Kilpikonnakuulumisia

Kilpikonnien mailla

Meri on tärkeä elementti Beninissä. Maan eteläosa päättyy Guineanlahteen. Nigerian itärajan ja Togon länsirajan väliin jäävällä Beninillä on 125 kilometriä rantaviivaa. Tämän on myös kilpikonninen asuinaluetta.

Kilpikonnilla on tärkeä rooli merien monimuotisuuden säilyttämisessä. Ne auttavat ylläpitämään meriruohoniittyjen ja koralliriuttojen terveyttä toimien ekosysteemin puutarhureina. Merikilpikonnat syövät meduusoja ja merisieniä ja vapauttavat näin tilaa muille lajeille, erityisesti kaloille. Luonnon monimuotoisuuden suojelu ja luonnonvarojen tehokas hallinta ovat kestävän kehityksen olennaisia edellytyksiä.

Kävelymatkan päässä Villa Karosta, Gb́̀éconin kylässä on kilpikonnien suojeluasema. Paikka on perustettu vuonna 1999 ja siitä lähtien henkilökunta on tehnyt aktiivista työtä kilpikonnien suojelemiseksi ja pelastamiseksi. Edellisestä vuodesta tutut miehet, Francois Amoussov ja Kity Gratien, tervehtivät iloisesti saapuessani paikalle. Olimme saaneet viestin, että auringon laskiessa pääsisi vapauttamaan pieniä kilpikonnia mereen.

Ennen vapauttamisoperaatiota tutustuimme itse suojeluasemaan, missä Francois Amoussov kertoi meille paikan toiminnasta. Aikaisemmin kilpikonnia syötiin, mutta nykyään se on lain mukaan kiellettyä ja lain rikkomisesta seuraa rangaistus sakosta aina vankeustuomioon asti. Suojelutyö on hidasta, mutta nyt, pitkän toiminnan jälkeen, se alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta.

Merikilpikonnat

Merikilpikonnat ovat pitkäikäisiä eläimiä, jotka elävät lajista riippuen yleensä 50–80 vuotta, joskus jopa pidempään. Ne saavuttavat sukukypsyyden vasta 20–30 vuoden iässä ja parittelevat vedessä. Hedelmöittymisen jälkeen naaraat palaavat öisin synnyinrannoilleen munimaan.

Kilpikonnat viettävät suurimman osan elämästään vedessä ja voivat olla pinnan alla jopa kolme tuntia ennen kuin nousevat hengittämään. Ne käyvät maalla lähinnä munimassa ja ravinnonhakuun. Ruokaa löytyy meren pohjan luolista sekä pinnalta, jossa ne syövät muun muassa levää ja pikkukaloja.

Munimisen aikana naaras kaivaa hiekkaan syvän kuopan ja laskee sinne satoja munia yhden pesimäkauden aikana. Munat hautuvat hiekan lämmössä ja kuoriutuvat 45–60 päivän kuluttua, mutta vain harvat poikaset selviävät ensimmäisestä vuodestaan.

Beninissä suurin kilpikonnalaji voi kasvaa 1,4 metrin pituiseksi ja painaa jopa 950 kiloa. Sen siirtämiseen tarvitaan parikymmentä miestä, naurahtaa  Näitä jättiläisiä tavataan kuitenkin harvoin. Yleisin laji alueella on oliiviliemikilpikonna.

Isoin Beninin kilpikonnalajiesita saattaa aikuisena olla 1,4 metrin pituinen ja painaa 950 kiloa. Tällaisen kilpikonnan siirtämiseen tarvitaan parikymmentä miestä, naurahtaa Amoussov. Näitä jättiläisiä tavataan kuitenkin harvoin. Yleisin laji alueella on oliiviliemikilpikonna. Altaassa uiskenteli parhaillaan vihreäkilpikonnia. Toinen heistä oli sairas, toinen puolestaan oli sotkeutunut pahasti muoviin ja siksi tuotu suojeluasemalle elpymään.

Uhkia merkikilpikonnille

Pitkään kuusi merkikilpikonnalajia seitsemästä on ollut uhanalaisia tai vakavasti vaarantuneita. Juuri julkaistun WWF:n positiivisen tiedotteen mukaan liemikonna on pelastunut sukupuutolta ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto (IUCN) julkaisi tutkimukseen perustuvan, toivoa sisältävän artikkelin, jossa todetaan, että vuosikymmenten mittaiset suojelutoimet ovat parantaneet suurimman osan maailman merikilpikonnakantojen tilannetta. Kansainvälinen MTSG (Marine Turtle Specialist Group) asiantuntijaryhmän mukaan yli 40 % populaatioista luokitellaan matalan riskin ja matalan uhkatason ryhmään. Vuonna 2011 vastaava osuus oli vain 23 %.

Merikilpikonnien vähenemiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten meriin päätyvä muovijäte, kilpien ja lihan vuoksi tapahtuva salametsästys, tahattomat sotkeutumiset kalastusverkkoihin, ihmisten keräämät munat sekä petojen tuhoamat pesät. Kilpikonnien osia, kuten rasvaa ja luita, on käytetty myös useiden sairauksien hoitoon, kuten astmaan, kuumeeseen, verenpainetautiin, yskään, vilustumiseen, epilepsiaan, lasten luuston haurastumiseen ja halvaukseen. WWF:n arvion mukaan vain yksi poikanen tuhannesta selviää aikuisikään.

Sukupolvelta toiselle siirtyvä tieto ei riitä, sillä se on vanhentunutta maailman muuttuessa. Väestönkasvu lisää painetta luonnonvaroihin, ja puiden liiallinen käyttö sekä metsien hävittäminen heikentävät ympäristöä. Laajamittainen maatalous, maaperän ja veden saastuminen sekä raskaat koneet vahingoittavat luontoa. Lisäksi rannikkoeroosio ja hiekan kerääminen rannoilta uhkaavat kilpikonnien selviytymistä.

