28.12.2025

Joulun ajan toimintaa ja tuumailuja

Joulu


Joulu tupsahti silmille ensimmäisen kerran jo heti maahan saapuessani ja vieraillessani eurooppalaisille ja varakkaille tarkoitetussa Erevanin supermarketissa. Heti sisään astuessani vastassa oli jouluosasto, mistä löytyi tuttuja ja tuntemattomampia hahmoja jouluvarustuksissa. Itselle erikoisin oli ehkä joulutiikeri. Sen jälkeen kyllä joulu hävisi pitkäksi aikaa näköpiiristä.





Joulu on Beninissä enimmäkseen lasten juhla. Näin ainakin Grand-Popon seudulla. Koululaiset pääsivät lomalle koulusta edeltävänä perjantaina ja menevät takaisin opinahjoihin vasta tammikuun puolella. Suurin osa Villa Karonkin henkilökunnasta lomailee yli vuoden vaihteen. Mutta noin muuten, kaikki kaupat, ravintolat ja toiminnot ovat olleet toiminnassa täysin samalla tavoin kuin muulloinkin.

Ensimmäisenä viikonloppuna pihamaat olivat täynnä linja-autolastillisia modernin muodikkaita nuoria. Porto-Novon opiskelijat tulivat kahtena päivänä luokkaretkelle tutustumaan museoihin, ottamaan selfieitä ja hengaamaan rannalla. Isot linja-autot ovat aina huomiota herättävä näky Grand-Popon kylätiellä, missä pääasiallisesti ajetaan mopoilla. Ja suuri suuren kaupungin nuorisojoukko saa aikaan ääntä ja kuhinaa samalla tavoin kuin missä tahansa.


Markkinameininkiä Coméssa

Omalta osaltani joulunvietto alkoi 23.12. viereisen pikkukaupungin, Comén markkinoilla. Comén markkinat on joka viides päivä. Jotenkin tämä on itselle hankala muistaa ja vaikealta hahmottaa, mutta toisaalta, osuupa markkinapäivä sitten pidemmällä syklillä jokaiselle viikonpäivälle, jos se jotain markkinoille pyrkivää auttaa. Grand-Popon toripäivä kun on aina vain lauantaisin. Mutta 
Comén  markkinat ovat moninkymmenkertaiset kotikylään nähden. Viereiseen kaupunkiin pääsee joko mopon kyydissä viilettäen tai puskataksilla. Puskataksi on halvempi. Autoon tungetaan niin paljon ihmisiä kuin mahtuu - etupenkille sylikkäin kaksi ja taakse ainakin neljä. Auto liikkuu vasta sitten, kun se on täysi.

Tunnelma 
Comén  keskustassa oli tiivis. Jokunen muukin oli tullut markkinoille, joten välillä torialueen kapeilla kujilla otettiin askelia hitaseen tahtiin mitään näkemättä. Ihmisiä oli joka puolella ja keskittymiskyky meni siihen, kun yritti taiteilla tasapainonsa kanssa ja varoa, ettei kaataisi kenenkään myyntikojuja. Välillä huomasin, että kyyristyttäni hieman, pääni päälle oli kolmesta kulmasta ilmestynyt jonkinmoinen myyntivaltti erilaisissa vadeissa. Nämä vadit kohtasivat siellä toisensa muodostaen minun päälleni liikkuvien myyntikojujen katon. Ei auttanut siis myöskään ryhdistää vartaloaan täyteen mittaansa, ettei naisten pään päällä kulkevat kantamukset olisi sortuneet. Tarjolla oli kaikkea maan ja taivaan välistä; vihanneksia, kaloja ja muita elintarvikkeita, vaatteita, kankaita, leluja ja toki myös suuri valikoima erilaisia vodouniin liittyviä asioita, kuten erilaisia rautaesineitä, puunukkeja, eläinten pääkalloja ja kuolleita lintuja sekä hevosten jouhista tehtyjä huiskia. Löytyi Comesta toki myös viitteitä tulevasta joulusta. Tarjolla olisi ollut muovikuusia ja tonttuhattuja.
















Ihmisten määrä ja ilman lämpötila toivat oman haasteensa ostosten tekemiseen. Kulman takana oleva Hitler niminen baari oli kiinni, joten oli löydettävä toinen nesteytyspaikka, jotta jaksaisi vielä tovin. Olimme nääs sopineet amerikkalais-hawajilaiseen tyyliin White Elephant Gift Exchange / Secret Santa lahjojen vaihdosta yhdysvaltalaisen kollegamme ehdotuksesta. Tarvittiin siis vielä kestävyyttä torialueiden ympäri kiertelyyn ja läpikoluamiseen.




