Intian tuoksut ja hajut

Sekoitus värejä, hajuja, ääniä, hinduismia ja tuhansia jumalia. Sieraimiin sukeltaa herkullinen curryn ja masalan sekoitus, johon sekoittuu vankka urean ja lehmän lannan haju. Sisätiloissa nenä aistii naftaliinin, sillä lavuaarissa pyörii valkoisia pallukoita, joiden tehtävänä on varmaan pitää pikkueläimet loitolla. Haju muistuttaa lapsuuden koimyrkystä. Eipä ymmärtänyt tätä 30 senttinen lisko, jonka löysin huoneestani. 





Pyhiä lehmiä on kaikkialla. Ne seisovat liikenteen jakajilla tai makaavat keskellä tietä ihan niin kuin heitä huvittaa. Erään mielestä olin tiellä, joten hän käveli minua päin. Olipa yksi päättänyt lähteä shoppaamaan sisätilaan keskelle ostosbasaaria.

Rakastan naisten sareja sekä ihmisten hymyä. Hymyssä suin kulkiessaan saa välittömästi hymyn takaisin. Ihmiset eivät tarraa kiinni, eivätkä tuputa myyntiartikkeleitaan ja kerjäläisetkin jättävät kohtuudella rauhaan. Suurin osa ihmisistä antaa ottaa valokuvan, ja itse olen takuulla yhtä monessa täkäläisten kuvassa milloin poseeraten äidin, milloin isän ja milloin lapsen kanssa. Valokuvaus on siis yhteinen hupi.

Ruoka on yleisesti hyvää. Täällä olisi helppo olla kasvissyöjä, sillä useat hindut ovat kasvissyöjiä ja niinpä joka puolella on pelkästään kasviksia tarjoavia ravintoloita. Kasvisruoka on täällä myös tavattoman herkullista. Oma suosikkini on juustokastikkeet erilaisten soosien kanssa. Ruokien tulisuusaste vaihtelee hien otsalle kirjoittavista ja tulen suusta puskevista ruuista normaaliin. Jotenin tulisuuteen alkaa tottua, mutta myös toisaalta hieman kyllästyä.






Intiassa ei kannata kysyä, kuinka pitkä matka on, vaan kuinka kauan matka kestää. Esimerkiksi välimatka Bhubaneswarn ja Purin väillä on vain reilut 60 kilometriä, mutta autolla matka kestää reilut puolitoista tuntia. Tiet ovat surkeassa kunnossa ja baanalle mahtuu niin linja-autoa kuin kuormureita, sekä autoriksoja, pyöräilijöitä, mopoilijoita ja jalankulkijoita sekä tietenkin lehmiä. Ja saattaapa siellä jolkottaa myös koiria ja muutama vuohi. Maaseudulla ihmiset työskentelevät riisipelloilla tai kookospähkinöiden parissa. Valkoiset pitkänokkaiset kahlaajalinnut seisovat riisipelloilla odottaen varmaan nappaavansa madon.

KALKUTTA | KOLKATA


Matka Intiassa alkoi kahden päivän ihmettelyllä Kalkuttassa. Minulla oli tärskyt hotellissa ystävättäreni kanssa. Bangladesh ystäväni olivat järjestäneet hotellin ja kuljetuksen lentokentältä käyttäen apunaan kalkuttalaista elokuvaohjaaja ystäväänsä.

Kalkuta tarjosi kaksi temppelielämystä. Alueet olivat pakattu täyteen ihmisiä. Selkeästi meneillään oli pyhä festivaali Swami Vivekanandan syntymän kunniaksi, joka on munkki ja filosofi, joka esitteli hinduismia läntiselle pallonpuoliskolle. Ihmiset istuskelivat nurmella, jonottivat ruokaa tai kuuntelivat varsin rytmikästä tabla-musiikkia (intialainen rumpu) , joka tarttui vartaloon ja sai polven nykimään. Rituaalina oli myös kastautua Gagnes joessa. Isä leikkasi pienen tytön hiukset kaljuksi ennen joessa kastautumista. Naiset taas laittoivat toisilleen punaisen viivan jakauksen kohdalle naimisissa olon merkiksi.
Dakshineswar Kali Temppeli

Ramakrishna temppeli

Ruokakulttuuri oli Kalkutassa hyvin samantapaista kuin Bangladeshissa. Halusimme kutsua meitä auttaneen leffamiehen syömään. Hän vei meidät kaupungin vanhimpaan Briyani ruokalaan (riisiannos jossa paljon rasvaa ja tässä tapauksessa kanan palasia). Ravintolassa oli yleinen ruokasali, mutta myös verhoilla eritettyjä looseja lähinnä muslimeja varten.