Laki suojelun takana

Monilla rannikkoalueilla ihmisten köyhyys on johtanut siihen, että merikilpikonnia on hyödynnetty ravintona ja toimeentulon lähteenä. Tilannetta pahentavat myös puutteellinen tieto luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä, teknisen ja tieteellisen seurannan vähäisyys sekä vakavat puutteet säädösten valvonnassa ja täytäntöönpanossa.

Vuodesta 2024 merikilpikonnat on julistettu suojeltaviksi lailla Beninissä. Tämän lisäksi on useita kansainvälisiä sopimuksia, jotka koskevat villieläinten suojelua. Beninissä asiaan on herätty ja useat järjestöt ja hankkeet ovat sitoutuneet työhön pelastaakseen kilpikonnakannan. Järjestöjen tehtävänä on lisätä paikallisen yhteisöjen ja viranomaisten tietoisuutta luonnonsuojelusta ja ympäristön kannalta kestävistä vaihtoehdoista. Päivittäisen työn lisäksi tammikuun 8. päivä on pyhitetty vuotuiseksi tiedotuspäiväksi uhanalaisten lajien suojelusta.

Työ kilpikonnien suojelun hyväksi vaatii yhteisöjen tietoisuutta ja valistusta. Työ on kaiken kaikkiaan osa laajempaa luonnonsuojelutyötä, jonka tarkoituksena on säityttää ja palauttaa ekosysteemejä ja hillitä ilmastonmuutosta. Toiminnassa täytyy kehittää vaihtoehtoisia toimintoja sekä synergiaa sellaista toimijoiden välille, joista on hyötyä paikallisille yhteisöille.

Vodúnin tavat ja jumalat luonnon suojelun apuna

Mono-joen varrella, mihin myös Gb́̀éconin Grand-Popossa sijoittuu, kyläläiset ovat ottaneet vodúnin avukseen niin kilpikonnien kuin kaiken kaikkiaan luonnon suojelemiseen. Vodún on useammalle ihmiselle suurempi pelote kuin laki. Paikalliset mangrovealueet ovat Vodún-jumala Zangbeton, yön vartijan, elinseutua. Näille alueille on sovittu pyhiä paikkoja, joissa kalastus, hakkuut ja pienviljely ovat kiellettyjä ja eläinten suojelu tärkeää.

Jo vuonna 1996 perustettiin GRABE-Bénin järjestö (Groupe de Recherche et d’Action pour le Bien-être de l’Environnement) yhdistämään hengellinen viisaus ja ympäristötiede. Sen tavoitteena on voimaannuttaa Vodúnin harjoittajia suojelemaan pyhiä metsiä sekä perinteisin uskomusten että modernin luonnonsuojelun keinoin.

Kilpikonnien suojeluaseman toimintaa Grand-Popossa

Grand-Popon suojelualueella ekovartijat partioivat pitkiä matkoja rannoilla etsiäkseen pesiä, keräävät munat ja hautovat niitä valvotuissa olosuhteissa. Kilpikonnien suojelijat jakaantuvat pitkin rantaa etsimään pesiä. Koska kilpikonnat munivat öisin, myös munien kerääminen tapahtuu yöaikaan. Yhden yön aikana voi nähdä kolmesta viiteen munivaa kilpikonnaa. Kilpikonnat löytää hiekalle jääneistä kävelyvanoista. Ne ovat kuin traktorin jäljet, joita sitten vain seurataan, toteaa Amoussov. Tämän jälkeen kepillä kokeillaan hiekkaa. Kun tikku uppoaa, on löytänyt pesän. Munat ovat syvällä, jopa 60 sentin syvyydessä maanpinnasta. Yksi kilpikonna voi munia sesongin aikana kolme kertaa ja saada synnytettyä jopa 100 – 200 pyöreää, vähän golf-palloa suurempaa, munaa. Pinta-ala, jolta munat löytyy on noin 20 sentin kokoinen, noin ämpärin kokoinen alue.

Munat siirretään suojelupaikan etualalla olevaan aidatulle alueelle. Munille on kaivettu syvät hiekkakuopat, missä ne saavat hautua. Autonrengas kuoppien päällä kertoo niiden paikan. Sitten odotellaan kilpikonnien kuoriutumista. 45 päivän jälkeen syntyy pieniä kilpikonnanpoikasia.

Suojelutyö alkoi aluksi hautomisen vahtimisina, jolloin poikaset päästettiin heti pois, kertoi Gratien. Koska ensimmäiset hetket ovat kilpikonnille kohtalokkaan, piti pohtia uutta strategiaa ja päätettiin pitää vastasyntyneitä kilpikonnia suojassa pari ensimmäistä viikkoa. Niinpä kuoriutumisen jälkeen kilpikonnat sijoitetaan suojeluasemalla oleviin isoihin vesitankkeihin uimaan ja vahvistumaan. Keräämällä munat ja kasvattamalla niitä hetken suojeluasemalla selviämisprosentti kasvaa yhdestä jopa 98%:iin. Vähän kasvettuaan ravut ja muut eläimet eivät pääse niitä nappaamaan heti ensimetreillä meren suojiin taapertaessaan. Suojeluasemalta vapautetaan vuosittain tuhansia nuoria kilpikonnia mereen. Kun kilpikonnat kasvavat yli 30 senttisiksi, luonnossa ei ole muita uhkia kuin sinne kuulumaton muovi. Kilpi suojaa multa eläimiltä.

Suojeluasema lisää myös paikallisten asukkaiden, erityisesti kalastajien, tietoisuutta siitä, kuinka tärkeää on suojella näitä “merien puutarhureita”, jotka turvaavat merten hyvinvoinnin. Aikaisemmin myös kalastajat ovat tappaneet merikilpikonnia, koska ne ne rikkovat verkkoja. Nyt kuitenkin kalastajien kanssa on tehty sopimukset ja organisaatio hankkii kalastajille uusia verkkoja.