Pienen virvoittelun jälkeen joulu ilmestyi minulle ja kanssaretkeilijöille yksikyttyräisen dromedaarin muodossa. Siellä se seisoi, tuo aavikon eläin, keskellä toria, kojujen väliin ahdettuna. Olisikohan itämaan tietäjät pysähtyneet ostoksille ennen määränpäätään? Olisi pitänyt tarkistaa, löytyikö kojusta mirhaa ja suitsukkeita. Löysin lopulta lahjan myös salaiselle kohteelleni, joten olin tyytyväinen. Puskataksi palautti meidät takaisin kotikylään.







Jingl bells raikaa

Samalle päivälle mahtui vielä lasten joulujuhlaa Gbéhoué kylässä. Villa Karossa työskentelevä ja naisyhdistyksen kanssa vapaaehtoisena toimiva Georgette Singbe kertoi matkan aikana naisten ja lasten kanssa tehdyn työn tärkeydestä. Lapsia ja nuoria kannustetaan opiskelemaan ja löytämään oma polkunsa maailmassa. Georgette koki tärkeäksi antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia ja tietoisuutta lisäämällä estää mm. raskaudet nuorella iällä.

Vastassa Gbéhoué:n kylässä oli vanha tuttu, Gnonnou Tchite -naisten kollektiivin aktiivinen puuhahahmo, Florence Kougbadji, joka oli aikaisemmalla Beninin matkallani mukana järjestämässä naisten kokkikilpailua Villa Karon pihalle sekä esitteli naisten suolakollektiivia. Mukava jälleenkohtaaminen. Paikalla oli myös aikaisemmin tapaamani Aimé Djossou, joka nykyään ohjasi lasten opetusta Gbéhoué kylässä.

Aimé oli opettanut lapsille vuoden aikana englantia ja nyt oli lasten tehtävä näyttää taitonsa. Vuoropuhelutekniikalla kootussa esityksissä muutamat lapsista pääsivät esittelemään opittuja taitojaan kertoen mm. päivän askareista englanniksi. Tarjolla oli myös tuttuja joululauluja englanniksi ja ranskaksi, joskin kappaleissa oli vahvasti beniniläinen sovitus ja säestys rummuin ja erilaisin kilkuttimin ja kalebassi helmihelistimin. Ja tietenkin saimme nähdä myös upeista tanssiesityksiä. Välillä koko yleisö yhtyi huutamaan kuorossa erilaisia kannustus- ja voimaantumis huudahduksia. Ne päätyivät samaan tahtiin taputuksiin sekä vetopasuunan kaltaiseen käsi eteen ja taakse liikkeeseen sekä huudahdukseen ”YES, we can!”

Lapsille joulujuhlan kohokohta olivat lahjaksi saadut tonttuhatut sekä ruokatarjoilu. 120-päinen lapsiryhmä tonttuhatuissaan oli varsin vaikuttava näky. Ja minkälaiset tonttuhatut; niissä luki 2026 ja nappia painamalla valot alkoivat vilkkumaan. Georgette, joka on vuosia toiminut naiskollektiivin parissa, toi autonsa perässä ruokaa koko lapsi- ja aikuisryhmälle. Jokainen lapsi odotti jonossa oman astiansa kanssa riisiä ja punaista kastiketta. Kaikille oli myös Youki -limukka. Enpä ole aikaisemmin maistanut kahvin makuista limpskaa. Vaikka en ole erityisen makeiden virvoitusjuomien perään, oli sanottava että kahvilimppari oli todella hyvää.

Minulla oli Suomesta asti tuomiani
polkagris piparminttu keppejä. En ollut varsinaisesti ostanut niitä mitään tiettyä tilannetta varten, vaan kaiken varalle. Karkkikeppejä oli kuitankin vain 60, joten niitä täytyi katkoa, jotta jokainen sai palasen. Tunsin itseni varsin typeräksi leikellessä tankoja kahtia ja jakaessa tynkäkarkkeja niitä himokkaasti hamuaville lapsille. Ehkä vähän on parempi kuin ei mitään, mutta sillä hetkellä olisin toivonut tulevani paikalle isomman karamellisäkin kanssa.















Kaiken ohjelman jälkeen alkoi tanssit. Jokainen halusi tanssia paikalla olleiden kolmen jovon (/ yovon) (=valkoinen) kanssa. Tästä riemusta on paikallisten kuvaamana tallennettuna useampi videopätkä. Tai jos ei tanssinut niin viimeistään poseerasi valokuvaan jokaisen lapsen kanssa erikseen. No, olkoon se oikeus ja kohtuus. Mikä etuoikeus meillä olisi kuvata ja videoida kaikkea. Täällä kuvaaminen oli vastavuoroista. Nyt jokaista ottamaansa kuvaa kohden poseerasi takuuvarmasti jonkun kanssa jonkun muun ottamassa kuvassa.

