28.5.2023

Pieniä silmiin hypähtäviä anekdootteja

 IHMETYKSEN HETKIÄ



Mietin, kuinka kauan pitäisi asua erilaisessa kulttuurissa lakatakseen ihmettelemästä tai yllättymästä. Välillä tajuaa, että osasta asioista on tullut jo nyt arkipäivää. Määkivät kilit tiellä ja milloin mistäkin kulmasta eteen tupsahttavat lammaslaumat tai kukon kiekuminen on jo aamusta täysin selvä homma. Kukon juoksenteluun pitkin akaasiapuun oksia, saattaa kiinnittää huomion tai hymyilee, kun huomaa toisen kukon makoilevat puun alla olevalla penkillä.

On kuitenkin joitain pieniä välähdyksiä ympäristössä tai huomioita omassa toiminnassaan, jotka havahduttavat.



Esimerkiksi joulu voi olla jo ovella...


Kuka olisi uskonut, että itse fiksautuu niin vahvasti varvastossuihin, noihin muovisiin flip floppeihin. Jos Suomessa pitäisi kesällä lähteä kaupunkikierrokselle, tuskin laittaisi moisia läpyköitä jalkaansa. Varvastossut on aina mieltänyt sellaisiksi nopeasti jalkaan laitettaviksi pihajalkineiksi. Täällä olen 99% kulkenut kaikkialla varvastossuilla matkan määrästä tai tilaisuudesta piittaamatta. Ajatus kunnon sandaaleista tuntuu niin hikiseltä, puhumattakaan lenkkareista, joihin tarvitsisi sukat.




Gran Popossa on vähän autoja. Suurin osa pidemmistä matkoista tapahtuu mopon kyydillä. Ja puskataksit, joilla matkustetaan yli 80 kilometrin matkoja, ovat autoja, jotka hädin tuskin pysyvät kasassa, eivätkä saisi leimaa suomalaisessa katsastuksessa. Niinpä kävellessäni pois paikalliselta paikalliselle lauantai torilta punaista hiekkatietä pitkin kohtaan yllättävän näyn, kun vastaani ajaa musta jaguaari, jonka kuskina on iäkkäämpi paikallinen herrasmies mustassa nahkaliivissään päässään puhtauttaan kiiltävä valkoinen stetson.

Jos omistaa auton, kannattaa varmistaa, että siinä on neliveto. Täällä nääs voi juuttua hiekkaan siinä, missä Suomessa lumeen. Yksi auto saatiin eteenpäin pienen kaivamisen jälkeen suuren joukon työntöavulla.


Ja siihen hiekkaanhan me juutuimme.




Mikä lie on tämä emästä häsäämässä liikenneympyrässä. Eikö hän tiedä, että Oudahin kaupungissa on myös liikennevalot...



Mopoilla voidaan kuljettaa lähes mitä tahansa. Sääntöjen mukaan mopotakseissa saisi olla kuskin lisäksi vain yksi kyyditettävä. Cotonoussa, suuremmassa kaupungissa, osa kuskeista pitää kiinni tästä säännöstä poliisin pelossa. Grand Popossa kukaan ei moisista säännöistä perusta. Koko perhe matkustaa varsin näppärästi tällä kulkuneuvolla. Koulukyydityksessä kuskin lisäksi mopon selkään mahtuu helposti viisi lasta. Mopoilla kuljetetaan pitkiä puurimoja rakennusaineiksi, vesikanistereita, erilaisia ruokakuljetuksia ja aivan kaikkea, mikä tarvitsee kuljetusta. Paras näkemäni kuljetettava esine oli ruumisarkku poikittain kuskin takana. Ihan tuli mieleen, että jahka siellä mummo makaa arkussa viimeisellä matkallaan vai onko hautajaiseet vasta tulollaan.

Aluksi kylänraittia pitkin näki vain tönöjä ja mietti, ettei täällä ole oikein mitään. Hetken päästä pääsi jo sisään erilaisiin kauppoihin ja ymmärsi, että niistähän löytyy vaikka mitä. Miten voikaan pieneen tilaan mahtua niin paljon tavaraa.






Ruokatarvikkeita, mutta myös giniä ja anisviinaa kaupan hyllyillä.



Suljetut muovirasiat on täällä äärimmäisen tarpeellinen asia. Saa eristettyä ruuat sinne pyrkivistä ötököistä. Ne taas löytävät kohteensa alta aikayksikön, jos on jättänyt kuivamuonansa huonommin suojattua.



Kemikaliosta löytyy kaikkea sitä mitä tarvitsee, ja paljon sellaista, mitä ei tiennyt edes olevan olemassa.



Pään päällä keikkuvat myyntikojut sulautuvat normaalisti katukuvaan, kunnes yhtäkkiä havahtuu ja tajuaa, että hetkonen, nythän tuon rouvan pään päällä olisi myynnissä niitä herkullisia pikkuleipäsiä. Pään päällä kuljetettava kauppa on varsin kätevä tapa kaupitella tuotteita. Osa tuotteita on pakattu suureen muovilaatikkoon, osa taas isoon peltiseen soikkoon. Leivonnaisten ja hedelmien lisäksi pään päällä voi olla koko manikyyrityotteisto kaikkine eri värisine kynsilakkoineen. Pään päällä kulkevat myös vesikanisterit ja kaikki raskaampi, jota olisi muuten hankala raahata. Osa käärii kankaan OOOn mallisesti rinkulaksi pään päälle, osa laittaa kannettavan tuotteen suoraa päähänsä.

Naisten ja pienten tyttöjen hiuksia ei voi muuta kun ihailla. Neidoilta löytyy jos jonkin moista letti-, tupsu- ja töttörökampausta, puhumattakaan nutturoista. Omat hiukset kun eivät koskaan ole riittäneet kuin töröttämään ohuina, mutta suorina, ja hiirenhäntäisinä letteinä. Kampaamoja on useita ja mimmit tekevät kampauksia useamman neidon voimin aamusta myöhään iltaan. 








Takamus on täälläpäin maailmaa kova sana. Siinä missä länsimaiset naiset hommaavat push uppeja saadakseen tissinsä törölleen ja tiukkoja mahaa pienentäviä aluvaatteita, täältä voi ostaa takamuksen pönkittäjiä, jotta olisi muhkeampi ahteri. Sen jälkeen voi sitten lähteä sitten twerkkaamaan pyrstöään. Toki kaiken kaikkiaan uhkeat mamat ovat myös arvossa arvaamattomassa, ainakin patsaita katsoessaan.


 Uhkeutta peräpuolelle.



Ihanan muhkeita Afrikka mamoja.



Pojille olisi löytynyt myös Angry birds kalsarit.



Mitä kaikkea korjauksia ja apuja saisikaan tältä "Feeling brothers" vastaanotolta.


