Possotomé
Possotomé on mukava, kymmenestä pienestä kylästä muodostunut alue Etelä-Beninissä, jossa asuu yhteensä vajaa 7000 ihmistä. Kylä sijaitsee lähellä Ahémé-järveä. Paikkakunnan asukkaat elävät pääasiassa kalastuksesta ja maataloudesta. Lisäksi alueelta löytyy mineraaliveden tuotantolaitos. Possotomén kivennäisvesi onkin saanut nimensä tästä paikasta. Yksi Possotomén turistisista vetonauloista on sen kuuma lähde. Me lähdimme kuitenkin matkalle kohti Possotoméa tutustuaksemme siellä olevaan eko-tilaan.
Eco-ferme de Possotomé
Lähestyessämme kylän keskustaa mäki laskee alaspäin ja edessä on iso, kaunis järvi. Meitä odottaa mopokuski, jonka perässä ajamme pieniä punaisia hiekkateitä läpi kylien kohti Eco-ferme de Possotome -tilaa. Auto keikkuu ja kuski saa pitää kielen keskellä suuta ja kädet tiukasti ratissa, jotta auto pysyy pystyssä. Vesi on kuluttanut teihin äärimmäisen syvät juovat, joita ei totisesti ole tarkoitettu autoille.
Eco-ferme de Possotomè Sud-Bénin on koulutustila, jossa viljelijöitä opetetaan permakulttuuriin ja luomutuotantoon. Se on kasvatus-, kasvinviljely- ja elintarvikkeiden jalostuskeskus. Permakulttuuri on ajattelutapa ja suunnittelumenetelmä, jonka tavoitteena on luoda kestäviä järjestelmiä jäljittelemällä luonnon prosesseja. Suunnittelu pohjautuu luonnon ekosysteemien havainnointiin, minkä ansiosta syntyy järjestelmiä, jotka ovat tuottavia, uusiutuvia ja joustavia ympäristön muutoksille. Tavoitteena on vastata ihmisten ja yhteisöjen tarpeisiin siten, että myös luonto voi hyvin.
Oppaanamme on paikan vuonna 2016 perustanut Ignace Djossa. Ideana oli kehittää oppimispaikka nuorille, jotta he löytäisivät jatkossa mahdollisuuksia ja työllistyisivät Possotomèsta, eikä heidän tarvisi lähteä kaupunkeihin. Tarkoituksena on kaiken kaikkiaan tukea kylän lasten koulutusta ja tarjota apua paikallisille viljelijöille. Vuonna 2017 ekotila kokonaisuudessaan siirtyi voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen "Association of Processors of Eco-Farm Products Djossa" valvontaan. Toiminnan ylläpitämiseksi järjestetään tutustumiskäyntejä ja retkiä, jollaiselle mekin nyt osallistumme.
Djossa esittelee meille kaksi toisistaan erillään olevaa paikkaa. Hän kulkee alueilla ja pysähtyy useiden kasvien eteen kertoen, mitä kaikkia osia kasveista voi hyödyntää. Osa soveltuu syömiseen, toiset ovat rohtokasveja. Joistain syödään lehdet, osasta hedelmä tai sen siemenet ja jostain kaivetaan esiin juuret – ja muutamat kasveista hyödynnetään kauttaaltaan. Jokaisella ympärillämme olevalla kasvilla on joku ravitsemuksellinen tai parantava rooli. Tuntui kuin olisimme keskellä ruokaparatiisia ja rohtokauppaa.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on pihapiiri, missä on paljon eläimiä. Pihan keskellä on olkikattoinen maja levähtämistä vasten, jonne voi vetääntyä, kun aurinko paahtaa kuumimmillaan. Pihalla tepsuttelee ankkoja ja erilaisista karsinoista löytyy kukkoja, kanoja, helmikanoja, kalkkunoita, kaneja ja vuohia. Jokaisella eläimellä on paljon sanottavaa, joten ympärillämme oleva äänimatto täyttyy erilaisista kotkotus ja mää äänistä. Pihan ympäristöstä löytyy myös useita hedelmäpuita. Appelsiinin ja mangon tunnistaa heti, mutta osa puista ja niiden hedelmistä ovat sellaisia, jotka eivät juurikaan rantaudu Suomeen asti. Pihasta löytyy myös avokadopuu, mutta nyt ei ole niiden sesonki.