Ilta alkoi pimenemään. Kylätiellä odotti pieni mopo-kuorma-auto, minkä lavalle lapset kipusivat ja lähtivät kohti kotiaan. Hieno reissu. On hienoa nähdä kollektiivin toimintaa ja mitä lasten hyväksi tehdään. 
Respect.


Jouluaatto

Jouluaattona olin ihan kuollut. Maha kiukutteli ensimmäistä kertaa koko täällä olo aikana. Makasin koko päivän sängyssä, tein sieltä käsin arkisia askareita ja torkuin. Tilanne ei ollut paha – oli vain hieman voimaton olo. Iltaa vietimme kaikkien residenssiläisten ja muiden Grand-Popossa olevien suomalaisten sekä paikallisten ystävien kanssa edesmenneen kirjailijan, Juha Vakkurin, asunnossa, Olkilinnassa. Minua onnisti salaisessa lahjavaihdossa, sillä sain lahjaksi taideteoksen. Saattaapa olla, että tiedän, kenen käsissä tämä on muotoutunut. Olen kiitollinen teoksesta.









Menomatkalla Olkilinnaan meidät saavutti lasten joukko, joilla yhdellä oli naamari, ja muilla jotkut soittimet. Toki olin tällaisiin lasten esityksiin törmännyt jo muutamaan otteeseen joulukuun aikana. Tämähän oli vähän kuin Tiernapojat konsanaan. Esityksen jälkeen lapset kaipasivat lanttia tai kahisevaa esityksestään. Yhdessä pihapiirissä oli suuret lasten joulujuhlat, paljon musiikkia ja Tommy & Jerry seikkailivat valkokankaalla. Muutamissa kylänraitin kuppiloissa musa pauhasi täysillä. Olipa jonkun oviaukkoon tuotu puhallettu pukki. Olkilinnasta kotiin kävellessä ymmärsimme, että torvet olivat olleet vahvasti edustettuna joulupukin lahjalistalla. Aivan kuin meillä vappuna, kovaääniset muovitorvet törähtelivät joka kulmalla vielä pitkälle yöhön.

Illalla olisi ollut joulukirkko, alkaen joskus kymmenen kieppeillä, mutta arvelin kirkonmenojen kestävän useamman tunnin, joten luovutin jo alkuunsa. Naapurit kertoivat viereiseltä kirkolta kuuluneen laulua vielä seuraavan vuorokauden puolella. Olin kovasti odottanut päiväkirkkoa vai nähdäkseni perheiden jouluvaatetuksen, sillä sekä Comen että Grand-Popon toriella oli ollut useita erilaisia joulukankaita. Aamu- / päiväkirkkoon menijöitä ei kylänraitilla kuitenkaan näkynyt.

Joulupäivä Mami-Watan maailmoissa

Joulupäiväivänä kristinusko sai väistyä. 25.joulukuuta eri puolella Gran-Popoa oli Vodon uskonnon merenjumalan, Mami Watan, juhlatilaisuuksia. Itse matkasin katsomaan seremoniaa muutaman kilometrin päähän, lähelle Chez Paterne –ravintolan rantaa. Kutsuja oli sadellut muutamaan muuhunkin paikkaan. Tarjolla oli paikallinen uskonnollinen tilaisuus, joka sisälsi rummutusta ja rituaalisia tansseja. Mami Wata:n harjoittajien asukokonaisuuteen kuuluu valkoiset vaatteet ja paljon koruja. Tunnistin osan tanssijoista, sillä vierailin kaksi vuotta sitten useammassa tempelissä heitä kuvaten. Pitkän rummutus ja vaihtuvien tanssijoiden rituaalitanssien jälkeen seurakunta meni lähelle meren rantaa. He rakensivat hiekasta ja uhrattavista asioista alttarin. Meren jumalalle uhrattiin giniä, hedelmiä ja herkkuja. Tähän asti rituaalia oli saanut kuvata, mutta tämän jälkeen tuli pyyntö, ettei tapahtumia taltioitaisi. Lopun huipentumana oli osan Mami-Wata harjoittajien erilaisin tekniikoin syöksyminen mereen. Joku juoksi suoraa mereen, toinen kiemurteli käärmemäisesti yrittäen harhauttaa ”hengenpelastajia” ja kolmas meni päämääräänsä hiekalla kierien. Meressä seisoskeli ja odotti noin kymmenen hengen ryhmä, jotka ottivat merensyöksyjät kiinni ja kantoivat heidät rannalle. Seremonia oli mielenkiinotoinen, joskin tapahtumat ja niiden merkitys jäivät toistaiseksi hieman hämärän peittoon.