Vanha markkina-alue tarjosi jos jonkinlaista katseltavaa ja ostettavaa. Tästä basaari tyylisestä rakennuksesta löytyi värikkäitä vaatteita, lasisia rannerenkaita ja silmien väliin laitettavia ympyröitä tai korun mallisia tarroja, joilla naiset voivat kaunistua.

Junamatkailun iloa

Ystäväni pelkäsi junamatkaa. Hän olisi halunnut vaihtaa tilaamani 2 lk lipun 1 luokkaan. Todennäköisesti hänen mielikuvissaan oli kuvista tutut junat, missä kansa istuu junanvaunujen katolla. Lohdutin, että matkamme kestää vain 6,5 tuntia, joten voimme varmaan istua tuon ajan eksoottisuuden nimissä missä tahansa. Lippu oli express junaan, joka maksoi 26 € / suunta – ei siis mikään rupujuna Täytyy antaa kaikki kiitos Intian rautateille. Juna oli siisti, vaunusta löytyi useita sähköpistokkeita elektronisille välineille – ja mikä parasta, meidän seitsemän tunnin aikana tarjoiltiin syötävää kolme eri kertaa. Aluksi saimme jokainen litran vettä. Tämän jälkeen jaettiin mehua, jugurtti ja leipää. Välipalaksi saimme leipätikkuja, voita ja teetä. Lopuksi vielä tarjoiltiin lämmin ateria, joka päihiit lentokonepöperöt mennen tullen. Jos tämä oli toisen luokan kattaus, mitä ihmettä ensimmäisessä luokassa tarjoiltiin.

BHUBANESWAR

Bhubaneswas, uuuh mikä kaupungin nimi. Minulla meni tovi muistaa ja opetella tämä, jotta osaisin kertoa, missä olen ollut. Kaupunki siaitsee itä-Intiassaon ollen Odisha kunnan pääkaupunki. Väkeä kaupungissa asuu alta miljoonan. Tämän kaupungin sanotaan olevan temppelien kaupunki.

Siddheswara temple

Reilun viikon aikana minun oli hankala hahmottaa tätä kaupunkia. Majoituimme kahdeksi ensimmäiseksi yöksi hotelliin, joka näytti olevan keskellä ei mitään, jossain maaseudulla, vaikka olikin keskellä kaupunkia. Lyhyen kävelymatkan jälkeen olisimme olleet valtaväylällä ja yhden useiden temppeleiden edessä. Lopun ajan majoituin yliopiston vierastalossa, joka taas oli keskellä yliopiston ihan omaa kaupunkiaan edelleenkin keskellä Bhubaneswar:ia. Välimatkat eri paikkoihin olivat pitkät ja vaativat autokuljetusta. Tarkkailin paikkoja auton ikkunasta, havaitsin tuttuja paikkoja, mutta en osannut laittaa paikkoja kartalle, jota minulla ei edes ollut. Pääväylät olivat leveitä, useamman auton rinnakkain mentäviä ja vähemmän ruuhkaisia, mutta sivuteille käännyttäessä tiet kapenivat ja matkanteko oli pomppuisaa.

Syy tähän kaupunkiin päätymiseen oli lastenelokuvajärjestön CIFEJ:n kokous sekä työpaja. Suurin osa ajasta menikin työpajassa nuorten kanssa kuljailessa. Edelleenkin voin sanoa, että kansainvälinen yhteistyö voi olla haastavaa. Osa haasteista liittyy eri kulttuurien tapoihin, osa kieleen ja ripaus kuuluu erilaisiin persoonallisuuksiin sekä ihmisten tapaan kommunikoida. Mutta minulle työpaja ja lasten / nuorten kanssa toimiminen on henkireikä siinä, missä aikuisten kanssa pitää tahia asioista.

Yhden illan kulttuuriantina on osallistua tanssifestivaaliin. Tarjolla ei ollut mitään bollywood ketkutusta vaan Orissan alueella harjoitettua Odissi klassista tanssia. Tähän tanssiin liittyy vahvasti vartalon liikkeiden lisäksi myös tunteiden ilmaiseminen kasvojen ilmeillä.