Työ lasten kanssa on myös tärkeää, jotta lapset eivät vahingoittaisi eläimiä. Lasten kanssa tehty työ on merkittävää, sillä usein he kertovat rannan löydöistä. Lapsille pidetään työpajoja, piirretään ja tehdään batiikkitöitä samalla kasvattaen heidän tietoisuuttaan. Joskus on myös kilpailuja, kuka vie nopeimmin kilpikonnan veteen, kertoi Amoussov. 


Kilpikonnat mereen

Kierreltyämme aikamme kilpikonnien suojeluasemalla ja kuunneltuamme miesten kertomuksia, on tullut aika vapauttaa kilpikonnat. Kity täyttää valkoisen ämpärin parillakymmenellä kilpikonnan poikasella. Aurinko on siirtynyt länteen ja muuttunut punaiseksi. Kävelemme sata metriä kohti merenrantaa. Jokainen paikallaolija saa nostaa ämpäristä kilpikonnia hiekalle.

Osa pienistä kavereita ymmärtää heti, mitä on tekeillä ja ottaa jalat alleen. Toiset ovat hieman pöllämistyneitä ja jähmettyvät paikalleen. Siinä niitä on toinen toisensa vieressä, kuin odottaisivat lähtölaukausta juoksukilpailuun. 

Paikalle ilmestyy heti myös uhkia. Hiekasta hädin tuskin erottuvat pienet haamuravut ovat nähneet tilaisuutensa. Ne pulpahtavat maan pintaan hiekan uumeniin tekemistään tunneleistaan ja kipittävät kohti rapuja. Amoussov ottaa maasta hiekkaa ja heittää sitä rapujen päälle säikäyttäkseen ne pois.

Ilmassa on jännityksen tuntua. Matka veden kostuttamalta hiekalta itse aaltoihin tuntuu loputtoman pitkältä. Odotamme hetkeä, jolloin aalto vihdoin tavoittaa pienet kilpikonnat. Osa pääsee vihdoin pujahtamaan meren suojaan, osan aalto lyö takaisin rantaan ja matka kohti määränpäätä jatkuu. Lopulta silmämme ei enää erota yhtään kilpikonnan poikasta.

Aurinko on laskenut ja taivas on punainen. Tämä oli onnellinen päätös näille pikkukavereille.

Lähteet:

Francois Amoussov ja Kity Gratien - Kolme vierailua kilpikonnien suojeluasemalla vuosina 2023 ja 2025.

&

Annagu, F. 2025. Vodún Is Saving Benin’s Biodiversity and Culture. Crushing colonialism magazine 30.11.2025.
https://crushingcolonialism.org/vodun-is-saving-benins-biodiversity-and-culture/

Biodiversity in Benin: Saving sea turtles.
https://tunza.eco-generation.org/ambassadorReportView.jsp?viewID=46996

Community integrated management of migratory species (West African manatee and sea turtles) and their habitat in the coastal region in Benin
https://satoyama-initiative.org/activities/ipsi-collaborative-activities/community-integrated-management-of-migratory-species-west-afräHeidn mimanatee-and-sea-turtles-and-their-habitat-in-the-coastal-region-in-benin/

Edorh. Au Bénin, un combat pour protéger les tortues marines
https://www.collectif-dr.com/reportages/conservation-tortues-marines-diane-edorh

IUCN. 2025. New Global Assessment Reveals Hope for Marine Turtles, Highlights Urgent Need for Continued Action. News, 17.4.2025.
https://iucn.org/news/202504/new-global-assessment-reveals-hope-marine-turtles-highlights-urgent-need-continued-1#:~:text=Published%20in%20Endangered%20Species%20Research%2C%20Updated%20global%20conservation,countries%20to%20assess%20risks%2C%20threats%2C%20and%20conservation%20capacity.

WWF. Sea turtles
https://www.worldwildlife.org/species/sea-turtle/

WWT-lehti. 2025. Liemikilpikonna pelastui sukupuutolta ja muista onnistumisia. WWF-lehti 4/2025. https://wwf.fi/wwf-lehti/wwf-lehti-4-2025/liemikilpikonna-pelastui-sukupuutolta-ja-muita-tuoreita-onnistumisia/

Joulun ajan toimintaa ja tuumailuja

Joulu

Joulu tupsahti silmille ensimmäisen kerran jo heti maahan saapuessani ja vieraillessani eurooppalaisille ja varakkaille tarkoitetussa Erevanin supermarketissa. Heti sisään astuessani vastassa oli jouluosasto, mistä löytyi tuttuja ja tuntemattomampia hahmoja jouluvarustuksissa. Itselle erikoisin oli ehkä joulutiikeri. Sen jälkeen kyllä joulu hävisi pitkäksi aikaa näköpiiristä.

Joulu on Beninissä enimmäkseen lasten juhla. Näin ainakin Grand-Popon seudulla. Koululaiset pääsivät lomalle koulusta edeltävänä perjantaina ja menevät takaisin opinahjoihin vasta tammikuun puolella. Suurin osa Villa Karonkin henkilökunnasta lomailee yli vuoden vaihteen. Mutta noin muuten, kaikki kaupat, ravintolat ja toiminnot ovat olleet toiminnassa täysin samalla tavoin kuin muulloinkin.

Ensimmäisenä viikonloppuna pihamaat olivat täynnä linja-autolastillisia modernin muodikkaita nuoria. Porto-Novon opiskelijat tulivat kahtena päivänä luokkaretkelle tutustumaan museoihin, ottamaan selfieitä ja hengaamaan rannalla. Isot linja-autot ovat aina huomiota herättävä näky Grand-Popon kylätiellä, missä pääasiallisesti ajetaan mopoilla. Ja suuri suuren kaupungin nuorisojoukko saa aikaan ääntä ja kuhinaa samalla tavoin kuin missä tahansa.