Grand Popossa olen nähnyt vain yhden television, mistä ihmiset tuijottivat suurella innolla

saippuasarjaa Burkina Fasosta. Sieltä kuulemma tulee kaikki ”hyvät” sarjat. Jokainen osa oli noin 20 minuutin mittainen, joten yhden ruokailun aikana kerkesi näkemään useammasta osasta vilauksen. Paikallisen ravintolan nuoriso näytti olevan sarjaan koukussa. Beige rättisitikka viiletti pitkin ruskehtavan punertavia hiekkakatuja. Sarjan hahmoinan oli ainakin vanhempi äkäinen nainen, nuorempi kaunotar ja tärkeitä mieshenkilöitä. Sarja oli päässyt kohtaan, missä draaman alku ja ihmettelyn kohde oli se, kuka oli käynyt sarjan arvovaltaisen miehen suihkussa. Selkeästi Kauniit ja rohkeat kamaa - juonitteluja ja lemmen sotkuja oli havaittavissa näin pikaiselta istumalta.




Lisäksi rannalla olevissa kuivatuista palmun oksista, puurimoista ja oljista tehdyissä ravintoloissa olen törmännyt myös yhteen flipperiin ja rahapeliin.

Tästä masiinasta olisi varmaan voittanut maltaita.


Työssäkäyvillä ihmisillä on kännyköitä, lapsilta ne puuttuvat. Puhelinaikaa ja nettiä käydään lisäämässä kadunkulmissa olevissa kioskeissa. Osa lataa pelkkää puheaikaa, osa myös nettiaikaa. Kuukauden netti maksaa 15 000 cfa eli noin 23 euroa. Suurimmalla osalla ei ole moiseen varaa, joten he lataavat sitä pienemmillä summilla maksaen pidemmässä juoksussa netistä enemmän. Osalla ihmisistä ei ole sähköä, joten kännykkää käydään lataamassa erilaisissa paikoissa. Villa Karon ympäristössä näkee myös ihmisiä, jotka vierailevat paikassa hyödyntäen talon tarjoamaa wifi yhteyttä.

Raha ja sen puute on omituinen asia. En puhu köyhyydestä vaan konkreettisesti käteisen rahan puutteesta. Pankkikortti taas itsessään on täysin turha väline muuten kuin pankkiautomaatista rahaa nostaessa, jos ei ole varannut tarpeeksi rahaa mukaansa ja on valmis maksamaan pankin varsin suuret provikat. Mutta pankkikortilla ei voi maksaa missään – tai ainoastaan Cotonoun Erevanissa, suuressa ja Suomeakin kalliimmassa marketissa. Käteeni ei ole tullut vielä suurempaa rahaa kuin 10 000 cfa, mikä vastaa noin 15 euroa. Mutta se on iso raha ja tuntuu siltä, ettei silläkään voi ostaa mitään juuri missään, sillä kenelläkään ei ole rahaa antaa takaisin. Kävin viereisellä hotellilla makoilemassa hetken rantatuolilla ja ostin ananasmehun. Annoin 5000 cfa:n setelin kahdesta mehusta. Kirjoitimme virallisen velkakirjan, sillä paikassa ei ollut rahaa antaa minulle 3000 cfaa takaisin. Pienemmistä summista rahaa ei edes yritetä maksaa takaisin. Joissain tilanteissa myyjä taas lähtee viipottamaan jonnekkin seteliä heiluttaen ja tulee hetken päästä takaisin vaihtorahan kanssa. Kolikoista on syytä pitää hyvää huolta. Jos kukkarossa ei ole kolikoita, on turha haaveilla mopomatkoista, sillä niitä ei yleensä voi maksaa seteleillä. Pikkurahaa näyttää yksinkertaisesti olevan liian vähän.



Sodabi, tuo viisasten juoma, tippui viinantilauspannussa orjatorin takapihailla Oudahissa. Tuo hieman rakilta maistuva pontikka ilahduttaa myöhemmin leirinuotiolla djembe rumpuja soittavaa ja tanssivaa nuorisoa 1,5 litran muovipullosta nautittuna. Rumpuja siirretään hieman taaksepäin, jotta nämä uskomattomat hypyt ja kiepahdukset eivät päätyisi kokkoon. Sodabia, kotipolttoista pontikkaa, saa kaikkialta. Litra maksaa 1,5 €. Sitä tarjotaan vodon menoissa ihmisille vallan suun kautta sekä jumalille kaatamalla lasin loppu maahan. Sitä pirskotellaan ympäriinsä myös erilaisissa menoissa. Enimmikseen sodapi tarjoillaan raakana, mutta sitä voi uuttaa myös mm. taateleihin, kaneliin ja sitruunaruohoon. Osa sodabeista on maistunut linnunmaidolle, osa taas jää kurkkuun kuin puukko ja vetää kasvot väärälleen. Sodabia voi ostaa joistain kadunvarren kaupoista, joskin se pullotetaan jostain takahuoneen perukoilta, eikä sitä yleensä näy kaupan hyllyillä. Kauppaapa viinaa myös ihan johtajasherrat, niin että pomoltaan voisi ostaa pullollisen kirkasta. Ainoastaan yhdessä paikassa olen törmännyt mausteiseen sodabiin, jonka sai valita ihan hyllyltä ja pullosta löytyi jopa asiaan kuuluva etiketti. Yleensä juoman saa joko 1,5 litran tyhjässä vesipullossa tai missä tahansa lasipullossa, missä etikettinä on pullon ensimmäisen nesteen merkinnät.




Herra sodabimestarin maistiaiset.




























19.5.2023

Vodonin ukkosenjumala Hèvoso | Ṣhàngó vierailee keskuudessamme

Tämä on aamu, jolloin luonto aloittaa korvia repivän pauhun klo 4:23. Sisään leimahtaa kylmä tuuli, mikä pistää aamuherääjän vetämään päälleen ensin ohuen lakanan ja siihen perään vielä kevyen päiväpeitteen. Kylmyys, ei edes viileys, ole kovinkaan monen yön vieras, mutta nyt elohopea on laskenut +26°C ja se tuntuu. Koomista sinänsä, että palelee moisessa lämmössä, mutta kun usein yöllä lämpötila ei ole juurikaan laskenut päivästä, on nyt heitto kuusi astetta viileämpään.





Vesisade pauhaa. Kyse ei ole parista pisarasta. Taivaalta tulee vettä saaveittain.Taivas on pikimusta, mutta välillä taivaanranta loimuaa valosta. Salamoita ei näy. Ainoastaan puiden takana oleva taivas välähtää hetkeksi kokonaisuudessaan valkoiseksi. Uskomaton on sen valon voima. Välillä jyrinän voima saa talon tärisemään. Ukkosenjumala Hèvoso on tullut keskuuteemme.