Lapsuudessani lastenlaulussa Sambaleele istui papajapuussa. Mietin, olikohan laulun sanoittaja nähnyt puuta ja sen honteloa rakennetta, sillä en näe ketään varsin istuskelemassa tässä puussa. Ympärillä on paljon voimakkaampi rakenteisia ja paksumpi oksaisia puita, joissa olisi paljon helpompi istuskella. Toki vartta pitkin kivutaan hakemaan hedelmiä, samalla tavoin, kuin kookospalmusta haetaan kookospähkinöitä. Toisaalta nykyaikana tuo lapsuuden laulun sanomakin on hieman arveluttava.
Kävelemme akaasia-metsän halki. Akaasiapuun lehdet ovat hyviä ekosysteemille, toteaa Djossa. Samaan aikaan kaksi kanaa viilettä peräjälkeen metsässä. Puista pudonneet lehdet pelmahtavat ilmaan kanojen kuopsuttaessa maata. Kävelymatkan aikana meidät ohittaa myös lehmä- ja lammaslauma. Sekä lehmät, lampaat että vuohet ovat kyllä tunnistettavia, mutta näyttävät hieman erilaisilta kuin Suomessa. Varsinkin vuohet ovat jotenkin hassuja, sillä ne ovat niin pieniä, mutta kyllä niistä ääni lähteen.
Päädymme maniokki (cassava) pellolle nostamaan maniokin juuria. Varresta otetaan tiukka ote ja nytkyttämällä määrätietoisesti koko kasvi nousee juurineen ylös. Oppaamme toteaa, että kasvin jokaisen osan voi syödä. Oppaamme sivaltaa maniokin varresta noin 10 sentin palan ja laittaa sen takaisin maahan. Tällä tavoin saadaan uusi alku kasville. Puolen vuoden päästä uudet juuret ovat syötävissä. Machete eli iso viidakkoveitsi työkaluna juuret erotellaan toisistaan ja pistetään koppaan, joka lopulta päätyy seurassamme olevan naisen pään päälle. Siinä on aineksemme maniokki sipseille, jotka valmistuvat myöhemmin pihapiirissä. Juurekset kuoritaan ja pestään, jonka jälkeen veistelemme yhdessä kapeita suiruja, jotka kiehutetaan öljyssä rapeiksi. Vallan maistuvia herkkuja ovat nämä sipsit. Myytävänä on papaja-, mango- ja ananashilloja. Niitä levitellään tulevien viikkojen aamiaispöydässä lätyille.
Toinen paikka löytyy pienen auto- / mopoajelun jälkeen. Mikä rauha levittäytyi ympärillemme. Nyt on hiljaista, totesi Djossa ja muistutti hymyssä suin, että paikassa voi parhaimmillaan olla sata lasta samaan aikaan. Lauantai-illat koulun jälkeen sekä lauantait ovat pyhitetty lapsille, joille pidetään kerhoja sekä toisinaan myös juhlia. Pihan perältä löytyi lampi, mihin oli istutettu kaloja. Katiskasta löytyy tälläkin kertaa kala, joka jää itselle tunnistamattomaksi. Lounaamme, riisiä lukuunottamatta, oli tehty pihapiirin antimista. Mangomehu oli jumalallista.