Markkinameininkiä Coméssa

Omalta osaltani joulunvietto alkoi 23.12. viereisen pikkukaupungin, Comén markkinoilla. Comén markkinat on joka viides päivä. Jotenkin tämä on itselle hankala muistaa ja vaikealta hahmottaa, mutta toisaalta, osuupa markkinapäivä sitten pidemmällä syklillä jokaiselle viikonpäivälle, jos se jotain markkinoille pyrkivää auttaa. Grand-Popon toripäivä kun on aina vain lauantaisin. Mutta Comén  markkinat ovat moninkymmenkertaiset kotikylään nähden. Viereiseen kaupunkiin pääsee joko mopon kyydissä viilettäen tai puskataksilla. Puskataksi on halvempi. Autoon tungetaan niin paljon ihmisiä kuin mahtuu - etupenkille sylikkäin kaksi ja taakse ainakin neljä. Auto liikkuu vasta sitten, kun se on täysi.

Tunnelma Comén  keskustassa oli tiivis. Jokunen muukin oli tullut markkinoille, joten välillä torialueen kapeilla kujilla otettiin askelia hitaseen tahtiin mitään näkemättä. Ihmisiä oli joka puolella ja keskittymiskyky meni siihen, kun yritti taiteilla tasapainonsa kanssa ja varoa, ettei kaataisi kenenkään myyntikojuja. Välillä huomasin, että kyyristyttäni hieman, pääni päälle oli kolmesta kulmasta ilmestynyt jonkinmoinen myyntivaltti erilaisissa vadeissa. Nämä vadit kohtasivat siellä toisensa muodostaen minun päälleni liikkuvien myyntikojujen katon. Ei auttanut siis myöskään ryhdistää vartaloaan täyteen mittaansa, ettei naisten pään päällä kulkevat kantamukset olisi sortuneet. Tarjolla oli kaikkea maan ja taivaan välistä; vihanneksia, kaloja ja muita elintarvikkeita, vaatteita, kankaita, leluja ja toki myös suuri valikoima erilaisia vodouniin liittyviä asioita, kuten erilaisia rautaesineitä, puunukkeja, eläinten pääkalloja ja kuolleita lintuja sekä hevosten jouhista tehtyjä huiskia. Löytyi Comesta toki myös viitteitä tulevasta joulusta. Tarjolla olisi ollut muovikuusia ja tonttuhattuja.

Ihmisten määrä ja ilman lämpötila toivat oman haasteensa ostosten tekemiseen. Kulman takana oleva Hitler niminen baari oli kiinni, joten oli löydettävä toinen nesteytyspaikka, jotta jaksaisi vielä tovin. Olimme nääs sopineet amerikkalais-hawajilaiseen tyyliin White Elephant Gift Exchange / Secret Santa lahjojen vaihdosta yhdysvaltalaisen kollegamme ehdotuksesta. Tarvittiin siis vielä kestävyyttä torialueiden ympäri kiertelyyn ja läpikoluamiseen.

Pienen virvoittelun jälkeen joulu ilmestyi minulle ja kanssaretkeilijöille yksikyttyräisen dromedaarin muodossa. Siellä se seisoi, tuo aavikon eläin, keskellä toria, kojujen väliin ahdettuna. Olisikohan itämaan tietäjät pysähtyneet ostoksille ennen määränpäätään? Olisi pitänyt tarkistaa, löytyikö kojusta mirhaa ja suitsukkeita. Löysin lopulta lahjan myös salaiselle kohteelleni, joten olin tyytyväinen. Puskataksi palautti meidät takaisin kotikylään.

Jingl bells raikaa

Samalle päivälle mahtui vielä lasten joulujuhlaa Gbéhoué kylässä. Villa Karossa työskentelevä ja naisyhdistyksen kanssa vapaaehtoisena toimiva Georgette Singbe kertoi matkan aikana naisten ja lasten kanssa tehdyn työn tärkeydestä. Lapsia ja nuoria kannustetaan opiskelemaan ja löytämään oma polkunsa maailmassa. Georgette koki tärkeäksi antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia ja tietoisuutta lisäämällä estää mm. raskaudet nuorella iällä.

Vastassa Gbéhoué:n kylässä oli vanha tuttu, Gnonnou Tchite -naisten kollektiivin aktiivinen puuhahahmo, Florence Kougbadji, joka oli aikaisemmalla Beninin matkallani mukana järjestämässä naisten kokkikilpailua Villa Karon pihalle sekä esitteli naisten suolakollektiivia. Mukava jälleenkohtaaminen. Paikalla oli myös aikaisemmin tapaamani Aimé Djossou, joka nykyään ohjasi lasten opetusta Gbéhoué kylässä.

Aimé oli opettanut lapsille vuoden aikana englantia ja nyt oli lasten tehtävä näyttää taitonsa. Vuoropuhelutekniikalla kootussa esityksissä muutamat lapsista pääsivät esittelemään opittuja taitojaan kertoen mm. päivän askareista englanniksi. Tarjolla oli myös tuttuja joululauluja englanniksi ja ranskaksi, joskin kappaleissa oli vahvasti beniniläinen sovitus ja säestys rummuin ja erilaisin kilkuttimin ja kalebassi helmihelistimin. Ja tietenkin saimme nähdä myös upeista tanssiesityksiä. Välillä koko yleisö yhtyi huutamaan kuorossa erilaisia kannustus- ja voimaantumis huudahduksia. Ne päätyivät samaan tahtiin taputuksiin sekä vetopasuunan kaltaiseen käsi eteen ja taakse liikkeeseen sekä huudahdukseen ”YES, we can!”