Sähköt katkeavat, tietenkin. Yleensä sähköt on pois vesisateella tai ukkosella. Nyt jyrinä ylittää reitittimen piippauksen. Meri pauhaa, ukkonen jylisee ja vesisade piiskaa maata.

Seison terassilla puoli tuntia tarkkailen tätä valoshowta.

Sadekausi on alkamaisillaan. Aikaisemmin on satanut kaatamalla vain öisin, nyt on välillä tullut sadekuuroja myös päivällä – ja ne ei ole mitään ripsimistä vaan paljon isoja pisaroita aina maahan saakka. Teiden kuopat muodostuvat altaiksi, jotka eivät aina haihdu päivän aikana. Niinpä mopot kiemurtelevat teillä väistelläkseen kuoppia. Aikaisemmin myös satoi, mutta enimmäkseen öisin. Nyt vettä voi tulla myös päivällä, mutta ei kuitenkaan joka päivä, ainakaan toistaiseksi.

Beninissä vuodenaikoja ei ajatella meidän neljän luokituksen mukaan vaan sade- ja kuivan kauden jaksoina. Pienestä koostaan huolimatta sadekausi kestää Beninissä eri ajan riippuen alueesta.
Etelässä, rannikolla, on kaksi sadekautta, touko-heinäkuussa ja syyskuun puolivälistä lokakuun loppuun. Pohjoisessa sadekausi alkaa samoihin aikoihin, mutta siellä sataa aina lokakuuhun saakka.

Vesisade voi tulla yhtäkkiä. Aurinko paistaa ja pian mereltä tulee tummat pilvet, jotka luovat upean kontrastin turkoosia vettä vasten, tuuli voimistuu, palmujen lehvät helisevät vaakasuorassa toisiaan vasten ja akaasiapuusta lentelee kellertyneitä lehtiä, kuin syksyllä konsanaan. Siinä kohden ilma jäähtyy myös päivällä ja iho tuntee virkistävää viileyttä. Silloinkin puhutaan noin +26° C lämpötilasta. Ajatus pitkähihaisesta vaatteesta on kuitenkin edelleenkin ikävä. Vaatteet ovat ilmankosteudesta nahkeat ja iholle liimautuneen kangas ei tunnu mukavalta.


Viimeisin rentoutushetki paratiisikuplana pitämällemme Awalee hotellin uima-altaalla meinasi päättyä kalpaten. Kotirannalla ilma oli paahteisen kuuma. Mopomatkalla meren yllä oleva taivas oli mustunut ja hotellille päästyämme taivas oli harmaa, tuuli yltynyt ja sitten tulikin jo vettä. Awaleen altaan mitä rauhallisin uimaopettaja nosti kättään ja häntä nauratti. Kuuro kesti kuitenkin vain vajaan tunnin ja se kuluin hotellin baarissa odotellessa.Lopulta me pääsimme pulahtamaan veteen ja lukemaan kirjojamme altaan ääreen. Uimaopettaja saapui tarjoilemaan kookospähkinää ja jatkoi sitten kärsivällisesti lastenaltaalla kuljailua pienen väen kanssa.









Kalastajat myrskyllä.


Lopussa kiitos seisoi.


Sadekauden alettua hyttysten määrä on iltaisin kasvanut. Ilta on heidän aikansa. Ne heräävät kuin vampyyrit konsanaan etsimään nilkkojamme tai muita meheviä kohteita. Työskentelen yleensä terassilla. Illalla kuuden aikoihin on syytä mennä sisälle laskemaan sängyn hyttysverkko, jotta kerkeäisi pyhittää sängyn omaan käyttöönsä, ilman hyttysiä. Sytytän terassille hyttyskierukan palamaan jatkaakseni hommiani ja nenään tunkeutuu muistikuvia lapsuuden kesän mökkireissuista. Tämä auttaa ja hyttyset kaikkoavat. Tai niin ainakin uskottelen itselleni, mutta sänkyyn päästyäni sieltä sun täältä alkaa kutittamaan ja ihoon on ilmestynyt isoja möllysköjä.

Kuuteen mennessä aamun sade ei ole lakannut, mutta sen voima on laantunut hitusen. Nyt se ei pauhaa, kuuluu vain kova sateen lorina. Ukkonen on vaihtanut suuntaansa. Se ei enää loimua meren päällä vaan jyrinä tulee talon toiselta puolelta.

Myöhemmin yhteisessä aamiaispöydässä keskustellessamme ymmärsimme, että jokainen on tuntenut sängyn vavahtelun aamuyön tunteina. Ukkosenjumala Hevosio /
Ṣhàngó on jatkaa työssään nuhtelemassa valehtelijoita, varkaita ja roistoja lyömällä heitä.



Xevioso | Hèvoso | Ṣhàngó




Hevoso (Beninin
fonilaisten uskonnossa) ja Shango (joruban kielellä Ṣàngó) on yksi Vodunin (Voodoo) useista jumalista. Hän on myös Lounais-Nigerian joruban uskonnon pääjumala. Shango esiintyy myös Kaakkois-Nigerian Edo-kansan uskonnossa, jotka kutsuvat häntä Esangoksi.

Shangoon liittyvät luonnonvoimat ovat tuli ja salama. Ukkosen eri ilmenemismuotojen lisäksi hänet liitetään myös oikeudenmukaisuuteen, musiikkiin ja tanssitaiteeseen. Voimastaan ja tuhoavasta energiastaan huolimatta hän tuhoaa kaiken negatiivisen. Tämä tekee asioista puhtaita ja hedelmällisiä. Shangon sanotaan soittaneen patarumpuja kutsuakseen myrskyjä. Hänen kannattajansa käyttävät niitä edelleen tähän tarkoitukseen. Ṣhàngó on kuvattu usein kaksoiskirves hänen kolmen päänsä päällä.


Shango on sekä luonnonvoima että jumaloitu esi-isä.
Kyseinen jumala oli perimätiedon mukaan historiallisessa mielessä myös jorubien kuninkaallinen esi-isä, ennen kuolemanjälkeistä jumalallistamistaan. Eri tietolähteissä hänen on mainittu olevan Oyo-valtakunnan, joko kolmas tai neljäs, kuningas Jorubi kansan keskuudessa sekä Oraniyanin ja Torosin poika. Jorubien Oyo-valtakunta eli kukoistuksensa nykyisen Nigerian alueella 1300 -luvulta aina vuoteen 1835.

Mytologisen sankareiden ja kuninkaiden kertomuksen mukaan
Shangosta tuli nuoruudessaan kuuluisa metsästäjänä, ja myöhemmin lukuisten ja tuottoisten valloitusten ansiosta. Hän oli voimakas, sotaisa ja väkivaltainen hallitsija tuoden myös runsaasti vaurautta kuningaskuntaansa. Hän hallitsi seitsemän vuotta. Valtakausi päättyi, koska Shango tuhosi palatsinsa vahingossa salamaniskulla. Tästä syystä hän määräsi itsensä kuolemaan ja tappoi itsensä. Myöhemmin kuitenkin Obatala, ihmisen ajattelukyvyn luoja, antoi hänelle takaisin kuolemattomuuden.