Joulupukki löysi Grand-Popon

Tapaninpäivänä orpokoti vietti puolestaan joulua. Kovaääniset alkoivat pumppaamaan rytmimusiikkia jo kello 10 jälkeen. Yritin kirjoittaa, mutta kyllä siinä alkoi sopivasti takapuoli hytkymään afro beat'n tahdissa. Edellisen vierailuni hittibiisitkin olivat vielä IN. Orpokodin eteen pysähtyi auto ja sieltä tuli ihan oikea joulupukki. Tämä oli paljon siistimpi versio kuin tekoälyn avulla hahmottelemani kappale ja kuva.








Illalla Cafe Karon edustan konserttiin tuli myös orpokodin poikia. Vanha tuttuni kauppasi minulle lahjaksi saamiaan keksejä, jotka eivät olleet hänelle mieleen. Rahalle olisi ollut enemmän käyttöä. Saamansa tonttuhatun hän kuitenkin halusi pitää.








21.12.2025

POSSOTOMÉN EKO-TILA - Vihanneksia ja hedelmiä


Possotomé

Possotomé on mukava, kymmenestä pienestä kylästä muodostunut alue Etelä-Beninissä, jossa asuu yhteensä vajaa 7000 ihmistä. Kylä sijaitsee lähellä Ahémé-järveä. Paikkakunnan asukkaat elävät pääasiassa kalastuksesta ja maataloudesta. Lisäksi alueelta löytyy mineraaliveden tuotantolaitos. Possotomén kivennäisvesi onkin saanut nimensä tästä paikasta. Yksi Possotomén turistisista vetonauloista on sen kuuma lähde. Me lähdimme kuitenkin matkalle kohti Possotoméa tutustuaksemme siellä olevaan eko-tilaan.




Eco-ferme de Possotomé
Lähestyessämme kylän keskustaa mäki laskee alaspäin ja edessä on iso, kaunis järvi. Meitä odottaa mopokuski, jonka perässä ajamme pieniä punaisia hiekkateitä läpi kylien kohti Eco-ferme de Possotome -tilaa. Auto keikkuu ja kuski saa pitää kielen keskellä suuta ja kädet tiukasti ratissa, jotta auto pysyy pystyssä. Vesi on kuluttanut teihin äärimmäisen syvät juovat, joita ei totisesti ole tarkoitettu autoille.






Eco-ferme de Possotomè Sud-Bénin on koulutustila, jossa viljelijöitä opetetaan permakulttuuriin ja luomutuotantoon. Se on kasvatus-, kasvinviljely- ja elintarvikkeiden jalostuskeskus. Permakulttuuri on ajattelutapa ja suunnittelumenetelmä, jonka tavoitteena on luoda kestäviä järjestelmiä jäljittelemällä luonnon prosesseja. Suunnittelu pohjautuu luonnon ekosysteemien havainnointiin, minkä ansiosta syntyy järjestelmiä, jotka ovat tuottavia, uusiutuvia ja joustavia ympäristön muutoksille. Tavoitteena on vastata ihmisten ja yhteisöjen tarpeisiin siten, että myös luonto voi hyvin.

Oppaanamme on paikan vuonna 2016 perustanut Ignace Djossa. Ideana oli kehittää oppimispaikka nuorille, jotta he löytäisivät jatkossa mahdollisuuksia ja työllistyisivät Possotomèsta, eikä heidän tarvisi lähteä kaupunkeihin. Tarkoituksena on kaiken kaikkiaan tukea kylän lasten koulutusta ja tarjota apua paikallisille viljelijöille. Vuonna 2017 ekotila kokonaisuudessaan siirtyi voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen "Association of Processors of Eco-Farm Products Djossa" valvontaan. Toiminnan ylläpitämiseksi järjestetään tutustumiskäyntejä ja retkiä, jollaiselle mekin nyt osallistumme.

Djossa esittelee meille kaksi toisistaan erillään olevaa paikkaa. Hän kulkee alueilla ja pysähtyy useiden kasvien eteen kertoen, mitä kaikkia osia kasveista voi hyödyntää. Osa soveltuu syömiseen, toiset ovat rohtokasveja. Joistain syödään lehdet, osasta hedelmä tai sen siemenet ja jostain kaivetaan esiin juuret – ja muutamat kasveista hyödynnetään kauttaaltaan. Jokaisella ympärillämme olevalla kasvilla on joku ravitsemuksellinen tai parantava rooli. Tuntui kuin olisimme keskellä ruokaparatiisia ja rohtokauppaa.