Lapsille joulujuhlan kohokohta olivat lahjaksi saadut tonttuhatut sekä ruokatarjoilu. 120-päinen lapsiryhmä tonttuhatuissaan oli varsin vaikuttava näky. Ja minkälaiset tonttuhatut; niissä luki 2026 ja nappia painamalla valot alkoivat vilkkumaan. Georgette, joka on vuosia toiminut naiskollektiivin parissa, toi autonsa perässä ruokaa koko lapsi- ja aikuisryhmälle. Jokainen lapsi odotti jonossa oman astiansa kanssa riisiä ja punaista kastiketta. Kaikille oli myös Youki -limukka. Enpä ole aikaisemmin maistanut kahvin makuista limpskaa. Vaikka en ole erityisen makeiden virvoitusjuomien perään, oli sanottava että kahvilimppari oli todella hyvää.

Minulla oli Suomesta asti tuomiani polkagris piparminttu keppejä. En ollut varsinaisesti ostanut niitä mitään tiettyä tilannetta varten, vaan kaiken varalle. Karkkikeppejä oli kuitankin vain 60, joten niitä täytyi katkoa, jotta jokainen sai palasen. Tunsin itseni varsin typeräksi leikellessä tankoja kahtia ja jakaessa tynkäkarkkeja niitä himokkaasti hamuaville lapsille. Ehkä vähän on parempi kuin ei mitään, mutta sillä hetkellä olisin toivonut tulevani paikalle isomman karamellisäkin kanssa.

Kaiken ohjelman jälkeen alkoi tanssit. Jokainen halusi tanssia paikalla olleiden kolmen jovon (/ yovon) (=valkoinen) kanssa. Tästä riemusta on paikallisten kuvaamana tallennettuna useampi videopätkä. Tai jos ei tanssinut niin viimeistään poseerasi valokuvaan jokaisen lapsen kanssa erikseen. No, olkoon se oikeus ja kohtuus. Mikä etuoikeus meillä olisi kuvata ja videoida kaikkea. Täällä kuvaaminen oli vastavuoroista. Nyt jokaista ottamaansa kuvaa kohden poseerasi takuuvarmasti jonkun kanssa jonkun muun ottamassa kuvassa.

Ilta alkoi pimenemään. Kylätiellä odotti pieni mopo-kuorma-auto, minkä lavalle lapset kipusivat ja lähtivät kohti kotiaan. Hieno reissu. On hienoa nähdä kollektiivin toimintaa ja mitä lasten hyväksi tehdään. Respect.

Jouluaatto

Jouluaattona olin ihan kuollut. Maha kiukutteli ensimmäistä kertaa koko täällä olo aikana. Makasin koko päivän sängyssä, tein sieltä käsin arkisia askareita ja torkuin. Tilanne ei ollut paha – oli vain hieman voimaton olo. Iltaa vietimme kaikkien residenssiläisten ja muiden Grand-Popossa olevien suomalaisten sekä paikallisten ystävien kanssa edesmenneen kirjailijan, Juha Vakkurin, asunnossa, Olkilinnassa. Minua onnisti salaisessa lahjavaihdossa, sillä sain lahjaksi taideteoksen. Saattaapa olla, että tiedän, kenen käsissä tämä on muotoutunut. Olen kiitollinen teoksesta.

Menomatkalla Olkilinnaan meidät saavutti lasten joukko, joilla yhdellä oli naamari, ja muilla jotkut soittimet. Toki olin tällaisiin lasten esityksiin törmännyt jo muutamaan otteeseen joulukuun aikana. Tämähän oli vähän kuin Tiernapojat konsanaan. Esityksen jälkeen lapset kaipasivat lanttia tai kahisevaa esityksestään. Yhdessä pihapiirissä oli suuret lasten joulujuhlat, paljon musiikkia ja Tommy & Jerry seikkailivat valkokankaalla. Muutamissa kylänraitin kuppiloissa musa pauhasi täysillä. Olipa jonkun oviaukkoon tuotu puhallettu pukki. Olkilinnasta kotiin kävellessä ymmärsimme, että torvet olivat olleet vahvasti edustettuna joulupukin lahjalistalla. Aivan kuin meillä vappuna, kovaääniset muovitorvet törähtelivät joka kulmalla vielä pitkälle yöhön.

Illalla olisi ollut joulukirkko, alkaen joskus kymmenen kieppeillä, mutta arvelin kirkonmenojen kestävän useamman tunnin, joten luovutin jo alkuunsa. Naapurit kertoivat viereiseltä kirkolta kuuluneen laulua vielä seuraavan vuorokauden puolella. Olin kovasti odottanut päiväkirkkoa vai nähdäkseni perheiden jouluvaatetuksen, sillä sekä Comen että Grand-Popon toriella oli ollut useita erilaisia joulukankaita. Aamu- / päiväkirkkoon menijöitä ei kylänraitilla kuitenkaan näkynyt.

Joulupäivä Mami-Watan maailmoissa

Joulupäiväivänä kristinusko sai väistyä. 25.joulukuuta eri puolella Gran-Popoa oli Vodon uskonnon merenjumalan, Mami Watan, juhlatilaisuuksia. Itse matkasin katsomaan seremoniaa muutaman kilometrin päähän, lähelle Chez Paterne –ravintolan rantaa. Kutsuja oli sadellut muutamaan muuhunkin paikkaan. Tarjolla oli paikallinen uskonnollinen tilaisuus, joka sisälsi rummutusta ja rituaalisia tansseja. Mami Wata:n harjoittajien asukokonaisuuteen kuuluu valkoiset vaatteet ja paljon koruja. Tunnistin osan tanssijoista, sillä vierailin kaksi vuotta sitten useammassa tempelissä heitä kuvaten. Pitkän rummutus ja vaihtuvien tanssijoiden rituaalitanssien jälkeen seurakunta meni lähelle meren rantaa. He rakensivat hiekasta ja uhrattavista asioista alttarin. Meren jumalalle uhrattiin giniä, hedelmiä ja herkkuja. Tähän asti rituaalia oli saanut kuvata, mutta tämän jälkeen tuli pyyntö, ettei tapahtumia taltioitaisi. Lopun huipentumana oli osan Mami-Wata harjoittajien erilaisin tekniikoin syöksyminen mereen. Joku juoksi suoraa mereen, toinen kiemurteli käärmemäisesti yrittäen harhauttaa ”hengenpelastajia” ja kolmas meni päämääräänsä hiekalla kierien. Meressä seisoskeli ja odotti noin kymmenen hengen ryhmä, jotka ottivat merensyöksyjät kiinni ja kantoivat heidät rannalle. Seremonia oli mielenkiinotoinen, joskin tapahtumat ja niiden merkitys jäivät toistaiseksi hieman hämärän peittoon.