Shangon uskolliset seuraajat väittävät, että hän todella nousi taivaaseen ketjussa ja ettei hänen katoamisensa ei ollut kuolema, vaan tilaisuus muuttua orishaksi, jumalaksi tai hengeksi. Shangolla oli vahva rooli Oyon uskonnollisessa ja poliittisessa järjestelmässä, ja Shango-kultilla on ollut olennainen osa Oyon kuninkaiden kruunajaisissa.



Shango-kultin päällikön sauva

Jumalallisessa muodossaan Shango on Oyan, Oshunin ja Oban aviomies, joka kurittaa valehtelijoita, varkaita ja pahantekijöitä. Shango heittää "ukonkiven" maahan, joka saa aikaan ukkosen ja salamoinnin. Salaman aiheuttamaa kuolemaa pidetään rangaistuksena, jolloin ihmistä ei voida haudata normaalein menoin. Jos taas ihminen selviää salaman iskusta, on hän hengellisesti valittu ja näin vodun Hevioson suorana inkarnaationa.

Shangolta haetaan myös suojelusta kuoleman pelossa, koska Shango on ainut jumala, joka on kokenut kuoleman. Häntä palvottaessa käytetään punaisia vaatteita, sillä hänen sanotaan ihailleen punaista asua elämänsä aikana. Jumalan palvonnassa tärkeässä osassa ovat salamaniskujen luomat kivet.

Hevioso tekee yhteistyötä maa vodun Sakpatan kanssa lähettäen hänelle hyödyllistä sadetta. Hevioson ja Sakpatan oletetaan olevan väkivaltaiset veljekset. Heidän riitelynsä aiheuttaa pitkiä kuivuusjaksoja, sadon epäonnistumista, mutta lisäksi myös naisten hedelmättömyyttä.


Nigerialainen muusikko, Babatunde Olatunji (1927 – 2003) on säveltänyt kappaleen Shango jumalalle:

Babatunde Olatunji – Shango (Chant to the God of Thunder)
https://www.youtube.com/watch?v=fWeDev0QWLc



Lähteet:
Dierk Lange - Origin of the Yoruba and “The Lost Tribes of Israel”
http://www.dierklange.com/pdf/LOST_TRIBES_OF_ISRAEL.pdf
Sixteen Cowries: Yoruba Divination from Africa to the New World
https://books.google.co.uk/booksid=CfmDsiI7TbgC&pg=PA44&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false
Shango
https://www.britannica.com/topic/Shango
Oyo Empire
https://slaveryandremembrance.org/articles/article/?id=A0121
Havelka, Ondřej (2021). "Syncretism of Catholic Christianity and West African Vodun from a Theological-Ethical Perspective". Studia Theologica.
https://www.researchgate.net/publication/356693926_Syncretism_of_Catholic_Christianity_and_West_African_Vodun_from_a_Theological-Ethical_Perspective/link/61a7cc2750e22929cd3c1ee5/download
The history of Sangho
https://www.auctions609.com/pages/the-history-of-shango
T
arvainen – Voodoo

























15.5.2023

Aikaisia aamuja, saniteettitiloja, vesitippoja ja hampaidenpuhdistustikku miswak

 


Aikaisia aamuja

Aikainen aamu. Maanantai ja malaripilleripäivä.

Olen odottanut niitä malarialääkkeestä johtuvia outoja ja levottomia unia, mutta ne ovat olleet varsin vähäisiä. Mitä nyt Mick Jaggeria kyyditsin matkani alkuvaiheessa jollain autonromulla pitkin talvista Oulun kaupunkia kohti Tuiran Koskitien alkuvaiheen puutaloja (joita siellä oli vielä 90-luvun lopulla), kun siellä piti olla joku bändi-iltama. (Aikoinaan olen ollut jossain niillä main rokkikeikalla Heikosen ja Eldonin kanssa.) Hulluutta en pillereiden lisänä kaivannut, mutta olisi tähän mahtunut lisääkin yöihmettelyjä omituisine tarinoineen, mutta tällä mennään.

Toisaalta illan viimeisin kohtaaminen ihan reaalimaailmassa oli iso heinäsirkka, joka oli pyrkimässä sänkykaverikseni. Se hyppäsi tuolinkaiteelta kohti hyttysverkkoa ja minulta pääsi suusta säikähdys. Ajatus hepokatin kanssa yöpymisestä ei olisi ollut mukava, vaikka se olisi varmaan soittanut minulle unilauluja tasaisesti koko yön.



Hänestä olisin saanut sänkykaverin tai yöllisen serenaadin soittajan, mutta kaveri sai julman häädön terassin perälle.


Ensimmäiset mopot alkavat liikkua. Kello on 5:15. On selvää, ettei nukkumisesta enää tule mitään. Kukko ei ole vielä herännyt. Teen hetken hommia. Aamu on paras aika kaikkeen siihen työskentelyyn, missä ajatusten pitää liikkua selkeinä ja pään oltava skarppi. Sähköt katkeavat ja internetin reititin aloittaa jälleen piipityksen. Reilun tunnin päästä sähkö taas palautuu. 
Mopoliikenne on voimistunut ja kukkokin on avannut silmäänsä. Huomaan, etten enää häiriinny elektronisesta piipityksestä. Se on minun uneentuudittaja. Minun silmät lurpsahtavat ja uinahdan 1,5 tunniksi.


Vesitippoja


Herään w.upp viestiin, missä kerrotaan vesikatkosta. Siinä ei itsessään ole mitään ilmoitettavaa, sillä vettä tulee tai ei tule säännöllisen epäsäännöllisesti päivittäin. Erityisen hankalaa vedellä näyttää olevan suihkun putkea pitkin kipuaminen yläilmoille laskeakseen sitten alas odottavan vartalon päälle. Peseytyminen tapahtuukin usein miten lappoamalla vettä isosta saavista pienellä kauhan kokoisella kulholla. 
Kolmella kauhallisella vettä saa ihmeitä aikaan. Sillä pesee niin korvantaustat kuin varpaan välitkin. Saaviin taas lorotetaan pikkuhanasta vettä aina silloin, kun se suvaitsee valua. Jokaisen vessakierroksen kohdalla jokainen yläkerran asukas kokeilee onneaan ja aloittaa saavien täyttämisen, jos vesi lorisee. 