 

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on pihapiiri, missä on paljon eläimiä. Pihan keskellä on olkikattoinen maja levähtämistä vasten, jonne voi vetääntyä, kun aurinko paahtaa kuumimmillaan. Pihalla tepsuttelee ankkoja ja erilaisista karsinoista löytyy kukkoja, kanoja, helmikanoja, kalkkunoita, kaneja ja vuohia. Jokaisella eläimellä on paljon sanottavaa, joten ympärillämme oleva äänimatto täyttyy erilaisista kotkotus ja mää äänistä. Pihan ympäristöstä löytyy myös useita hedelmäpuita. Appelsiinin ja mangon tunnistaa heti, mutta osa puista ja niiden hedelmistä ovat sellaisia, jotka eivät juurikaan rantaudu Suomeen asti. Pihasta löytyy myös avokadopuu, mutta nyt ei ole niiden sesonki.









Papaija


Lapsuudessani lastenlaulussa Sambaleele istui papajapuussa. Mietin, olikohan laulun sanoittaja nähnyt puuta ja sen honteloa rakennetta, sillä en näe ketään varsin istuskelemassa tässä puussa. Ympärillä on paljon voimakkaampi rakenteisia ja paksumpi oksaisia puita, joissa olisi paljon helpompi istuskella. Toki vartta pitkin kivutaan hakemaan hedelmiä, samalla tavoin, kuin kookospalmusta haetaan kookospähkinöitä. Toisaalta nykyaikana tuo lapsuuden laulun sanomakin on hieman arveluttava.





Kävelemme akaasia-metsän halki. Akaasiapuun lehdet ovat hyviä ekosysteemille, toteaa Djossa. Samaan aikaan kaksi kanaa viilettä peräjälkeen metsässä. Puista pudonneet lehdet pelmahtavat ilmaan kanojen kuopsuttaessa maata. Kävelymatkan aikana meidät ohittaa myös lehmä- ja lammaslauma. Sekä lehmät, lampaat että vuohet ovat kyllä tunnistettavia, mutta näyttävät hieman erilaisilta kuin Suomessa. Varsinkin vuohet ovat jotenkin hassuja, sillä ne ovat niin pieniä, mutta kyllä niistä ääni lähteen.













Päädymme maniokki (cassava) pellolle nostamaan maniokin juuria. Varresta otetaan tiukka ote ja nytkyttämällä määrätietoisesti koko kasvi nousee juurineen ylös. Oppaamme toteaa, että kasvin jokaisen osan voi syödä. Oppaamme sivaltaa maniokin varresta noin 10 sentin palan ja laittaa sen takaisin maahan. Tällä tavoin saadaan uusi alku kasville. Puolen vuoden päästä uudet juuret ovat syötävissä. Machete eli iso viidakkoveitsi työkaluna juuret erotellaan toisistaan ja pistetään koppaan, joka lopulta päätyy seurassamme olevan naisen pään päälle. Siinä on aineksemme maniokki sipseille, jotka valmistuvat myöhemmin pihapiirissä. Juurekset kuoritaan ja pestään, jonka jälkeen veistelemme yhdessä kapeita suiruja, jotka kiehutetaan öljyssä rapeiksi. Vallan maistuvia herkkuja ovat nämä sipsit. Myytävänä on papaja-, mango- ja ananashilloja. Niitä levitellään tulevien viikkojen aamiaispöydässä lätyille.






















Toinen paikka löytyy pienen auto- / mopoajelun jälkeen. Mikä rauha levittäytyi ympärillemme. Nyt on hiljaista, totesi Djossa ja muistutti hymyssä suin, että paikassa voi parhaimmillaan olla sata lasta samaan aikaan. Lauantai-illat koulun jälkeen sekä lauantait ovat pyhitetty lapsille, joille pidetään kerhoja sekä toisinaan myös juhlia. Pihan perältä löytyi lampi, mihin oli istutettu kaloja. Katiskasta löytyy tälläkin kertaa kala, joka jää itselle tunnistamattomaksi. Lounaamme, riisiä lukuunottamatta, oli tehty pihapiirin antimista. Mangomehu oli jumalallista.