Lisäksi pääsin kahtena iltana osallistumaan intialaiseen hääseremoniaan. Ensimmäisenä iltana seremonia oli uskonnollinen. Tämä oli morsiamen puolelta järjestetty tilaisuus, missä hindupapit lauloivat laulujaan ja tekivät seremonioitaan ja tuleva anoppi toivotti sulhasen tervetulleeksi sukuun pesemällä hänen jalkansa. Parin päivän päästä oli vuorossa sulhasen perheen järjestämä vastaanotto, missä oli huomattavasti enemmän vieraita, noin 1500 ihmistä. Vieraat toivat hääparille lahjan, kuvauttivat itsensä pariskunnan kanssa ja söivät juhla-buffetista.

PURI

Puri on reilu 60 kilometria Bhubaneswarista itää päin sijaitseva, Bengalin lahdella oleva rantakaupunki.


Hetki Purissa:
Tärykalvot ovat koetuksella autojen ja mopojen tööttäilystä. Autoriksakuski yrittää pyytää 80 rupia matkasta, minä taas olen valmis maksamaan 20. Jatkan talsimista ja hyppään seuraavaan riksaan, jonka kuski saa minulta 30 rupia. Vieressäni istuu vaaleanpunaiseen sariin kääriytynyt vanhempi nainen, joka jää pois sairaalan kohdalla.
Ohitamme hääseurueen. Auton edessä kävelee joukko rummuttajia takoen tarttuvaa rytmiä. Sen takana kulkee miehiä kukkalaitteita tikunnokassa kantaen.
Poliisi on laittanut tiesulkuja päätemppelin lähelle. Herra komissaari valvoo liikennettä puukepin kanssa ja käy välillä lyödä pätkäyttämässä jotakuta persuuksille väärästä toiminnasta. Kuri ja järjestys se olla pitää.

Pääkatu päättyy temppeliin. Alue on pyhitetty jalankulkijoille, lehmille ja kulkukoirille. Kerjäläiset istuvat aidan vierellä rahankeräyspurkkiensa kanssa. Jokaisessa kadunkulmassa on jokin pyhättö, mutta Jagannath temppeli on kaupungin ydin. Ihmiset suuntaavat askeliaan kohti temppeliä, vievät kenkänsä säilytykseen ja pujahtavat avojaloin temppelin uumeniin. Apinat hyppelevät temppelin aidalla. Osa aloittaa rukouksensa jo temppelin ulkopuolella. Minä joudun jäämään ulkopuolelle, sillä ovet eivät avaudu vääräuskoisille.

Sanovat hinduismin olevan rauhaa rakastava ja suvaitseva uskonto. Tiedä häntä. Lehdestä luen, että muslimeja on yritetty tappaa pienessä kylässä, sillä joku perheenjäsenistä oli ollut suhteessa hindun kanssa. Ehkä se on suvaitsevainen siinä, että lähes mitä tahansa voi palvoa. Jumalten määrä on sen verran laaja, ettei perässä pysy. Muistan vain Shivan, Visnun ja Krisnan sekä Hanuman – jälkimmäisen siitä, että minulla on tämän apinan muodossa esiintyvän jumalan kuva siluettinukkena.

Buddha temppelissä munkki rukoilee puolestani, kyselee perheenjäsenteni nimiä, mutisee omiaan, painaa merkin otsaani ja pyytää minun säilyttämään antamansa kukkasen taskussani. Tämän jälkeen munkki pyytää minulta lahjoitusta temppelilleen. Rakkaat perheenjäsenet, jos siunaus ei tavoita teitä, johtuu tämä siitä, etten jättänyt temppelille rahaa. Kukkaroni oli autossa, enkä usko maksettuihin siunauksiin. Evankelis-luterilainen kirkkokin on saanut elää ilman verorahojani jo liki 30 vuotta.

Aurinko alkaa punoittaa kun tielleni osuu myös hautajaiset. Joukko ihmisiä kantaa paaria, jonka päällä ruumis makaa täysin näkyvillä.
Vaikka kaupunki on merenrannassa ja paikallisten lomakohde, en tohdi pyöräyttää valkoista kehoani puolialastomana hiekkarannalle. Paikalliset ilakoivat ja nauttivat rantaelämästä, mutta täysissä varustuksissaan.