Jälleen kierrämme tutkimassa ympärillämme olevia kasvaja. Yhden kasvin lehdistä saa punaista väriä (tiikki), toisen puun karheat lehdet soveltuvat vaikka kynsien viilaukseen. Joku lehti sujautetaan päähinehuivin sisään päänsäryn iskiessä, toisesta tehdään mehuja voimistaakseen spermaa. Näistä kasveista löytyy viagran vastine, korvatippojen alkuaine, hammassäryn ja ummetuksen poistaja sekä iho-ongelmien parantaja. Minä sivelen alueveran hyytelömäistä nestettä hyttysten puremista nousseisiin kutiaviin paukamiin.
Ananakset nököttävät pensaiden keskellä jotenkin orpoina odottaen kypsymistään. Yhdestä pensaasta saa siis vain yhden ananaksen per vuosi. Tämä tuntuu jotenkin hieman erikoiselta katsoessaan kaikkialla olevaa hedelmien paljoutta ja miettiessään, kuinka yleinen ja halpa purkitettu ananas on. Ympärillä on pieniä pistokkaita, joista ei kasva hedelmää, vaan ne käytetään uusien ananaspensaiden istuttamiseen.
Tämän ravitsemuksellisen kierroksen jälkeen kaipaamme hetken Possotomén järvellä. Rannalla on hotelli, joka on rakentanut järven päälle ravintolan. Ilma on jotenkin harmahtava ja maisema kontrastiton, mutta istuskelemme tovin baarissa nauttien paikalliset Béninoise oluset.
Tietoja muutamista meille vähemmän tutuista ekotilan kasveista:
Cassava (= Maniokki)
Maniokki eli cassava (Manihot esculenta) on trooppinen juurikasvi, jota viljellään laajalti eri puolilla maailmaa. Se on monivuotinen kasvi, jonka lehdet ovat kämmenmaisia ja juuret muistuttavat daalian mukuloita. Maniokki kasvaa pensaana tai puumaisena kasvina, ja sen mukulat ovat tärkeä ravinnonlähde monille trooppisten alueiden ihmisille. Maniokki on hyvä ravintokuidun, C-vitamiinin ja mineraalien lähde, ja sen maku on mieto ja hieman pähkinäinen.
Afrikassa maniokkia käytetään fufun, garrin, maniokkikakun sekä maniokin lehdistä valmistettujen ruokien tekemiseen. Yleensä juuret raastetaan ja paistetaan kevyesti palmuöljyssä säilyvyyden parantamiseksi. Maniokin juurista valmistetaan jauhoa, leipää, tapiokaa ja erilaisia ruokia. Sen lehtiä voidaan käyttää keitoissa ja pataruuissa. Kasvista tehdään myös alkoholia.
Maniokkia voidaan valmistaa monin tavoin, mutta se täytyy käsitellä huolellisesti myrkyllisyyden poistamiseksi, joko raastamalla, liottamalla, fermentoimalla tai kypsentämällä. Maniokin juuret, kuoret ja lehdet ovat vaarallisia syödä raakana, sillä ne sisältävät linamariinia ja lotaustraliinia, jotka ovat myrkyllisiä syanogeenisiä glykosideja. Ne voivat muuttua myrkylliseksi syaanivedyksi. Väärin valmistettuna maniokki voi aiheuttaa akuutin syanidimyrkytyksen, ja pitkäaikainen altistus voi johtaa vakaviin terveysongelmiin, kuten struumiin, krooniseen haimatulehdukseen ja hermoston häiriöihin.
Noni (Morinda citrifolia) ( = nonihedelmä /morinda)
Pysähdyimme pienen puun äärelle, missä kasvoi muhkuraisia hedelmiä. Djossa kertoi sen ominaisuuksista ja totesi hedelmän olevan kallis. Kirjalliset lähteet kertovat Morinda citrifolia olevan kahvipuiden heimoon kuuluva, alunperin Polynesiasta rantautunut, trooppinen hedelmäpuu. Kasville löytyy löytyy sijaintimaastaan riippuen useita nimiä ja eri kulttuureihin liittyen sillä on myös useita hyödyntämistapoja.