Mieleen tulee pahimmillaan kolme kertaa päivässä olevat suihkusessiot Suomessa.
Täälläkin toki joka päivä useampaan kertaan käy huuhtelemassa nihkeyden pois iholtaan, mutta todella paljon vähemmällä vedellä. Hiki on päivittäin kova, vaatteet limoittuu päälle ja karderooppia pitää vaihtaa ainakin pari kertaa päivässä. Välillä tuntuu, että puhtaat vaatteetkin ovat jo kosteat päälle laittaessa. Varpaat ovat ehtoosta niin mustat, ettei sänkyyn kehtaa mennä. Välillä hiekkaa löytyy joka kehon poimusta. Mutta mikä on kummallista, hiukset eivät rasvoitu samalla tavoin kuin Suomessa. Tämä ei ole pelkästään oma subjektiivinen näkemys vaan tutkimukseen on osallistunut koko residenssirivistö eli neljä kämppistä – siis todella validi tulos. Shamppoo säästyy.

Villa Karon tutkimuskeskuksen residenssiläiset kehuivat jossain vaiheessa suihkujaan. Niinpä kerran otin pyyhkeen kainaloon ja lompsin kadun yli suihkukylään. Kuinka ollakaan, vesi oli kortilla sielläkin ja suihkusta tippui harvakseltaan tippa silloin, toinen tällöin. Siinä odotellessani kärsivällisesti saippuapalan kanssa kastumista sain
flashbackin lapsuudestani.

Mieleeni piirtyi lapsuuskotini pieni vessa, johon oli jollain ilveellä mahdutettu istuma-amme. Muistan olleeni kyykkyasennossa ammeen istuinosassa ja avanneeni hanan niin pienelle, että sieltä hädin tuskin tippui vettä. Leikin olevani afrikkalaistyttö, joka säästeliäästi pesee itsensä vähällä vesimäärällä. Jos ammeen yläpuolella oli pyykkiä kuivumassa, miljöö oli vielä parempi, sillä katosta roikkuvat vaatekappaleet muodostivat ajatuksissani tiheän viidakon. Sama leikki jatkui useissa eri kyläpaikoissa, missä ei ollut lapsia ja siksi tavattoman tylsää. Kun aikuiset ihmiset puhuivat loputtomalta kuulostavia juttujaan, livahdin minä usein katsomaan, millainen viidakko kyläpaikan vessa oli.

Tässä minä nyt olin, useampi kymmenen vuotta myöhemmin Afrikassa, pesemässä vartaloani muutamalla tipalla vettä. Ympyrä sulkeutui.



Vessaestetiikkaa.


Saniteettitiloista ei ole kaiken kaikkiaan valittamista. Useiden vessojen estetiikka ei ehkä omaan kotiin valitsisi, mutta omituiset kaakelit jotenkin naurattaa. Vessat ovat kaiken kaikkiaan täällä aika siistejä. Monista paikoista löytyy posliinisia istuinvessoja, ja jos paikka on hyvä, vessasta löytyy vielä muovinen istuinrinkulakin. Useimmissa paikallisten asunnoissa maaseudullakin löytyy oma nurkkauksensa erilaisille ruumiintoiminnoille. Se kyllä voi olla konkreettisesti oma nurkka keittiön kulmauksessa. Kaikilla ei vessaa kuitenkaan ole, tai sitä ei ole saatavissa kesken työpäivää tai hädän yllättäessä. Näin on esimerkiksi rannalla työtä tekevien ja asustavien kalastajien keskuudessa. Onkin varsin yleinen näky nähdä joku kyykistelemässä rannalla. Tätä pidetään roskaamisen ohessa kuitenkin ikävänä, joten rannalle on pystytettynä ohjetauluja, jotka kieltävät sekä ulostamisen, että muovijätteen luontoon jättämisen.


Älä ulosta tai jätä muoviroskia rannalle.



Hampaidenpuhdistustikku Miswak / souak -tikku

Yksi Villa Karon henkilökuntaan kuuluvista pureskelee päivittäin puunpätkää. Eräs residenssiläinen kysyi tätä ja sai vastaukseksi sen olevan afrikkalaisen hammasharjan. Olin toki nähnyt näitä aiemminkin. Toin aikoinaan Malista joillekin läheisistäni joululahjaksi moiset hammasharjat ja tein niiden kauppiaan onnelliseksi ostettuani kaikki hänen
puunkappaleensa.

Hampaidenpuhdistustikku Miswak / souak -tikku
on noin 15 cm pitkä puunpala. Eräästä ohjeistuksesta löytyy määrite peukalon ja pikkurillin välisestä mitasta ja maksimissaan sormen paksuudesta.


Ihan itse taittelemani h
ampaidenpuhdistustikku Miswak.


Miswak hammaskeppi voidaan tehdä periaatteessa kaikista niiden puiden oksista, jotka eivät ole haitallisia tai myrkyllisiä. Parhaiten tähän käy Persianhammastikkupuu (
Salvadora persica)
, sillä sitä käytetään myös lääkekasvina sen antibakteerisen ominaisuuden vuoksi. Tarkoitukseen soveltuu myös oliivipuun ja saksanpähkinäpuun, sekä sinänsä mikä tahansa katkeralle maistuvan, mutta vaarattoman puun oksat. Länsi-Afrikassa tähän tarkoitukseen käytetään usein limetti- ja appelsiinipuita, Etu-Intian niemimaalla neempuuta ja Itä-Afrikassa purutikkuja tehdään sadoista eri puun ja pensaan oksista.

Villa Karon pihassa kasvava kasvi oli googlelinssin mukaan Neempuu. Intiasta lähtöisin olevan puun nimi, Neem, tul
ee sanskriitista ja tarkoittaa terveyden antajaa ja sairauksienhelpottajaa. Sen öljyä käytetään monien lääketuotteiden ja hygieniatuotteiden ainesosana. Tautien torjunnan lisäksi kasvilla on hyönteisen torjuntaan liittyviä ominaisuuksia.



Neempuu


Ei siis auttanut kuin kokeilla tätä hammastikkua. Aluksi piti taittaa pensaasta oksa ja kuoria sen pää. Joidenkin ohjeiden mukaan päätä olisi pitänyt rikkoa sen päästä harjamaiseksi, mutta pureskelemalla se pehmeni tarpeellisella tavalla. Siinä samassa kun hammastikku oli suussa naama vääntyi sopivasti irvelle – sen verran voimakkaan karvas maku levisin suuhun. Täytyy todeta, että tällä tavoin totisesti pahat hajut säikähtävät suusta pois. Vähän ajan päästä makuun tottui ja mikä siinä oli rapsutellessa hampaitaan.



Hyvät hampaat   ...   ja ...   ensikosketus neempuun karvaudelle. 