Jälleen kierrämme tutkimassa ympärillämme olevia kasvaja. Yhden kasvin lehdistä saa punaista väriä (tiikki), toisen puun karheat lehdet soveltuvat vaikka kynsien viilaukseen. Joku lehti sujautetaan päähinehuivin sisään päänsäryn iskiessä, toisesta tehdään mehuja voimistaakseen spermaa. Näistä kasveista löytyy viagran vastine, korvatippojen alkuaine, hammassäryn ja ummetuksen poistaja sekä iho-ongelmien parantaja. Minä sivelen alueveran hyytelömäistä nestettä hyttysten puremista nousseisiin kutiaviin paukamiin.

Ananakset nököttävät pensaiden keskellä jotenkin orpoina odottaen kypsymistään. Yhdestä pensaasta saa siis vain yhden ananaksen per vuosi. Tämä tuntuu jotenkin hieman erikoiselta katsoessaan kaikkialla olevaa hedelmien paljoutta ja miettiessään, kuinka yleinen ja halpa purkitettu ananas on. Ympärillä on pieniä pistokkaita, joista ei kasva hedelmää, vaan ne käytetään uusien ananaspensaiden istuttamiseen.






Tämän ravitsemuksellisen kierroksen jälkeen kaipaamme hetken Possotomén järvellä. Rannalla on hotelli, joka on rakentanut järven päälle ravintolan. Ilma on jotenkin harmahtava ja maisema kontrastiton, mutta istuskelemme tovin baarissa nauttien paikalliset Béninoise oluset.









Tietoja muutamista meille vähemmän tutuista ekotilan kasveista:





Cassava (= Maniokki)

Maniokki eli cassava (Manihot esculenta) on trooppinen juurikasvi, jota viljellään laajalti eri puolilla maailmaa. Se on monivuotinen kasvi, jonka lehdet ovat kämmenmaisia ja juuret muistuttavat daalian mukuloita. Maniokki kasvaa pensaana tai puumaisena kasvina, ja sen mukulat ovat tärkeä ravinnonlähde monille trooppisten alueiden ihmisille. Maniokki on hyvä ravintokuidun, C-vitamiinin ja mineraalien lähde, ja sen maku on mieto ja hieman pähkinäinen.

Afrikassa maniokkia käytetään fufun, garrin, maniokkikakun sekä maniokin lehdistä valmistettujen ruokien tekemiseen. Yleensä juuret raastetaan ja paistetaan kevyesti palmuöljyssä säilyvyyden parantamiseksi. Maniokin juurista valmistetaan jauhoa, leipää, tapiokaa ja erilaisia ruokia. Sen lehtiä voidaan käyttää keitoissa ja pataruuissa. Kasvista tehdään myös alkoholia.

Maniokkia voidaan valmistaa monin tavoin, mutta se täytyy käsitellä huolellisesti myrkyllisyyden poistamiseksi, joko raastamalla, liottamalla, fermentoimalla tai kypsentämällä. Maniokin juuret, kuoret ja lehdet ovat vaarallisia syödä raakana, sillä ne sisältävät linamariinia ja lotaustraliinia, jotka ovat myrkyllisiä syanogeenisiä glykosideja. Ne voivat muuttua myrkylliseksi syaanivedyksi. Väärin valmistettuna maniokki voi aiheuttaa akuutin syanidimyrkytyksen, ja pitkäaikainen altistus voi johtaa vakaviin terveysongelmiin, kuten struumiin, krooniseen haimatulehdukseen ja hermoston häiriöihin.







Noni (Morinda citrifolia) ( = nonihedelmä /morinda)
Pysähdyimme pienen puun äärelle, missä kasvoi muhkuraisia hedelmiä. Djossa kertoi sen ominaisuuksista ja totesi hedelmän olevan kallis. Kirjalliset lähteet kertovat Morinda citrifolia olevan kahvipuiden heimoon kuuluva, alunperin Polynesiasta rantautunut, trooppinen hedelmäpuu. Kasville löytyy löytyy sijaintimaastaan riippuen useita nimiä ja eri kulttuureihin liittyen sillä on myös useita hyödyntämistapoja.

Noni on puun kellertävä, muhkurainen, ruskeapilkkuinen ja ison soikean perunan kokoinen hedelmä, joista kasvaa valkoisia kukkia. Hedelmä on yleensä 5–10 cm pitkä ja 3–4 cm leveä. Osa hedelmän nimistä eivät ole erityisen mairittelevia, sillä sitä kutsutaan mm. nälkähedelmäksi tai oksennushedelmäksi sen karvaan, happaman maun ja pahan hajun vuoksi. Hedelmää ei varsinaisesti syödä sellaisenaan, paitsi hätätilanteissa. Lehtiä käytetään vihanneksina ja ruoanlaitossa, siemenet voidaan paahtaa syötäviksi, ja kasvin osia hyödynnetään myös värjäyksessä, josta saadaan ruskeanvioletteja ja keltaisia sävyjä tekstiileihin.
Kasvista saatavilla aineksilla väitetään omaavan tulehdusta vähentäviä, antibakteerisia, virus- ja sienilääkinnällisiä, kipua lievittäviä sekä immuunijärjestelmää vahvistavia ominaisuuksia. Kasvin terveysvaikutuksista ei ole kuitenkaan vahvistettua tieteellistä näyttöä. 
Noni-tuotteiden käyttöön liittyy myös riski maksasairauksista sen sisältämien antrakinonejen vuoksi. Se voi hidastaa veren hyytymistä ja korkea kaliumpitoisuus voi olla jollekin vaarallista.









Soursop ( = Graviola)
Soursop on (
Annona muricata) on annonaceae- eli kirimoija- ja sokeriomenapuiden heimoon kuuluva hedelmäpuu, mikä on alunperin kotoisin Meksikosta ja Keski-Amerikasta. Ikivihreä puu kasvaa noin 8 metrin korkuiseksi. Puussa roikkuu vihreäkuorisia, piikikkäitä hedelmiä. (Kutsutaan myös nimillä graviola, guanábana ja guyabano.) Hedelmä kasvaa 10–35 cm pitkäksi ja voi painaa jopa 10 kg, yleensä noin 4 kg. Hedelmän sisällä on pehmeä, kermainen valkoinen hedelmäliha. Sen maku on makea ja hieman hapan – sitä on kuvattu mansikan ja omenan yhdistelmäksi. Tuoksultaan se muistuttaa ananasta. Kypsässä hedelmässä voi olla jopa 200 siementä.

Hedelmää voidaan käyttää laajalti ruoissa ja juomissa. Se sisältää C-vitamiinia ja antioksidantteja, Soursopia markkinoidaan laajalti (usein nimellä graviola) vaihtoehtoisena syövän hoitona. Kasvi yhdistetään myös tulehdussairauksien lievitykseen, diabeteksen ehkäisyyn, silmien ja korvien hoitoon, ruuansulatukseen, stressin lievitykseen ja verenpaineen säätelyyn. Luotettavaa lääketieteellistä näyttöä sen tehosta ei kuitenkaan ole. Lehdet, kuori, hedelmäliha ja siemenet sisältävät annonasiinia, yhdistettä, jota tutkitaan sen mahdollisen hermomyrkyllisyyden vuoksi.




Lähteet:



Dand, K. 2025. What Is Noni, And Why Is It Called The Vomit Fruit?
Https://www.foodrepublic.com/1365510/what-is-noni-vomit-fruit-smell/


Gisonna, K. Morinda citrifolia. Britannica.
https://www.britannica.com/topic/Morinda-citrifolia

Marengo, K. 2025. What to Know About Noni Juice. Healthline. 
https://www.healthline.com/nutrition/noni-juice

Petruzzello, M. Cassava. Britannica.
https://www.britannica.com/science/starch

Petruzzello, M. 2025. Soursop. Britannica.
https://www.britannica.com/plant/soursop

Emeh, C. 2024. Introduction to Cassava-based Foods Around the World

https://cassavavaluechain.com/cassava-based-foods-and-recipes/




16.12.2025

Keramiikkaa isoäitien tapaan

Matkustamme porukalla Sè:n kylään, Houéyogbén kuntaan, mikä on noin 35 kilometriä Grand-Poposta pohjoiseen. Tämä pieni kylä on tunnettu vuosisatojen perinteisistä käsityöläistaidoista, keramiikasta. Taito on siirtynyt äideiltä tyttärille. Naiset ovatkin enimmäkseen kylän keramiikkataiteilijoita.


Tarina perinteen synnystä

Sè kylän savenvalamisen perinteen alkamiseseen liittyy tarina nuoresta naisesta, joka avioitui Djrèn metsästäjän kanssa. Eräänä päivänä metsästämässä ollessaan mies näki ihmeellisen näyn. Keskellä metsää henget muovasivat savesta astiaa kuin salaisessa rituaalissa. Kotiin palattuaan mies kertoi siitä vaimolleen ja vei tämän seuraavana päivänä katsomaan metsän salaisuutta.

Kun nainen palasi kotikyläänsä, hän kertoi vanhemmilleen näkemästään. Vanhemmat ymmärsivät, että henget olivat antaneet lahjan, merkittävän taidon, jota täytyi hyödyntää koko yhteisön hyväksi. Näin savenvalanta juurtui Sé’hin ja kasvoi sukupolvien myötä kylän ylpeydeksi ja koko alueen elinkeinoksi.