Joulupukki löysi Grand-Popon

Tapaninpäivänä orpokoti vietti puolestaan joulua. Kovaääniset alkoivat pumppaamaan rytmimusiikkia jo kello 10 jälkeen. Yritin kirjoittaa, mutta kyllä siinä alkoi sopivasti takapuoli hytkymään afro beat'n tahdissa. Edellisen vierailuni hittibiisitkin olivat vielä IN. Orpokodin eteen pysähtyi auto ja sieltä tuli ihan oikea joulupukki. Tämä oli paljon siistimpi versio kuin tekoälyn avulla hahmottelemani kappale ja kuva.

Biisi:  Santa in Grand-Popo

Illalla Cafe Karon edustan konserttiin tuli myös orpokodin poikia. Vanha tuttuni kauppasi minulle lahjaksi saamiaan keksejä, jotka eivät olleet hänelle mieleen. Rahalle olisi ollut enemmän käyttöä. Saamansa tonttuhatun hän kuitenkin halusi pitää.

POSSOTOMÉN EKO-TILA - Vihanneksia ja hedelmiä

Possotomé

Possotomé on mukava, kymmenestä pienestä kylästä muodostunut alue Etelä-Beninissä, jossa asuu yhteensä vajaa 7000 ihmistä. Kylä sijaitsee lähellä Ahémé-järveä. Paikkakunnan asukkaat elävät pääasiassa kalastuksesta ja maataloudesta. Lisäksi alueelta löytyy mineraaliveden tuotantolaitos. Possotomén kivennäisvesi onkin saanut nimensä tästä paikasta. Yksi Possotomén turistisista vetonauloista on sen kuuma lähde. Me lähdimme kuitenkin matkalle kohti Possotoméa tutustuaksemme siellä olevaan eko-tilaan.

Eco-ferme de Possotomé
Lähestyessämme kylän keskustaa mäki laskee alaspäin ja edessä on iso, kaunis järvi. Meitä odottaa mopokuski, jonka perässä ajamme pieniä punaisia hiekkateitä läpi kylien kohti Eco-ferme de Possotome -tilaa. Auto keikkuu ja kuski saa pitää kielen keskellä suuta ja kädet tiukasti ratissa, jotta auto pysyy pystyssä. Vesi on kuluttanut teihin äärimmäisen syvät juovat, joita ei totisesti ole tarkoitettu autoille.

Eco-ferme de Possotomè Sud-Bénin on koulutustila, jossa viljelijöitä opetetaan permakulttuuriin ja luomutuotantoon. Se on kasvatus-, kasvinviljely- ja elintarvikkeiden jalostuskeskus. Permakulttuuri on ajattelutapa ja suunnittelumenetelmä, jonka tavoitteena on luoda kestäviä järjestelmiä jäljittelemällä luonnon prosesseja. Suunnittelu pohjautuu luonnon ekosysteemien havainnointiin, minkä ansiosta syntyy järjestelmiä, jotka ovat tuottavia, uusiutuvia ja joustavia ympäristön muutoksille. Tavoitteena on vastata ihmisten ja yhteisöjen tarpeisiin siten, että myös luonto voi hyvin.

Oppaanamme on paikan vuonna 2016 perustanut Ignace Djossa. Ideana oli kehittää oppimispaikka nuorille, jotta he löytäisivät jatkossa mahdollisuuksia ja työllistyisivät Possotomèsta, eikä heidän tarvisi lähteä kaupunkeihin. Tarkoituksena on kaiken kaikkiaan tukea kylän lasten koulutusta ja tarjota apua paikallisille viljelijöille. Vuonna 2017 ekotila kokonaisuudessaan siirtyi voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen "Association of Processors of Eco-Farm Products Djossa" valvontaan. Toiminnan ylläpitämiseksi järjestetään tutustumiskäyntejä ja retkiä, jollaiselle mekin nyt osallistumme.

Djossa esittelee meille kaksi toisistaan erillään olevaa paikkaa. Hän kulkee alueilla ja pysähtyy useiden kasvien eteen kertoen, mitä kaikkia osia kasveista voi hyödyntää. Osa soveltuu syömiseen, toiset ovat rohtokasveja. Joistain syödään lehdet, osasta hedelmä tai sen siemenet ja jostain kaivetaan esiin juuret – ja muutamat kasveista hyödynnetään kauttaaltaan. Jokaisella ympärillämme olevalla kasvilla on joku ravitsemuksellinen tai parantava rooli. Tuntui kuin olisimme keskellä ruokaparatiisia ja rohtokauppaa.