Miswakilla on pitkä historia historia suun terveyden ja hygienian ylläpitäjänä. Se juontaa juurensa islamin alkuaikoihin. Viitteitä käytöstä löytyy myös babylonialaisten keskuudesta. Myöhemmin tämän hammaskepin käyttö levisi Kreikan ja Rooman valtakuntiin sekä muinaisten egyptiläisten keskuuteen. Miswakista löytyy maininta myös profeetta Muhammedin elämästä kertovassa pyhässä tarinassa. Siinä mainitaan, että profeetta olisi kuollut hampaita puhdistaessaan. Hampaiden peseminen miswakin avulla on edelleen käytössä mm. Afrikassa, Aasiassa sekä muslimimaissa.

Muistan aikoinaan naurahtaneeni moiselle tikulle, mutta luettuani tästä enemmän, ymmärrän, ettei kyseessä ole mikä tahansa kepukka vaan tuote, jossa on useita positiivisia hyveitä, kuten antibakteerisia ominaisuuksia sekä ainesosia, jotka ehkäisevät kariesta ja ientulehdusta puhumattakaan hengityksen pahan hajun poistamisesta. Lisäksi tämä hampaan hoitotuote on halpa ja helposti saatavilla. Se on myös puinen ja siten maatuva, eikä jää luontoa saastuttamaan viideksi sadaksi vuodeksi. Jos puunkappale pääsee kuivahtamaan, eikä uutta ole heti pihamaalta saatavissa, se voidaan liottaa (ruusu)vedessä, jotta sen pää pehmenee.



Muovinen hammasharja vaatii 500 vuotta maatuakseen.


Islamia harjoittaville ihmisille annetuissa ohjeissa on näin länsimaisen ihmisen näkökulmasta erikoisia ohjeita hampaan puhdistukepin käyttämiseen. Aamu ja ilta ovat meille toki tuttuja, kuten suun pahan hajun poistaminen. Sitä vastoin käyttö nälän ja janon tuskan tullessa tai kuoleman merkkien ilmestyessä kuulostaa hieman oudolta. Heidän listallaan tuotteen käyttämisen hyviin puoliin kuuluu myös näön vahvistaminen, muistin terävöinti sekä Allahin mielihyvän saaminen. Monikäyttöinen on tämä tikku, mutta ainakin sillä puhdistuu hampaat.


Lähteet:
The souak stick, the African toothbrush
https://www.afrikhepri.org/en/the-souak-stick-the-african-toothbrush/
The Miswaak Page
https://web.archive.org/web/20101222190822/http://www.islam.tc/Miswaak/
Feeling-News
https://www.feeling.fi/neempuun-oljy-luonnollinen-luomu-neembaumol-nativ-bio/































14.5.2023

Töitä, haasteita ja tökkivää byrokratiaa

Aika kuluu nopeasti ja tuntuu, ettei se riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä, saada valmiiksi ja keretä tutustumaan. Etukäteen suunnittelemani projektit etenee, osa vauhdikkaammin, osa takkuilevammin, joskin täällä on lupautunut omalle uskolliselle tavalleen jo niin moneen asiaan ja kerännyt materiaalia tulevaisuuden varalle, että huh huh. Aika ei todellakaan tule pitkäksi, eikä elämä ole pelkästään uusien elämyksien etsimistä - vaan välillä puhdasta raatamista, joskin elämyksiäkin tarvitaan. Tylsää kyllä on voinut toisinaan olla ja matalapaine on laskeutunut hetkellisesti harteille. Huomaan itse esimerkiksi reagoivani residenssin kokoonpanon muutoksiin. Osa suunnitelmista on myös välillä mennyt täysin myttyyn. Lisäksi välillä kaipaisi seuraa, välillä taas hetken omaa rauhaa. Ulkomaailmasta tihkuvat ikävät uutiset pysäyttävät - ihmisiä on kuollut ja sairaina -  ja sen tietoisuuden ja mietteiden kanssa on täällä aika yksin. Ehkä myös parin kuukauden jälkeen tulee sellainen omanlaisensa nuokahdus. Mutta onneksi pahojen päivien jälkeen tulee liuta hyviä päiviä ja taas innostus antaa energiaa. 



Välillä olen huomannut jälleen työskenteleväni kotimaan mallilla 14 tuntia päivässä. Oli projekti, jonka halusin valmiiksi ja maanisen itsepintaisesti väänsin jutun loppuun. Tämän jälkeen olinkin niin kuollut, että hädin tuskin jaksoin raahata itseni rantatuolille. Kyseinen leffa on kuitenkin valmis, pyörrytys ja heikotus hävinnyt. Tämän paikan etuna on se, että vieressä on meri, hotellin rantatuolit sekä hyvä appelsiini-ananas mehu, jota voi siemailla samalla kun tasaannuttaa kehoaan itse aiheuttamaltaan stressiltä. Ja aina rannalla voi tavata jotain yllättävää. Tällä kertaa kyseessä on lammaslauma.





Meri on pelastus. Sen katkeamaton pauhe antaa voimaa. Se on turkoosi, kaunis ja hypnoottinen. Aaltojen vaahtopäät ovat ylväitä ja arvaamattomia. Niiden voimaa ei voi päätellä. Seisoo rannalla lähellä vedenrajaa ja yhtäkkiä joku aalloista onkin edennyt paljon pidemmälle kuin otaksui. Vartalo jähmettyy, sillä veden imu on suuri ja yrittää ottaa vallan myös rannalla seisojasta.











Suomen päätyyn liittyvät velvollisuudet tuntuvat rehellisesti sanottuna kovin kaukaisilta. Kiitän itseäni siitä, että tein esimerkiksi
 veroilmoituksen kaikki osaset valmiiksi jo Suomessa, niin että täällä vain laittoi luvut oikeisiin kohtiin lomaketta. Asiat, jotka Suomessakin olisivat työläitä, ovat täällä vielä työläämpiä. Jokainen pankkiin kirjautuminen vaatii todella keskittymistä. Ja jotkut asiat jäävät valitettavasti Suomeen hoidettavaksi, sillä niitä ei vain pysty hoitamaan täältä käsin.

Useat takkuamiset ovat enimmäkseen minusta johtumattomia. Esimerkiksi tietokoneen lasin vahingoittaminen vei minut viikoksi eroon tietokoneesta. Näyttö hajosi pienissä erissä. Yhtenä päivänä ilmestyi raidat, joiden määrä pikku hiljaa kasvoi ja lopulta mustuus levisi sen verran isolle ja merkittävälle osalle kuvaruudusta, että editointi oli mahdotonta. Työskentely meni sokkona toimimiseksi, kun piti muistella tai arvuutella, mitä tietokoneen ylälaidassa olevien valikoiden alta löytyi. Niinpä kone lähti matkalle toiseen kaupunkiin, uusi kuvaruutu tilattiin Nigeriasta ja nämä veijarit löysivät toisensa Cotonuussa. Nyt kone toimii jälleen.



