Ganves - Unescon maailmanperintökohde Beninissä

Ensimmäisen viikon lopulla lähdimme yhdessä muiden residenssiläisten kanssa retkelle Ganviesiin, Beninin suosituimpaan turistikohteeseen.

Ganvie on Nokoué-järvessä sijaitseva veden päälle rakennettu alue lähellä Cotonouta. Tämä Afrikan Venetsia on Afrikan laajin paaluille rakennettu kylä. Paalukaupunki on listattu vuonna 1996 Unescon maailmanperintökohteeksi. Sen historia alkaa yli 400 vuotta sitten orjuuden aikakaudelta. Tällöin tofinu-heimon ihmiset pakenivat epätoivoisesti Fon- ja Dahomey-valtakuntien sotilaita, jotka vangitsivat ihmisiä ja myivät ne portugalilaisille kauppiaille. Uskonnolliset syyt estivät Foneja taistelemasta pyhällä järvellä, joten laguunista tuli tofinujen paratiisi. Ganvié on fonin kielen sana ja se tarkoittaa kirjaimellisesti "olemme selvinneet".






Ganvien paalukaupunkiin pääsee pelkästään veneillä. Neljän kilometrin venekyydin jälkeen saavuimme kylän keskustaan ohitettuamme sitä ennen useita kalastuaslueita, kalastajia ja asuinrakennuksia. Oppaamme kertoi koko matkan faktoja ja historiaa alueesta.

Miehet ovat kalastajia ja naiset myyvät kalat. Jokaisella kalastajalla on oma määrätty alueensa, mistä he saaliinsa saavat. Suistosta löytyy myös pieniä majoja, joissa voi vartioida, ettei rosvoryökäleet käy varkaissa. Järviveden ollessa matalalla joulukuusta toukokuuhun nousuveden aikaan merivesi virtaa järveen päin. Sadekauden aikana järvi on suolaton.

Kylän väkiluku tällä hetkellä on noin 30 000 henkilöä. Koko alueelta löytyy yhteensä noin 3 000 rakennusta, joista suurin osa nousee suoraa vedestä pelkkien pylväiden päälle. Kulkeminen rakennuksista toiseen tapahtuu kapeilla kanooteilla.





Alueelle on tehty myös keinotekoisia saaria, joista yhdelle on rakennettu kyläkoulu. Sen ja asuntojen lisäksi alueelta löytyy kaikki tarpeellinen, kuten posti, pankki, sairaala, kauneussalonki, kirkkoja ja moskeija. Yhteisö on omavarainen. Kalastamisen lisäksi elinkeino tulee nykyään matkailusta, ravintoloista ja matkamuistomyymälöistä.

On sunnuntai. Koska päivä on vapaa, tunnelma on rauhallinen. Sunnuntai oli kirkkopäivä. Ihmiset meloivat siisteissä ja komeissa vaatteissa kohti kirkonmenoja. Yhden seurakunnan väki oli pukeutunut valkoisiinsa.

Pysähdymme matkamuistomyymälässä, mutta pidättäydyn ostamisessa. Jään hetkeksi katsomaan, kun tämä maailma lipuu ohitse veneillään.

Vähän tietoa Beninistä

Beninin tasavalta eli Benin, aikoinaan Dahomey, on pieni valtio Länsi-Afrikassa Guineanlahden rannikolla. Maa on pinta-alaltaan 1/3 Suomesta (112 622 neliökilometriä). Ihmisiä puolestaan Beninissä on 2,2 kertaa enemmän kuin Suomessa eli yli 12 miljoonaa.

Lento laskeutui sen suurimpaan kaupunkiin Cotonouhun. Pääkaupunki Porto-Novo sijaitsee myös rannikolla.

Maa jakaantuu viiteen maantieteelliseen vyöhykkeeseen. Grand Popo on etelässä, rannikkokaistaleella, missä kasvaa kookospalmuja. Pohjoinen taas on rautaista savimaatta ja öljypalmujen aluetta. Viereisen taiteilijakylän keramiikkataiteilija tulee pohjoisesta ja tuo saven tullessaan, sillä etelästä sitä ei saa. Keskellä maata on metsäinen savanni, luoteessa on Atavoran vuoristoketju ja koillisessa Nigeri joen valuma-alue.




Ilmasto on trooppinen. Lämpötila on päivällä +32 – 35°C ja yöllä 27 – 29°C. Ilmankosteus on 80 – 90% välillä eli kosteus käsin kosketeltavaa. Onneksi mereltä tulee koko ajan pieni tuulenvire. Ilman sitä läkähtyisi. Kuiva kausi on marraskuusta huhtikuuhun ja sadekausi toukokuusta lokakuuhun. Parhaillaan ollaan siis pikku hiljaa siirtymässä kuivasta kaudesta sadekauteen. Muutamana yönä vettä on tunnut kaatamalla ja ukkonen on valaissut komeasti taivaanrantaa. Sadekauden alettua lämpötilat kuulemma hieman laskevat. Mietin, onko vartalo siihen mennessä tottunut jo lämpöön niin, että tulee kylmä. Aika näyttää.

Nykyinen Benin sisältää paitsi muinaisen Fonin valtakunnan, Dahomeyn sekä monien muiden ryhmien asuttamia alueita. Dahomey oli Orjarannikon voimakkaimman valtakunnan nimi, joka ulottui Beninin lahtea pitkin Lagosiin. Se syntyi 1600-luvulla oli voimakkaimmillaan 1700-luvulla. Tällöin myös eurooppalaisista portugalilaiset, hollantilaiset, englantilaiset ja ranskalaiset perustivat maahan kauppapaikkoja. Maasta muodostui orjakaupan keskus. Vuodesta 1904 vuoteen 1958 Dahomey oli Ranskan siirtomaa. Maa sai itsenäisyytensä vuonna 1960.




Lipun symboliikkaa:
Beninin lipussa vihreä merkitsee toivoa uudistumisesta, punainen esi-isien rohkeutta ja keltainen maan aarteita.


Benin oli ensimmäinen maa 1990-luvulla, joka siirtyi diktatuurista monipuoluejärjestelmään. Sitä edelsi kolonialismin päättymisen jälkeen pidempi epävakaa kausi, joka lopulta päättyi demokratiaan. Presidentti valitaan vaaleilla viiden vuoden välein ja se on rajoitettu kahdeksi toimikaudeksi. Hän valitsee hallituksen jäsenet. Kansanedustajat valitaan neljän vuoden toimikaudeksi. Parhaillaan vallassa olevaa presidentti Talonia on arvosteltu demokratian kaventamisesta. Maan suurimpia haasteita ovatkin hyvän hallinnon ja poliittisen järjestelmän uskottavuuden palauttaminen sekä köyhyyden poistaminen.

Yli 40% väestöstä Beninissä elää köyhyydessä. Maan bruttokansantulo per asukas vuonna 2021 oli 3 750 (Suomessa 53 654,75 dollaria). Tärkeimpinä elinkeinoina on maatalous ja kalastus, mitkä työllistävät noin 40% työssäkäyvistä. Maasta 35% on viljelykelpoista. 1/5 työssäkäyvistä saa palkkarahansa teollisuudesta. Suurelle osalle elanto tulee kuitenkin pimeästä taloudesta. Valtion kukkaron suurin täyttäjä on satamat. Maasta viedään ulkomaille puuvillaa (29%), öljyä (24%) ja kultaa (14%) sekä myös kuparia, kaakaota, kookospähkinöitä, cashewpähkinöitä ja parapähkinöitä.

Kansakunta ei ole kulttuurisesti homogeeninen. Tähän vaikuttaa maantieteelliset tekijät sekä historia, johon mahtuu muuttoaaltoja, kolonialismia ja kaupallisia suhteita yli maan rajojen. Useiden etnisten ryhmien oletetaan olevan alkuperäiskansoja, mutta neljäsataa vuotta sitten alkanut muuttoliike toi ajankielisiä kansoja (Gbe) maan eteläosaan, missä he perustivat useita valtakuntia. Myös jorubat ovat olleet maan etelä- ja keskialueilla useita satoja vuosia. Maassa on yli 40 etnistä ryhmää. Näistä suurimmat ryhmät ovat fonit, adžat, jorubat ja baribat.

Beninin virallinen ja koulussa käytettävä kieli on ranska. Ranska ei kuitenkaan ole kenenkään äidinkieli. Paikallisia kieliä ja murteita on noin viisikymmentä, joista fon ja yoruba ovat puhutuimmat. Grand Popon alueella käytetyin kieli on mina. Suurin osa ihmisistä puhuu vähintään kahta kieltä.

Kielen ja etnisen alkuperän lisäksi jakautumista on ammatin ja uskonnon mukaan.
Beninissä harjoitetaan useita eri uskontoja. Maasta löytyy muslimeja, kristittyjä, joista suurin osa on roomalaiskatollisia. Suuri osa ihmisistä uskoo voduniin (voodoo) tai alkuperäiskansojen kansanuskontoihin.

Lähteet:
https://www.globalis.fi/Maat/benin
https://www.everyculture.com/A-Bo/Benin.html
https://www.sahistory.org.za/place/benin

Ensimmäisiä tunnelmia Beninistä

Reilu viikko on mennyt, enkä ole päässyt vielä alkuun blogissani.
Aika rientää ja ohjelmaa on paljon.
Kuumuus on käsinkosketeltava, sähköt tulee ja menee ja internetin kanssa on haasteita, jonain päivänä sitä ei ole, toisena päivänä tuntuu juhlalta, kun kaikki toimii.

Saavuin siis suosiolla Cotonouhun. Minut lentokentältä hakenut Serge kertoi, kuinka vieressä on meri, mutta oli niin pilkkopimeää, ettei auton ikkunan läpi nähnyt kuin tien. Uni ei meinaa tulla ihan hetkessä vaikka on totaalisen väsynyt. Ilmastointi on päällä ja muistan, etten ole koskaan moisista apparaateista pitänyt. Ilman sitä olisi kuitenkin hikistä. Kaivaudun lakanan alle ja jossain vaiheessa olen siirtynyt muihin ajatuksiin.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. Kävimme ison supermarketin kautta. Hankalaa ostaa itseleen muonavarastoa, kun ei tiedä, mitä oikein pitäisi ostaa ja mitä paikan päältä saa tai ei saa. Niinpä ostan mm. nuudeleita, jotain valmiskastikkeita, palan juustoa ja leipää, jotta ainakin pääsen alkuun. Höylään pankkikortilla tajuamatta laisinkaan rahanarvoa. Myöhemmin katson kuittia ja tajuan, että olen ostanut elämäni kalleimmat nuudelit. Kuitin summa on kuin jouluostosten jälkeen, mutta ruokakassin koko ja sisältä taas varsin vaatimattomat. Tämä kauppa on onkin länsimaalaisille. Sieltä löytyy kaikkea, mutta kalliilla. Lisäksi myöhemmin ymmärrän, ettei minun olisi tarvinnut ostaa pyykkipulveria eikä saippuaa, mutta ne voin myöhemmin lahjoittaa jollekin. Lisäksi ostin puhelinkortin ja nettiaikaa, joskin myöhemmin ymmärrän, että olen ostanut ihan liian vähän nettikapasiteettia.

Saavumme reilun tunnin ajomatkan jälkeen Grand Popoon. Kuski soittaa koko matkan samaa biisiä non-stoppiin. Jo ensitahdista kuulen, että kyseessä on joku kristillinen laulu. Perillä ollessa voisin jo laulaa sen mukana, vaikka kappaleesta itsestään ei kyllä tullut mieleistä.





  Villa Karo


Villa Karo, suomalais-länsiafrikkalainen kulttuurikeskus, odotti uutta tulijaansa. Kilistelimme lasilliset ja majoittauduin huoneeseeni. Ensimmäinen mielikuvani yläkerran terassista on Ernest Hemingway kumoamassa viskiä naamaansa. Huone on iso, minulla on työpöytä ja sääskiverkko leveän sängyn yllä. Kaappiin mahtuu koko omaisuuteni. Huoneen ovensuusta on suora näkymä rantaan.


 Huone vielä ennen kuin levittäydyin.


Takana siintää meri.

                                                                                                                                                                      
Verannalta ukkosmyrskyn jälkeen.

Enimmäkseen on kuuma. Jokaisesta ihon uurteesta ja poimusta on muodostunut pieni puro, jotka toisiinsa yhtyessä muodostavat jo ison joen. Juon litroittain vettä. Energiataso vaihtelee päivittäin. Välillä on todella reipas, toisinaan aivan pökerryksissä lämmöstä. Aamuisin ei tule vettä, mutta sitä on isossa sammiossa, josta sitä voi pienellä muoviastialla äyskäröidä päälleen. Illalla saattaa päästä jopa suihkuun.


Meri on lähellä. Aallot luo jatkuvan tasaisen äänimaiseman. Vesi on lähes kuumaa, mutta aaltojen koko ja merivirrat estävät uinnin. Tilanne on aika absurdi. Olisi niin suuri kiusaus päästä veteen. Rannalla on hiekan värisiä pikkurapuja (ghost crab), jotka vilistelevät sinne tänne. Aluksi niitä ei hahmota, ovat niin taustaansa naamioituneet, mutta yht äkkiä aivan kuin hiekka lähtisi liikkeelle tajuaa, että siinä menee rapu. Niiden vauhti on nopea ja yritys ottaa valokuvaa vaati aikansa. Nopeasti ne on vilistäneet karkuun ja sukeltaneet hiekassa olevasta aukosta jonnekin maan uumeniin.





 Tärkeitä kieltoja rannalla oleilemiseen.

 Tämä rapu suostui lopulta poseeraamaan.

Seisoin polviini asti todella lämpimässä vedessä ja yritin pitää tasapainoa, jotta vesi ei kiskaisisi minua nurin. Hetkeksi istahdin rantaviivalle juuri niin, että suurimmat aallot pyyhkäisevät jalkojeni ohi sillä kohtalokkaalla seurauksella että bikinin housut täyttyi hiekasta.

Grand Popo on rauhaisa, mutta ei uinuva, useammasta pienestä kylästä koostuva alue. Pääelinkeino on kalastus. Parhaillaan paikalliset kalastajat vetävät verkkoja. Iso määrä miehiä ja naisia vetävät köyttä pitkälle, kauas rantaviivasta. Kaksi miehistä kilistää kellolla kilkattavaa rytmiä, kolmas antaa tahtia lähes mantran omaisilla sanoilla, joihin koko joukko välillä yhtyy. Vetäminen tapahtuu tämän hypnoottisen rytmin tahdissa. Ensimmäinen jonosta on kiinnittänyt köyden pään tien vieressä olevaan palmuun. Jokaisen vetokierroksen jälkeen köyttä kiristetään puun ympärille. Miehet kulkevat jonossa useamman kerran palaten aina takaisin meren rantaan ja kiskoen köyttä kilkatuksen tahdissa kohti tietä – uudestaan ja uudestaan. Tuolla jossain merellä on se verkko ja ne odotetut kalat. Parin tunnin päästä on odotettavissa itse saalis.

 











Kalastajat verkkoineen.

Kohti uusia seikkailuja - Villa Karo odottaa

Joskus menneen ja tulevan välille tarvitaan valtameri. Ei sen vuoksi, että pakenisi, vaan siksi, että saisi hetken uudessa ympäristössä rauhassa miettiä, kuka on ja mitä elämältään tahtoo. Tästä lähtökohdasta syntyi kipinä pitkän harmauden keskelle. Valtameri löytyi jo seuraavana päivänä havahtuessani samana päivänä olevaan Villa Karon residenssin deadlineen. Siitä pienestä kipinästä syntyi päivä päivältä kasvavampi valo - jotain positiivista, jota odottaa, jotain, mikä saa liikkeelle ja toimimaan. Valo, johon konkreettisesti heräsin sinä aamuna, kun matka oli konkretisoitumassa.

Ennen matkaa

Alotin kertaamaan Duolingossa ranskan kieltä. Kertaamaan siis sitä vähää, mikä ei aikanaan tarttunut päähän. Vanhat ranskan kirjat olisivat nyt olleet poikaa, mutta vaikka tuntuu, että olen säilyttänyt ja raahannut perässäni kaikkea menneisyyteen liittyvää, ei ranskan kirjat hypänneet vastaan. Nyt siis toistelen kissaa, koiraa ja hevosta Duolingossa ja olen silmiin nähden iloinen pienten ukkeleiden hypellessä kuvaruudulla taputtaen käsiään yhteen minua kehuen.
Huoh. Tästä on pitkä matka oikeaan kommunikaatioon.

Jos jonkinmoista muistilistaa on tullut kirjoitettua tätä matkaa silmälläpitäen;
omat, äiti, työ, apurahat, opinnot, asunto, auto, matka, lääkkeet, tekniikka...
Loppuvaiheessa olen aika tyytyväinen itseeni, että suurimmassa osassa listasta on rasti ruudussa toivomastani suorituksesta.



Onko matkakuumetta, kysyi joku?
Aika ihmeellistä, mutta ei oikeastaan. Aloitin pakkaamiset, siivoamiset , rokotukset ym matkaan liittyvän jo hyvissä ajoin. Ainut todella hermostusta tuottanut asia oli tekniikka, oikeiden ohjelmien lataaminen ja toimiminen.

Kuin kuormakameli, minä lähdin matkaan.

Yksi ihminen, 4 x matkapakaasia = 68 kg
(eli runsaasti, 16 kg, ylimääräisiä kiloja)
Kiitos siis äärimmäisen myötätuntoiselle virkailijalle, joka suostui katsomaan tätä sormien läpi.

1) Laukku: 26 kg (ruumaan)
Jalusta (1 1so, 2 pientä) , kuvausvalo, valokuvanäyttely
(16x kuvaa), 40 T-paitaa

2) Laukku: 23 kg (ruumaan)
Muovipussillinen vaatteita, mieletön kasa lääkkeitä, saniteettitarvikkeet

3) Rinkka 13 kg
2 x videokamera, 2 x padi, 2 x objektiivia, animointivälineitä, kovalevyjä

4) Kameralaukku 6 kg
Kannettava tietokone, 2 x valokuvakameraa, kovalevy

Kiitos
Tampere Jazz Happening,
Tampereen Sävel ja
Tampereen Teatterikesä
T-paidoista.
Ne jaetaan, jahka aika on otollinen
ja projektit siinä vaiheessa.

Matkapäivä

Tänään meni sisään kolmas vai oliko se jo neljäs malariapilleri. Mitään sivuoireita ei tähän mennessä tullut, joten samoilla lääkkeillä mennään matkan loppuun ja vielä vähän pidempäänkin. Sivuoireiksi oli mainittu nääs hulluus, mutta jonkinasteisena se kuuluu jo omaan normivarustukseen, joten tällä mennään. Minulle kyllä tarjottiin myös ajatusta, että jos nämä yhdessä jotenkin sulkisivat toinen toisensa pois. No, tätä voi tarkkailla sitten matkan jälkeen.

Kuinka kauan lento kesti – määrittelisin ajan viiden elokuvan mittaiseksi. Nyt on päivitetty parin vuoden uutuudet. Olipa joukossa myös The Woman King, mikä kertoo silloisessa Beninissä olleista naissotureista.

Koneen laskeuduttua vaatteet imeytyvät kiinni ihoon. On keskiyö. Ilma on kuuma ja kostea. Villasukat lenkkareissa on liikaa. Ohut pikähihainenkin on liikaa puhumattakaan shaalista, jonka olen kietonut hartioilleni Suomesta lähtiessäni.

Lentokenttä on keskustassa. On niin pimeää, etten näe maisemia. Vasemmalla puolella, syvässä mustuudessa, on kuulemma meri – ihan siinä käden kosketeltavana. Asfaltti vaihtuu hiekkatieksi. Olemme pian perillä tämän yön määränpäässä. Kello on jo seuraavan vuorokauden puolella. Mietin, onko hotellin väki hereillä tullessani. Ulkopuolella istuva hotellivahti herää saavuttuamme ja komentaa kollegansa paikalle. He auttavat minun pakaasini neljänteen kerrokseen. Minulla ei ole antaa mitään miehille kiitokseksi.

Uni ei meinaa tulla ihan hetkessä vaikka on totaalisen väsynyt. Ilmastointi on päällä ja muistan, etten ole koskaan moisista apparaateista pitänyt. Ilman sitä olisi kuitenkin todella tuskaista. Kaivaudun lakanan alle ja jossain vaiheessa olen siirtynyt muihin ajatuksiin.