 

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on pihapiiri, missä on paljon eläimiä. Pihan keskellä on olkikattoinen maja levähtämistä vasten, jonne voi vetääntyä, kun aurinko paahtaa kuumimmillaan. Pihalla tepsuttelee ankkoja ja erilaisista karsinoista löytyy kukkoja, kanoja, helmikanoja, kalkkunoita, kaneja ja vuohia. Jokaisella eläimellä on paljon sanottavaa, joten ympärillämme oleva äänimatto täyttyy erilaisista kotkotus ja mää äänistä. Pihan ympäristöstä löytyy myös useita hedelmäpuita. Appelsiinin ja mangon tunnistaa heti, mutta osa puista ja niiden hedelmistä ovat sellaisia, jotka eivät juurikaan rantaudu Suomeen asti. Pihasta löytyy myös avokadopuu, mutta nyt ei ole niiden sesonki.

Lapsuudessani lastenlaulussa Sambaleele istui papajapuussa. Mietin, olikohan laulun sanoittaja nähnyt puuta ja sen honteloa rakennetta, sillä en näe ketään varsin istuskelemassa tässä puussa. Ympärillä on paljon voimakkaampi rakenteisia ja paksumpi oksaisia puita, joissa olisi paljon helpompi istuskella. Toki vartta pitkin kivutaan hakemaan hedelmiä, samalla tavoin, kuin kookospalmusta haetaan kookospähkinöitä. Toisaalta nykyaikana tuo lapsuuden laulun sanomakin on hieman arveluttava.

Kävelemme akaasia-metsän halki. Akaasiapuun lehdet ovat hyviä ekosysteemille, toteaa Djossa. Samaan aikaan kaksi kanaa viilettä peräjälkeen metsässä. Puista pudonneet lehdet pelmahtavat ilmaan kanojen kuopsuttaessa maata. Kävelymatkan aikana meidät ohittaa myös lehmä- ja lammaslauma. Sekä lehmät, lampaat että vuohet ovat kyllä tunnistettavia, mutta näyttävät hieman erilaisilta kuin Suomessa. Varsinkin vuohet ovat jotenkin hassuja, sillä ne ovat niin pieniä, mutta kyllä niistä ääni lähteen.

Päädymme maniokki (cassava) pellolle nostamaan maniokin juuria. Varresta otetaan tiukka ote ja nytkyttämällä määrätietoisesti koko kasvi nousee juurineen ylös. Oppaamme toteaa, että kasvin jokaisen osan voi syödä. Oppaamme sivaltaa maniokin varresta noin 10 sentin palan ja laittaa sen takaisin maahan. Tällä tavoin saadaan uusi alku kasville. Puolen vuoden päästä uudet juuret ovat syötävissä. Machete eli iso viidakkoveitsi työkaluna juuret erotellaan toisistaan ja pistetään koppaan, joka lopulta päätyy seurassamme olevan naisen pään päälle. Siinä on aineksemme maniokki sipseille, jotka valmistuvat myöhemmin pihapiirissä. Juurekset kuoritaan ja pestään, jonka jälkeen veistelemme yhdessä kapeita suiruja, jotka kiehutetaan öljyssä rapeiksi. Vallan maistuvia herkkuja ovat nämä sipsit. Myytävänä on papaja-, mango- ja ananashilloja. Niitä levitellään tulevien viikkojen aamiaispöydässä lätyille.

Toinen paikka löytyy pienen auto- / mopoajelun jälkeen. Mikä rauha levittäytyi ympärillemme. Nyt on hiljaista, totesi Djossa ja muistutti hymyssä suin, että paikassa voi parhaimmillaan olla sata lasta samaan aikaan. Lauantai-illat koulun jälkeen sekä lauantait ovat pyhitetty lapsille, joille pidetään kerhoja sekä toisinaan myös juhlia. Pihan perältä löytyi lampi, mihin oli istutettu kaloja. Katiskasta löytyy tälläkin kertaa kala, joka jää itselle tunnistamattomaksi. Lounaamme, riisiä lukuunottamatta, oli tehty pihapiirin antimista. Mangomehu oli jumalallista.

Jälleen kierrämme tutkimassa ympärillämme olevia kasvaja. Yhden kasvin lehdistä saa punaista väriä (tiikki), toisen puun karheat lehdet soveltuvat vaikka kynsien viilaukseen. Joku lehti sujautetaan päähinehuivin sisään päänsäryn iskiessä, toisesta tehdään mehuja voimistaakseen spermaa. Näistä kasveista löytyy viagran vastine, korvatippojen alkuaine, hammassäryn ja ummetuksen poistaja sekä iho-ongelmien parantaja. Minä sivelen alueveran hyytelömäistä nestettä hyttysten puremista nousseisiin kutiaviin paukamiin.

Ananakset nököttävät pensaiden keskellä jotenkin orpoina odottaen kypsymistään. Yhdestä pensaasta saa siis vain yhden ananaksen per vuosi. Tämä tuntuu jotenkin hieman erikoiselta katsoessaan kaikkialla olevaa hedelmien paljoutta ja miettiessään, kuinka yleinen ja halpa purkitettu ananas on. Ympärillä on pieniä pistokkaita, joista ei kasva hedelmää, vaan ne käytetään uusien ananaspensaiden istuttamiseen.

Tämän ravitsemuksellisen kierroksen jälkeen kaipaamme hetken Possotomén järvellä. Rannalla on hotelli, joka on rakentanut järven päälle ravintolan. Ilma on jotenkin harmahtava ja maisema kontrastiton, mutta istuskelemme tovin baarissa nauttien paikalliset Béninoise oluset.

Tietoja muutamista meille vähemmän tutuista ekotilan kasveista:

Cassava (= Maniokki)

Maniokki eli cassava (Manihot esculenta) on trooppinen juurikasvi, jota viljellään laajalti eri puolilla maailmaa. Se on monivuotinen kasvi, jonka lehdet ovat kämmenmaisia ja juuret muistuttavat daalian mukuloita. Maniokki kasvaa pensaana tai puumaisena kasvina, ja sen mukulat ovat tärkeä ravinnonlähde monille trooppisten alueiden ihmisille. Maniokki on hyvä ravintokuidun, C-vitamiinin ja mineraalien lähde, ja sen maku on mieto ja hieman pähkinäinen.