Ongelmia on aiheuttanut myös kaksiosainen tunnistautuminen. Minun Suomi puhelimeni on ollut lähestulkoon mykkä koko matkan ajan. Olemme maaseudulla, joten paikalliset linkkiasemat eivät välitä Suomen puheluita eikä tekstiviestejä. Puhelut toki olisivat äärimmäisen kalliita vastaanottaa, mutta tekstiviestit olisivat välillä tarpeellisia saada. Kertaalleen isommassa kaupungissa sain onnistuneesti whatsuppini toimimaan ja sen jälkeen ohjattua sen tietokoneelle – Suomi puhelimessa kun toimii tai ei toimi internet. Mutta kaikki kaksiosaiset toiminnat, joihin tarvitaan tekstiviestin välityksellä saatava koodi, eivät onnistu. Niinpä olen yrittänyt olla yhteydessä sinne ja tänne anoakseni jatkoaikaa tiettyihin asioihin. Suomeen palattuani minua odottaa lista rästibyrokratiaa. Ihanaa. Naapurilta rikkoutui puhelin. Hän on myös tuskaillut tilanteen vuoksi. Nykyään uskomme ja luotamme niin tähän teknologiaan, ja sitten kun sitä ei syystä tai toisesta ole käytössä, olemme totaalisen pulassa. 

Yhtä äkkiä katkeaa sähköt. Verannan internetit reitittäjä aloittaa tasaisen mekaanisen piippauksen, jonka kanssa pihapuun tipu aloittaa
 kilpalaulannansa päästäen nokastaan ihan yhtä tasaisin väliajoin oman piippeensä. Tämä ei kuulosta siltä jo aiemmin lajimerkinnän minulta saaneelta sokeidenliikennevalovaroittajapiipittäjältä vaan on jokin matkijalintu, joka on ajatellut flirttailla reitittäjän kanssa. Siinä ne nyt laulavat yhdessä ärsyttävää duettoaan.

Tuuletin katossa pysähtyy sähkökatkon ajaksi. Huoneen pariovi on auki, samoin kadulle päin oleva ikkuna. Sieltä tulee sentään jonkinmoinen tuulenvire. Ikkunat ja ovet ovat itse asiassa auki lähes koko ajan, yötä päivää. Alakerrassa on vahdit, jotka huolehtivat, ettei kukaan ulkopuolinen tule meidän asuinkerrokseen. Asun oikeastaan hyvin tuuletetussa majassa, jossa on hyvä katto. Nousen tarkistamaan, että olen kytkenyt jatkojohtoni offille. Teen sen vaikka olenkin ottanut mukaani varta vasten tätä matkaani varten ostamani ylijännitesuojatun sähköjohdon, jonka pitäisi estää sähkökatkon jälkeiset virtaiskut. En halua, että laitteet menevät täällä enemmän rikki, kun ovat jo menneet.

Netti tökkii koko päivän. On päiviä, että kaikki sujuu, välillä sitten on kaiken ulottumattomissa.
























2.5.2023

Vapunviettoa Grand-Popossa, kankaiden loistoa ja Svanhildin ateljee

Vappu


Vappu on täälläkin päin maailmaa työläisten juhla. Maanantai oli kaikille vapaapäivä - tai niille, joilla on mahdollisuus pitää vapaata töistään. Välillä tuntuu, ettei joillakin ihmisillä ole vapaata koskaan. He ovat tavoitettavissa työpaikoillaan, kahviloissa ja myymälöissään aina odottamassa potentiaalisen asiakkaan saapumista. Päivät ovat pitkiä ja välillä kuumuus ajaa loikoilemaan, mutta työpaikalla ollaan. Siispä nostan hattua tämän maan yrittäjyydelle, mikä on kenties kovempaa kuin yrittäjyys Suomessa – ja tiedän, että sekin voi olla kovaa.

Vappu oli tälle yhteisölle jotenkin omituinen. Keskuudessamme oli hieman mahan kirpistelyä ja koronaa, mikä meinasi pysäyttää kaikki valmistelut - lisäksi tämä oli joidenkin ihmisten kohdalla viimeinen viikonloppu täällä.

Olimme puhuneet järjestävämme suomalaisen vapun. Saimme kuitenkin tehtyä perunasalaatin, johon pikanttina lisänä oli Suomesta tänne yhden residenssiläisen mukana matkanneet coctailkurkut. Paikalliset munkit (pieni munkki ilman päälle ripoteltua sokeria) jäi kauppaan, mutta kadulta löytyi epämääräisen näköisiä pikkuleipäkäkkäröitä, joiden maku lähenteli tippaleipiä. Siihen päälle Cotonoun hienostokaupasta ostettu skumppa, hitusen valkkaria ja sikermä työväenlauluja, niin kyllähän siitä vappu saatiin aikaan. Villa Karon henkilökunta oli vapaalla, mutta saimme mukaan juhlaamme muun muassa autokuskin ja pari vartijaa, sekä hetkeksi myös vastavuoroisesti Cafe Karon pitäjän. Perunasalaatti oli kuulemma hyvää ja kulhollinen oli hetkessä syöty.



Cotonoun kalliin Erevan kaupan skumppaa ja jotenkin tähän tilanteeseen taivaalliselta maistuvaa perunasalaattia.


Ja kuin ihmeen kaupalla meidän tehdessä valmisteluja pihalle ilmestyi tuotekaupustelija, jolla oli tarjolla, mitä mainioin vappurekvisiitta, vappuviuhka. Mihin lie tätä tuotetta täällä käyteätänkään, mutta meidän juhlintaan se oli varsin oiva.


Vappuaaton kaupistelijalla oli tarjolla oivallisia vappuviuhkoja.


Haikeutta

Vapunpäivänä tunnelman teki haikeaksi yhteisön hajaantuminen. Yksi residenssiläinen lähti jo sunnuntaina ja kaksi naista heilutti hyvästit nyt maanantaina. Ihan siinä huomasi silmäkulman kostuvan. Sen verran olimme yhdessä kerenneet kuljata, reissata, vaihtaa ajatuksia ja nauraa mahamme kippuraan.

Toinen kyynelkarpalo kostutti silmät vielä äsken ehtoosta, kun viereisen lastenkodin pojat, joiden kanssa olen tehnyt animaatiota, halusivat äänittää pari biisiä. Olimme aikaisemin puhuneet mahdollisuudesta ehkä tehdä musavideon tai ainakin siitä, että opetan heitä kuvaamaan ja tekemään videon itse, jahka musiikki on äänitetty. Nyt oli äänityksen hetki. Ensimmäisen kappaleen jälkeen he halusivat tehdä myös toisen. Se oli omistettu Maikille ja Nannille ja pursusi kiitosta kaikesta, niin että oli täysin mahdotonta pitää silmiä kuivina.


Illan "itkettäjät" lauloivat kiitosserenaadin.


Kankaat

Vappumekot jäi teetättämättä. Edellisellä kerralla viereisessä Comen kaupungissa käydessä silmä pysähtyi vappukankaisiin. Mietin, olisiko tuttavina ollut esim. kampaajia, jotta olisi voinut ostaa heille kivan kampaajakankaan. Muitakin työtehtäviin liittyviä vappukankaita oli toki myös tarjolla. Edelleen oli myynnissä myös naistenpäiväkankaita (8.3.) ja äitienpäiväkankaat olisivat tietenkin meille suomalaisille nyt otollisia. Vielä kerkeäisi teetättää siitä äiti-leningin.



Nyt olisi kampaajille, jos muillekin ammattitaitajille tarjolla omaa vappukangasta.


Kangaskaupat pysäyttävät aina tämän kulkijan. Kuosit ovat uskomattomia. On vain pysähdyttävä katsomaan niiden väriloistoa. Kankaiden uskaliaat väriyhdistelmät saavat veden herahtamaan suupielelle. Nyt on muodissa ainakin ilo-kangas. Jotkut kangasmallit on löydettävissä useista paikoista, mutta katumyymälöistä löytyy myös useita tyylejä, väriä ja laatua joka lähtöön. Beninistä tulleet kankaat ovat värikkäitä, Norsunluurannikon mallit taas tunnistaa hillitymmistä kuoseistaan – ne ovat myös kalliimpia.

Kankaissa on tekstit niiden reunoissa samalla tavalla kuin Marimekolla tai Finlaysonilla konsanaan. Paikalliset voivat lukea niistä samalla tavalla kankaan alkuperän, laadun ja hintaluokan, kuin mekin tunnistamme jostain suomalaisiin kankaisiin printatuista teksteistä.  Huokeimpia kankaita saa reilun euron / metri, varsin yleinen hinta sekä mitta on noin 10 – 18 € / 6 metriä. Nämä siis katumyymälöissä ja torilta ostettaessa. Tämän lisäksi löytyy toki myös luksuskauppoja, joiden hinnat ovat kovemmat.

Benin on uskomattoman hieno maa siinä, että pukeutumisen omintakeisuus on säilynyt. Ihmiset eivät välttämättä halua laittaa länsimaisia hapatuksia päälleen vaan kantavat suurella ylpeydellä oman maansa vaateperinnettä. Asukokonaisuus miehillä ja naisilla koostuu yleensä samasta kankaasta tehdyistä vaatteista. Miehillä on housut ja paita, naisilla joko mekko tai paita ja kangas kietaistuna ympärille hameeksi. Lisäksi usein kankaan lopusta on kääritty päähän jonkin sortin turbaani. Täällä vaaleansininen ei ole poikien väri ja vaaleanpunainen tyttöjen, vaan riemunkirjavat, mutta toinen toisiinsa sointuvat värit sopivat yhtä hyvin miehelle kuin naiselle – joskus myös koko perheelle. Ei ole tavatonta nähdä pariskuntaa mopoilemassa samasta kankaasta tehdyissä asukokonaisuuksissa. Tänään ohi käveli mies, jonka vaaleanpunainen ja vihertävä asu meinasi pysäyttää tajunnan, sen verran komea ilmestys hän oli.

Erilaisiin tilaisuuksiin on tarjolla myös omat kankaansa. Ostaessaan esimerkiksi hautajaisiin ennalta määritellyn kankaan ja teettäessään siitä vaatteen, osoittaa suurta kunnioitusta vainajaa ja hänen perhettään kohtaan.

Ompelimoita ja räätäleitä on joka kulmassa. Tilausta tehdessä mittanauha viuhuu jokaisessa vaatteen kannalta kriittisessä vartalon kohdassa. Kaavoja ei tehdä ja nuppineulatkin taitaa olla kortilla. Sekä miehet että naiset antavat ompelukoneiden sauhuta ja parissa päivässä vaate on valmis, ja huokea – vaatteita syntyy á 6 – 20 € … - ? hintaan riippuen tilauksesta ja sen vaativuudesta. Jos vaate ei istu, ottaa ompelija sen kainaloonsa ja tunnin-kahden päästä hän tuo parannetun version sovitukseen.


Saattaa olla tulossa jotain uudistusta karderooppiin psykedeelisin pallokuvioin...








Naistenpäivää covidin hengessä.


Kristillisyyttä kirkkoasuihin.






Svanhildin ateljee

Kävelymatkan päässä Villa Karosta on
Svanhild Åbonde:n vaateateljee. Suomalainen, pohjanmaalta aikoinaan maailmaa valloittamaan lähtenyt, Svanhild on päätynyt usean maanosan ja eri Afrikan maiden jälkeen toistakymmentä vuotta sitten Beniniin. Saimme tovi sitten kutsun hänen luokseen. Paikalla vierailijat otettiin lämpimästi vastaan. Vaikka matka oli lyhyt, kuumuus oli meinannut viedä mehut kyläilijöiltä, joten siemailimme hetken kookosvettä kattoterassilla varjosta nauttien.

Svanhild kertoi löytäneensä Grand-Poposta paratiisin ja ympärille katsoessaan tämä on helppo oikeaksi todistaa. Talo on meren rannalla. Kattoterassilta voi katsoa ja kuunnella aaltojen hypnoottista liikettä. Piha on iso ja täynnä kukkivia puita. Koira loikoilee pihamaalla käytyään ensin tarkastamassa vierailijat ja pieni kisunpoikanen maukaisee ja luikahtaa keittiöterassin uumeniin. Paikka hengittää ja ympärillä on tilaa tehdä omia projektejaan.

Svanhild etsii kankaat Suomesta ja suunnittelee asut, paikalliset batiikkitaiteilijat kehittelevät kuviot ja huolehtivat värjäyksestä perinteisellä vahatekniikalla Grand-Popon ateljeessa. Medinath, nigerialaissyntyinen nainen, on vahabatiikin mestari.Vaatteiden alkuperäinen väri ennen värjäystä on vaalea. Vahalla levitetään suunniteltuja kuvioita kohtiin, joihin värin ei toivota tarttuvan. Tarvitaan siis käänteistä ajattelukykyä, jotta saa haluamansa tuloksen. Värjäyksen jälkeen vaha keitetään pois. Jos kuosiin halutaan enemmän väriä, levitetään uusi vahakerros, kastetaan uuteen väriliuokseen ja perstään pois. Värjäyskertoja on kahdesta kolmeen.

Pihalla kiehui iso pata vahan pois pesua varten. Yhdessä paljussa oli väriliuos, tumma indigo ja useampi palju oli täynnä vettä värin huuhteluun.

Valmisteilla oli ensi kauden mallisto. Tätä kirjoittaessani
nämä yksilölliset pellava, silkki ja puuvillavaatteet ovat jo matkanneet Svanhildin mukana Suomeen myytäviksi. Niitä voi ostaa netistä tai Svanhildin puodista Nauvossa.

https://www.abonde.com/



Svanhild Åbonde