Yhdessä matkaamisen haasteet

Olimme etukäteen sopineet matkaavamme ystävättäreni kanssa yhdessä ennen ja jälkeen työosuuden. Tämä oli pitkästä aikaa kerta, että jakaisin suunnitelmat ja kokemuksen jonkun kanssa. Ajatus yhdessä matkustamisesta ja yhteisistä seikkailuista on sinänsä kivaa, mutta matkustamisessa on myös omat haasteensa. Pidän ystävästäni, mutta olemme tapoinemme ja persoonina kuin yö ja päivä. Siinä, missä minä heräsin joka aamu kello 6, olisi hän mielellään noussut sängystä vasta kello 12. Siihen mennessä minä olin jo kerennyt tekemään yli puoli työpäivää. Surkeat nettiyhteydet ja kiihkeä halu sukeltaa kaupungin sykkeeseen näkemään ja kokemaan piti minut suurimman osan ajasta loitolla sosiaalisesta mediasta. Hän taas hommasi heti paikallisen sim kortin nettiyhteyden kanssa, joten välillä en tiennyt matkasiko hän minun vai ystäviensä kanssa. Hän oli loistava käyttämään hotellin palveluita ja tilaamaan huonepalvelusta milloin mitäkin. Minä taas halusin syödä ja juoda hotellin ulkopuolella osana ihmisvilinää. Loppulomamme ensimmäisen päivän hän jahkasi suunnitelmiaan, mitkä vaihtelivat parin viikon viikon meditoinnista aina saman tien kotiutumiseen. Toisena päivänä hän aamupäivästä rannalla kävellessään päätti lähetä samana päivänä. Hän soitti matkanjärjestäjälle ja osti lipun, tilasi taksin matkustaakseen takaisin Bhubaneswariin ja lensi sieltä kohti Saksaa. Täytyy sanoa, että varsin sutjakkaa toimintaa. Asiaan ei liittynyt mitään meidän välistä kitkaa. Halasimme ja toivotimme hänelle hyvää matkaa. Ystävättäreeni taisi iskeä rakkauden hermostus. Miehen oranssi valo oli vilahtanut ainakin hetkellisesti vihreäksi ja nainen oli kuin raketti valmiina lentoon. Pyörähdin ympäri ja lähdin jopa hitusen helpottuneena tutkimaan elämänmenoa. Olin jälleen yksin ja sain tehdä mitä halusin ja mennä mihin halusin, koska halusin ja tuntea olevani vapaa.

Tunnelmia ja kadun vilinää

Bangladesh on maailman tiheiten asuttu valtio. Maan pinta-ala tilastollisesti on sijoittuu vasta 94. sijalle, mutta koko alueelle on ahtautunut lähes 170 miljoonaa ihmistä. Pääkaupungissa, Dhakassa on arvioitu asuvan noin 18 miljoonaa asukasta.


Yleisiä tunnelmia

Bangladesh on jotain erityistä. Siinä on suuri ripaus Intian värejä ja makuja, kuin myös köyhyyttä ja likaisuutta. Tähän Intian ripaukseen sekoittuu kuitenkin fakta siitä, että Bangladeshin valtauskonto on Islam. Se on itseasiassa maailman kolmanneksi suurin muslimienemmistöinen valtio.

Kaduilla näkyy kokomustiin kietoutuneita harsotettuja naisia tai huivin päähänsä taitelleita neitoja värikkäissä tunikoissa. Huomattavasti yleisempää naisilla ovat kuitenkin värikkäät sarit tai salwar kameez -asukokonaisuudet, joissa on värikäs tunika, sekä housut ja huivi. Asukokonaisuuden multivärikkyys on tarkasti suunniteltu. Värit toistuvat jokaisessa vaatekappaleessa ja usein varsinkin housut ja huivi sointuvat toisiinsa. Kaupunkielämään sopii myös länsimaisesti pukeutuneita naisia hiukset valtoimenaan. Miehen kulkevat joko länsimaisittain housuissa ja pusakoissa tai pikkutakissa. Yleistä on myös kurta-paejama -yhdistelmä eli tunikatyylinen pitkähkö paita ja housut. Riksakuskeilla oli yleensä päällään lungi, eräänlainen hame.