Noni on puun kellertävä, muhkurainen, ruskeapilkkuinen ja ison soikean perunan kokoinen hedelmä, joista kasvaa valkoisia kukkia. Hedelmä on yleensä 5–10 cm pitkä ja 3–4 cm leveä. Osa hedelmän nimistä eivät ole erityisen mairittelevia, sillä sitä kutsutaan mm. nälkähedelmäksi tai oksennushedelmäksi sen karvaan, happaman maun ja pahan hajun vuoksi. Hedelmää ei varsinaisesti syödä sellaisenaan, paitsi hätätilanteissa. Lehtiä käytetään vihanneksina ja ruoanlaitossa, siemenet voidaan paahtaa syötäviksi, ja kasvin osia hyödynnetään myös värjäyksessä, josta saadaan ruskeanvioletteja ja keltaisia sävyjä tekstiileihin.
Kasvista saatavilla aineksilla väitetään omaavan tulehdusta vähentäviä, antibakteerisia, virus- ja sienilääkinnällisiä, kipua lievittäviä sekä immuunijärjestelmää vahvistavia ominaisuuksia. Kasvin terveysvaikutuksista ei ole kuitenkaan vahvistettua tieteellistä näyttöä. Noni-tuotteiden käyttöön liittyy myös riski maksasairauksista sen sisältämien antrakinonejen vuoksi. Se voi hidastaa veren hyytymistä ja korkea kaliumpitoisuus voi olla jollekin vaarallista.
Soursop ( = Graviola)
Soursop on (Annona muricata) on annonaceae- eli kirimoija- ja sokeriomenapuiden heimoon kuuluva hedelmäpuu, mikä on alunperin kotoisin Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Ikivihreä puu kasvaa noin 8 metrin korkuiseksi. Puussa roikkuu vihreäkuorisia, piikikkäitä hedelmiä. (Kutsutaan myös nimillä graviola, guanábana ja guyabano.) Hedelmä kasvaa 10–35 cm pitkäksi ja voi painaa jopa 10 kg, yleensä noin 4 kg. Hedelmän sisällä on pehmeä, kermainen valkoinen hedelmäliha. Sen maku on makea ja hieman hapan – sitä on kuvattu mansikan ja omenan yhdistelmäksi. Tuoksultaan se muistuttaa ananasta. Kypsässä hedelmässä voi olla jopa 200 siementä.
Hedelmää voidaan käyttää laajalti ruoissa ja juomissa. Se sisältää C-vitamiinia ja antioksidantteja, Soursopia markkinoidaan laajalti (usein nimellä graviola) vaihtoehtoisena syövän hoitona. Kasvi yhdistetään myös tulehdussairauksien lievitykseen, diabeteksen ehkäisyyn, silmien ja korvien hoitoon, ruuansulatukseen, stressin lievitykseen ja verenpaineen säätelyyn. Luotettavaa lääketieteellistä näyttöä sen tehosta ei kuitenkaan ole. Lehdet, kuori, hedelmäliha ja siemenet sisältävät annonasiinia, yhdistettä, jota tutkitaan sen mahdollisen hermomyrkyllisyyden vuoksi.
Lähteet:
Dand, K. 2025. What Is Noni, And Why Is It Called The Vomit Fruit?
Https://www.foodrepublic.com/1365510/what-is-noni-vomit-fruit-smell/
Gisonna, K. Morinda citrifolia. Britannica.
https://www.britannica.com/topic/Morinda-citrifolia
Marengo, K. 2025. What to Know About Noni Juice. Healthline. https://www.healthline.com/nutrition/noni-juice
Petruzzello, M. Cassava. Britannica.
https://www.britannica.com/science/starch
Petruzzello, M. 2025. Soursop. Britannica.
https://www.britannica.com/plant/soursop
Emeh, C. 2024. Introduction to Cassava-based Foods Around the World
https://cassavavaluechain.com/cassava-based-foods-and-recipes/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti