrin pituisen rantaviivan suojelemisesta ja täydentämisestä Togon itärannikolta aina Grand-Popoon saakka Beninissä. Projekti sisältää dyynien korjausta, rantojen täydentämistä sekä suojarakenteiden ja patojen rakentamista, jotka osaltaan vähentävät merenpinnan nousun aiheuttamia tulvia. Nämä, periaatteessa luontoa suojelevat toimet, saattavat kuitenkin sekoittaa vesieläinten elinolosuhteita ja he ajautuvat väärille reiteille liian lähelle rantaa, missä ne eivät enää selviydy. Tämä oli paikallisten teoria valaan kohtalosta.


Lisää rantaviivahankkeesta:

https://earthjournalism.net/stories/coastal-erosion-in-the-gulf-of-guinea-despair-and-expectations-in-benin-and-togo

https://www.dredgingtoday.com/2022/11/20/boskalis-starts-work-on-major-coastal-protection-project-in-togo/

https://www.offshore-energy.biz/boskalis-wins-eur-63-5m-coastal-protection-contract-in-benin-and-togo/