Ruokalistoilta on turha etsiä sikaa. Yleisimmin tarjolla on kanaa tai lammasta. Ruoka muistuttaa läheisesti Intialaista ruokaa. Jokaisella päivällisellä oli tarjolla myös jälkiruokaa. Maistelin erilaisia makeita riisivanukkaita sekä maidosta tehtyjä jälkiruokia. Makeiskaupoissa oli erilaisia soikeita ja pyöreitä pullasia, joita haukatessaan siirappinen sokerinmaku räjähti suussa vieden tajunnan. Ruoka syödään yleensä käsin, itse asiassa oikealla kädellä. Jokaisessa ruokapaikassa on erikseen käsienpesua varten varattu lavuaarialue, missä kädet saippuoidaan sekä ennen että jälkeen ruokailun. Itse asiassa käsinsyöminen oli varsin helppoa ja luontevaa. Koska veistä ja haarukkaa ei ollut, oli paljon helpompaa saada lihasta palasia sormin kuin pelkällä lusikalla. Diskoja tai klubeja ei ole, eikä alkoholia ole periaatteessa kaupan, mutta lähes joka kyläpaikassa oli tarjolla viiniä, olutta ja tiukkaa viinaa. Vieras nautti viinistä, osa herroista sekä muutama nainen ottivat terästetyn juoman, jos toisenkin.

Liikenne on kaoottinen, jalankulkijan henki ei ole penninkään arvoinen. Jalankulkijan pitää myös pudottaa silmät isonvarpaan korkeudelle, sillä tiet ovat surkeat, ja yhtäkkiä siellä täällä edessä saattaa olla miehen mentävä kuoppa. Persuuslihas sai aikamoisen pomppuhieronnan polkupyöräriksan polkiessa kiihkeää vauhtia pitkin vanhan Dhakan perunapeltoa muistuttavia teitä. Autot soittavat tööttiä. Ne painavat sitä kerran, toisen kerran ja vielä kolmannen kerran – siis kaikki samaan aikaan ja vuorotellen, vaikka näkevätkin, että liikenne on jumissa, eikä kukaan pääse etenemään, soitti torvea tai ei.

Oma ohjelma

 

Kahdentoista päivän aikana kerkesin katsastaa ympäristöäni varsin vähän, ainoastaan työpajaa edellisenä päivänä sekä lähtöpäivänäni. Muina päivinä olinkin varsin kiinni työssäni. Hotelli oli lähellä yliopistoa, missä työpaja pidettiin. Joka aamu kontaktini odotti minua kello 9:30 hotellin aulassa, mistä lähdimme yleensä kävellen kohti määränpäätämme. Kävely kesti noin 30 minuuttia, mikä oli sinänsä kiva aloitus päivälle.

Työpaja alkoi joka aamu kello 10, mutta ensimmäistä päivää lukuun ottamatta muina aamuina ei koskaan koko sakki ollut koolla. Sinänsä varsin turhauttavaa opetuksen kannalta. Jengiä alkoi tippua pitkin aamupäivää, ja yleensä jo lounaalla kaikki olivat läsnä. Sähköt katkeilivat tämän tästä, mutta muuten meillä ei oikeastaan ollut ongelmia. Oppilaat aloittivat verkkaasti, vaikka kuina patistelin, joten kiirehän se loppua kohden tuli. Opiskelijoiden keski-ikä ja ikähaitari oli korkeampi kuin yleensä pitämissäni työpajoissa. Osa työpajaan osallistuvista oli yliopiston opettajia. Ensi-ilta aloitettiin hitusen myöhässä ja valkokankaalle avautui kaksi dokumenttia, toine kulkukoirista ja toinen sosiaalisesta mediasta sekä kolme animaatiota, jotka perustuivat Bangladeshilaisiin kansantarinoihin.

 