Afrikassa maniokkia käytetään fufun, garrin, maniokkikakun sekä maniokin lehdistä valmistettujen ruokien tekemiseen. Yleensä juuret raastetaan ja paistetaan kevyesti palmuöljyssä säilyvyyden parantamiseksi. Maniokin juurista valmistetaan jauhoa, leipää, tapiokaa ja erilaisia ruokia. Sen lehtiä voidaan käyttää keitoissa ja pataruuissa. Kasvista tehdään myös alkoholia.

Maniokkia voidaan valmistaa monin tavoin, mutta se täytyy käsitellä huolellisesti myrkyllisyyden poistamiseksi, joko raastamalla, liottamalla, fermentoimalla tai kypsentämällä. Maniokin juuret, kuoret ja lehdet ovat vaarallisia syödä raakana, sillä ne sisältävät linamariinia ja lotaustraliinia, jotka ovat myrkyllisiä syanogeenisiä glykosideja. Ne voivat muuttua myrkylliseksi syaanivedyksi. Väärin valmistettuna maniokki voi aiheuttaa akuutin syanidimyrkytyksen, ja pitkäaikainen altistus voi johtaa vakaviin terveysongelmiin, kuten struumiin, krooniseen haimatulehdukseen ja hermoston häiriöihin.

Noni (Morinda citrifolia) ( = nonihedelmä /morinda)
Pysähdyimme pienen puun äärelle, missä kasvoi muhkuraisia hedelmiä. Djossa kertoi sen ominaisuuksista ja totesi hedelmän olevan kallis. Kirjalliset lähteet kertovat Morinda citrifolia olevan kahvipuiden heimoon kuuluva, alunperin Polynesiasta rantautunut, trooppinen hedelmäpuu. Kasville löytyy löytyy sijaintimaastaan riippuen useita nimiä ja eri kulttuureihin liittyen sillä on myös useita hyödyntämistapoja.

Noni on puun kellertävä, muhkurainen, ruskeapilkkuinen ja ison soikean perunan kokoinen hedelmä, joista kasvaa valkoisia kukkia. Hedelmä on yleensä 5–10 cm pitkä ja 3–4 cm leveä. Osa hedelmän nimistä eivät ole erityisen mairittelevia, sillä sitä kutsutaan mm. nälkähedelmäksi tai oksennushedelmäksi sen karvaan, happaman maun ja pahan hajun vuoksi. Hedelmää ei varsinaisesti syödä sellaisenaan, paitsi hätätilanteissa. Lehtiä käytetään vihanneksina ja ruoanlaitossa, siemenet voidaan paahtaa syötäviksi, ja kasvin osia hyödynnetään myös värjäyksessä, josta saadaan ruskeanvioletteja ja keltaisia sävyjä tekstiileihin.
Kasvista saatavilla aineksilla väitetään omaavan tulehdusta vähentäviä, antibakteerisia, virus- ja sienilääkinnällisiä, kipua lievittäviä sekä immuunijärjestelmää vahvistavia ominaisuuksia. Kasvin terveysvaikutuksista ei ole kuitenkaan vahvistettua tieteellistä näyttöä. Noni-tuotteiden käyttöön liittyy myös riski maksasairauksista sen sisältämien antrakinonejen vuoksi. Se voi hidastaa veren hyytymistä ja korkea kaliumpitoisuus voi olla jollekin vaarallista.

Soursop ( = Graviola)
Soursop on (Annona muricata) on annonaceae- eli kirimoija- ja sokeriomenapuiden heimoon kuuluva hedelmäpuu, mikä on alunperin kotoisin Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Ikivihreä puu kasvaa noin 8 metrin korkuiseksi. Puussa roikkuu vihreäkuorisia, piikikkäitä hedelmiä. (Kutsutaan myös nimillä graviola, guanábana ja guyabano.) Hedelmä kasvaa 10–35 cm pitkäksi ja voi painaa jopa 10 kg, yleensä noin 4 kg. Hedelmän sisällä on pehmeä, kermainen valkoinen hedelmäliha. Sen maku on makea ja hieman hapan – sitä on kuvattu mansikan ja omenan yhdistelmäksi. Tuoksultaan se muistuttaa ananasta. Kypsässä hedelmässä voi olla jopa 200 siementä.

Hedelmää voidaan käyttää laajalti ruoissa ja juomissa. Se sisältää C-vitamiinia ja antioksidantteja, Soursopia markkinoidaan laajalti (usein nimellä graviola) vaihtoehtoisena syövän hoitona. Kasvi yhdistetään myös tulehdussairauksien lievitykseen, diabeteksen ehkäisyyn, silmien ja korvien hoitoon, ruuansulatukseen, stressin lievitykseen ja verenpaineen säätelyyn. Luotettavaa lääketieteellistä näyttöä sen tehosta ei kuitenkaan ole. Lehdet, kuori, hedelmäliha ja siemenet sisältävät annonasiinia, yhdistettä, jota tutkitaan sen mahdollisen hermomyrkyllisyyden vuoksi.

Lähteet:



Dand, K. 2025. What Is Noni, And Why Is It Called The Vomit Fruit?
Https://www.foodrepublic.com/1365510/what-is-noni-vomit-fruit-smell/

Gisonna, K. Morinda citrifolia. Britannica.
https://www.britannica.com/topic/Morinda-citrifolia

Marengo, K. 2025. What to Know About Noni Juice. Healthline. https://www.healthline.com/nutrition/noni-juice

Petruzzello, M. Cassava. Britannica.
https://www.britannica.com/science/starch

Petruzzello, M. 2025. Soursop. Britannica.
https://www.britannica.com/plant/soursop

Emeh, C. 2024. Introduction to Cassava-based Foods Around the World

https://cassavavaluechain.com/cassava-based-foods-and-recipes/