Muutaman kerran työpajan jälkeen kerkesin katsoa muutamaa lähikauppaa ja ostaa pari tarvitsemaani asiaa. Jokaiselle illalle oli ohjelmoitu päivällinen eri paikoissa. Itse asiassa yhtä kertaa lukuun ottamatta söin aina jonkun kotona, jonne oli kutsuttu minun lisäksi joukko mielenkiintoisia ihmisiä. Sain tutustua paikallisiin arkkitehteihin, kirjailijoihin, runoilijoihin, valokuvaajiin, kuvataiteilijoihin, elokuvan tekijöihin sekä muusikoihin. Yhtenä iltana olin elokuvanäytöksessä ohjaajan vieraana. Siellä minä sitten istuin lavalla kunniavieraana yhdessä mm. Korean suurlähettilään kanssa lausuen onnitteluja elokuvantekijälle ja kiitoksia tapahtuman järjestäjille. Tämän jälkeen kiidimme paikallisen muotikuvaajan häävuotisjuhliin. Moiset järjestelyt olivat sinänsä varsin loistavaa – joskin loppua kohden halusin jo perua viimeisen päivällisjuhlan, sillä olin tavattoman väsynyt työstä, jokailtaisesta sosiaalisuudesta ja lyhyeksi jääneistä yöunista. Suomalaisuus pilkisti esiin – sosiaalisuudellakin on rajansa. Jokailtainen ”kunniavierailu” alkaa olla pidemmän päälle raskasta. Mutta mainittakoon, että eräissä juhlissa muutaman loistavan, paikallisten starojen esittämien musiikkiesityksen jälkeen oli vuorossa myös suomalainen lauluesitys. HAH. Ne jotka paremmin tuntevat, tietävät, että tahtotila on korkea, taidot vähäisemmät ja laulunsanojen muistamisenkyky lähes olematon. Siinä hätäpäiten ei tullut mieleen kuin Kalliolle kukkulalle, mutta päästelin sen sitten sitäkin antaumuksellisemmin. Ei tarvinnut hävetä.

Alkumatkaani mahtui myös visiteerus naisten kauneussalongissa. Minun nenä- tai viiksikarvojani ei poistettu langalla hirttämällä kuten naiselta jonka operaatiota seurasin odottaessani vuoroani, minun ei myöskään tarvinnut itkeä silmiäni päästäni niin kuin erään pikkutytön kun hänelle laitettiin korvakoruja. Minä yksinomaan sain erittäin öljypitoisen hieronnan kipeään selkääni ja käsiini. Poistuessani ihailin hetken morsiamen valmistautumista hääseremoniaan.

Viimeisenä päivänä kerkesin vielä tehdä silmäyksen kaupunkiin, yksi yliopiston opettajista vaimoineen sekä kurssia dokumentoinut nuorimies vei minut vanhaan kaupunkiin. Toistamiseen Lalbagh Fort oli kiinni, joten tuumin, ettei minun ollut määrä nähdä sitä muuten kuin portin läpi. Mutta vanhassa kaupungissa oli kuitenkin jo itsessään ihmettelemistä. Jatiya Sangsad Bhaban museo vei katsojan brittien siirtomaavallan aikakaudelle esitelle silloista elämäntyyliä. Museon vieressä avautui Buriganga joki, jota pitkin matkattiin isommilla aluksilla eri kaupunkeihin ja pienillä veneillä ihan vain joen toiselle puolelle. Pieni jokiveneily oli varsin rentouttavaa, joskin joki on äärimmäisen huonossa kunnossa. Minulla ei olisi tullut mieleenkään pulahtaa tuohon sameaan, lievästi haiskahtavaan ja esiteitä kelluvaan veteen. Viimeinen etappi enne lentokentälle kiirehtimistä oli Kansallismuseo, mistä sain yleiskatsauksen historiaan ja elämään eri puolilla Bangladeshia.

Bengal Gallery of Fine art

Drik gallery



Poliittisia tunnelmia





Kurssilaiseni antoi luvan julkaista kuvansa tiesuluista hänen kotinsa edustalla.


Levottomuudet Bangladeshissa jatkuivat koko viikon. Neljännen päivän jälkeen lehdet eivät enää raportoineet tapahtumista. Hulikointipäivän oli määrä olla maanantai, mutta vielä lauantaina toistakymmentä poliisiautoa, joissa jokaisessa oli kahdeksan rynnäkkökiväärein varustautunutta poliisia matkasivat jonossa lähellä olevalle aukiolle, missä ihmiset yleensä osoittivat mieltään. Sunnuntaina vanhassa kaupungissa räjäytettiin pikkupommeja, joiden tarkoitus oli saada aikaan sekasortoa. Ihmiset kertoivat pommien heittäjien olevan köyhiä, joille oppositio maksoi hulinan aiheuttamisesta. Kyse ei siis välttämättä ollut edes kiihkomielisistä vastustajista vaan ruokansa eteen rikkaita tottelevista ihmisistä.

Kysyin useilta kurssilaiselta, eikö heitä pelota tämän maan tilanteet. Kaikki olivat kuulemma tottuneet siihen. He totesivat osaavansa kiertää vaaralliset alueet. En osannut pelätä minäkään. Mitään ei tapahtunut näköetäisyydellä, asiat tulivat esiin ainoastan television ja ihmisten puheiden välityksellä, sulkeutuneensa markkina-alueena sekä lisääntyneenä poliisien määränä.

Kahdella vastakkain olevalla puolueella on maassa pitkä historia. Molempien puolueiden päänaisten isät ja isoisät ovat aikoinaan olleet vallassa. Eräs kurssilaisista kertoi, että useat hallinnossa olevista ihmisistä eivät ole lopettaneet koulujaan. He vain jatkavat vuosikymmeniä olevaa vihanpitoa keskittäen siihen kaikki voimavaransa jättäen maansa hunningolle. Kysyin usealta, miten he näkevät maansa tulevaisuuden, ja yleisin vastaus oli, ettei se kehity mihinkään. Aika masentavaa sinänsä.

°°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° 

 

Noin kymmenen vuotta sitten järjestämäni lasten tekemien elokuvien festivaali sai työn Bangladeshista. Tämä oli meistä erittäin eksoottista. Vielä erikoisempaa oli viesti, missä kerrottiin että elokuvan tekijä, noin 10-vuotias poika isänsä kanssa tulee vierailemaan Tampereella. Saapumiseen ja kutsuihin liittyi jotain mutkia ja kysymyksiä, mutta lopulta sekä isä että poika saapuivat Suomeen. Ilmassa oli joitain suunnitelmia, jotka kuitenkin varsin pian raukesivat. Vuosia myöhemmin näin isän ja tyttären Iranissa leffajuhlilla. Kukapa olisi arvannut silloin aikoinaan, että tapaamme vielä (ja sangen useasti) Bangladeshissa. Poika oli jo nuori aikuinen - mitä kohteliain ja avuliain nuorimies, joka houstasi minua paikkoihin, aina kun oli tarve.

Maailma pienenee ja jokainen kohtaamani ihminen on merkittävä – joskus auttaa jotakuta, ja itse avun tarpeessa ollessaan joku toinen ojentaa kätensä.

°°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°° °°°

Tätä julkaistaessani olen jo siirtynyt Intian puolelle. Huonot nettiyhteydet ja kiihkeärytminen ohjelma estävät kirjoitusten julkaisemista ajallaan.

Levottomuuksia ja kuolleita

Tänään on ensimmäinen vuosipäivä nykyistä paikallista hallintoa Bangladeshissa. The Daily New:n mukaan päivän aikana on kuollut neljä ja yli 300 on loukkaantunut.

Jo eilen osa paikoista oli kiinni ja ihmiset pääsivät hieman aikaisemmin töistä, sillä vuosipäivän lähestyminen aiheutti levottomuutta. Itä-Dhakassa oli heitetty palopommeja ja muutamia linja-autoja oli poltettu. Tänään työpajan järjestäjä sai jo aamusta soiton, ettei kaikki pääse tulemaan paikalle. Kaiken kaikkiaan ykdeksän opiskelijaa kolmestakymmenestä puuttui. Poliisi oli sulkenut Dhakaan tulevat tiet, ja osa pelkäsi kulkea julkisilla kulkuneuvoilla, sillä ne eivät olleet turvallisia räjähdysvaaran vuoksi. Lounastaukoon mennessä Dhakassa oli tapettu kaksi ihmistä. Työpajan päättyessä yksi opiskelijoista kirjoitti minulle kahdeksan kohdan listan alueista, mihin minun ei missään nimessä kannata mennä, sillä ne ovat vaarallisia. Listalla oli esimerkiksi press club ja Dhaka College sekä eri kaupunginosan nimiä sekä katuja. Paikalliset opiskelijat ovat yleensä erittäin poliittisesti aktiivisia. Oman alueeni piti kaikkien mukaan olla rauhallinen, mutta lehtiarkikelissa mainittiin myös alue, Dhanmondi, missä työpaja järjestetään.

Bangladeshin poliittinen kitka liittyy kahden pääpuolueen – Awami League (AL) ja Bangladesh National Party (BNP) – väliliseen vastakkaisasetteluun. Puolueet ovat vuorottain olleet hallitusvastuussa. Näiden puoluiden välinen kilpailu on pitänyt sisällään mielenosoituksia, väkivaltaa ja murhia. BNP on läheinen islamistipuolueiden kanssa. Tällä hetkellä vallassa oleva Awami League-puolue on lähempänä vasemmistolaisia ja sekularistisia puolueita. Radikaali-islamistisen puolueiden, Jagrata Muslim Janata Bangalsedhin(JMJB) ja Jama'atul Mujahideen Bangladeshin (JMB), toiminta kiellettiin helmikuussa 2005. Nämä ryhmät ovat pieniä, mutta rikkaita saaden rahoituksensa Saudi Arabiasta. Ryhmiä on syytetty pommi-iskujen tekijöiksi, ja satoja epäiltyjä jäseniä on pidätetty lukuisissa turvallisuusoperaatioissa. Pari päivää sitten kaupungissa oli levottomuutta, joka liittyi joidenkin näiden puoluide jäsenten kuolemaantuomitsemiseen.

Tapaamillani ihmisillä on erilaisia mielipiteitä hallinnosta. Eräs ihminen vuodatti, kuinka paha hallitus heillä on ja kuinka he ovat totaalisia kriminaaleja. Kulttuuri-ihmisitä tämä hallitus on hyvä, sillä se tukee taidetta ja kulttuuria, suvaitsee eri uskontoja ja on Pakistanin vastainen - vaikka sivulauseessa mainitaankin, että vuosi sitten pidetyissä vaaleissa on mitä todennäköisemmin tapahtunut vilppiä. Samalla keskustelu johdatetaan Ameriikkaan ja heidän vaalisotkuihinsa. Siinä missä toiset puhuvat diktatuurista, toiset ovat sitä mieltä, että maassa on demokratia - ...vaikkakin joitan asioita pitääkin päättää ehkä hieman eri tavoin kuin demokratiassa yleensä … vähän niinkuin yksinvaltiaasti - sillä paha pitää kitkeä pois....

Katsoimme televisiosta koko päivän lähetystä paikallisista levottomuuksista. Entinen pääministeri (vastakkaisen puolueen jäsen) kertoili kiihyneenä mielipiteitään. Kysyin yhdeltä opiskelijalta, mitä mieltä hän oli tästä naisesta. Hänen mielestään tämä oli paha, mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei nykyinen ole yhtään sitä parempi. Hänen mielestään yksikään hyvä ihminen tässä maassa ei ryhdy politikoksi.

Suomen Intian suurlähetystön tiedotteen (Suomella ei ole lähetystöä Bangladeshissa) mukaan tammikuun 2014 alussa pidettyjä vaaleja varjostivat lukuisat sisäpoliittiset kriisit, monia viikkoja kestäneet yleislakot ja lukuisat väkivaltaisuudet. Suurin osa oppositiopuolueista boikotoi vaaleja, syyttäen vaalijärjestelyjä puolueellisiksi ja vallassa olevaa puoluetta laittomuuksista ja autokraattisista otteista. Monia oppositiopolitiikkoja vangittiin vaalien alla. Taustalla on myös itsenäisyyssodan ihmisoikeusrikkomuksista tutkimaan perustetun tuomioistuimen kseenalaiset toimet ja heidän toimeenpanneet kuolemantuomiot. Tällä hetkellä vallassa oleva Awami League -puolue voitti tällöin vaalit 79% enemmistöllä, sillä oppositiopuolueet boikotoivat vaaleja. Äänestysprosentti oli erittäin alhainen. EU, Yhdysvallat ja Kansainyhteisö tuomitsivat vaalit epädemokraattisiksi.
Bangladesh itsenäistyi vuonna 1971 Pakistanista, minkä jälkeen se oli 15 vuotta sotilashallinnon alaisena. Vuonna 1975 tapettiin silloinen valtiopäivämies, Sheikh Mujibur Rahman, jota osa ihmisistä kutsuivat ”kansakunnan isäksi.” Tänään aamusta kaduilla kaikui kovaäänisistä hänen aikoinaan pitämänsä puhe. Tällä hetkellä vallassa olevan hallituksen pääministeri on tämän miehen tytär, Sheikh Hasina Wajed, joka oli vanhempiensa ja osan sisartensa telotuksen aikan Saksassa. Vuonna 1991 Bangladesh siirtyi periaatteessa parlamentaariseen demokratiaan. Näyttää kuitenkin siltä, että demokratia käsite on täällä huomattavasti väljempi kuin meillä.