Niin syntyi savenvalannan perinne Sé’ssä. Henget lahjoittivat taidon, ihmiset ottivat sen vastaan, ja sukupolvien myötä siitä tuli kylän ylpeyden aihe ja koko alueen elinkeino. Sé:n savenvalajat ajattelevat edelleen, että jokaisessa saviruukussa elää yhä metsän henkien kosketus.



Marcelinen opissa


Päästyämme perille meitä odotetaan savenvalajien pihapiirissä. Saamme keramiikan tekemisen opastuksen 
Marceline nimisen naisen hoivissa. Marceline kertoi oppineensa taidon äidiltään ja alkaneensa itse tekemään savitöitä 13 vuotiaana. Hän jatkoi työskentelyä äitinsä kuoleman jälkeen. Marcelinien käsissä savi muuntuu sekä ruukuiksi sekä linnun muotoon muovautuvaksi säästölippaaksi. Pääasiassa naiset valmistavat käytännöllisiä kotitalousesineitä, kuten lautasia, laseja, saviruukkuja ja erilaisia patoja. Vodoniin käytettävät esineet ovat miesten tai vanhojen naisten tekemiä, sillä nuori nainen, jolla on vielä kuukautiset ei saa tehdä vodon uskontoon liittyviä esineitä.











Sè:n kylässä keramiikan tekemisen valmistusprosessi on säilynyt lähes samana vuosien ajan. Se alkaa saven keräämisellä lähellä olevan joelta ja soilta. Savi kuivatetaan auringossa ennen käyttöönottoa. Tämän jälkeen tarvittava määrä savea siirretään uudelleen veteen yhdeksi vuorokaudeksi. Tällä tavoin savesta saadaan tasaista.

Savea vaivataan ja työstetään käsin. 
Tärkeää elementti onnistuneen tuloksen saamiseen on samotti. Sammotti on vanhojen, poltettujen ja murskattujen saviastioiden murskaa. Sitä lisätään vaivattuun mustaan saveen, jotta savimassaan saadaan kestävyyttä ja rouheutta. Saven sekaan voidaan sekoittaa myös tuhkaa.

Savenvalajat työskentelevät ilman dreijaa. Savi saa muotonsa kastellun kankaan ja käden yhteistyöstä. Marceline pyörittää kangasta hallitulla liikkeillä ja näin savi saa naisen toivoman muodon. Tällä tavoin venyttämällä kyseisen esineen muoto rakentuu vähitellen. Viimeistely tapahtuu pikkuhiljaa. Astiaan saadaan kuvioita erilaisin puusta tehdyin koristelutyökaluin. Muotonsa saatuaan astia jää kuivamaan. Kuivuttuaan esineestä raaputetaan erilaisin työkaluin pois liika rosoisuus. Kiillon pintaan saa hiomalla tuotetta sileällä kivellä.











Marceline näyttää meille myös, kuinka lintu syntyy käsissä muovaten. Linnun vartaloa aletaan etsimään muovaten savea toivottuun muotoon. Sen jälkeen lisätyllä savella saadaan aikaan pää ja nokka sekä pyrstö ja siivet. Marsel ottaa käsiinsä erilaisia saven kaavintaan tarkoitettuja työkaluja ja ruopaisee linnun pinnalle yksityiskohtia. Linnun pohjaan tehdään kolo, jotta se ei halkea poltettaessa. Tästä linnusta syntyi pankki kolikoille.






Kun esineet on muotoiltu, ne jätetään kuivumaan aurinkoon. Myöhemmin astiat ja esineet poltetaan, jotta niistä tulee kestäviä. Pihasta löytyy sekä polttoon tarkoitettu iso uuni, mutta osa esineistä poltetaan myös ulkona nuotiolla.


Naisten työskentelyolosuhteet näyttävät länsimaisiin olosuhteisiin nähden varsin alkeellisilta. Kovasta työstä huolimatta tuotteet ovat meille halpoja. Jään miettimään, paljoko naisille jää käteen kaikesta tekemisestä. Beninissä on syntynyt erilaisia yhdistyksiä ja osuuskuntia, joiden avulla pyritään vahvistamaan
Sè-keramiikan näkyvyyttä. Heidän tavoitteena on lisätä tietoisuutta keramiikaperinnön tärkeydestä ja auttaa keramiikkataiteilijoita pääsemään uusille markkinoille. Vierailijoille tarjotaan myös erilaisia opetustuokioita. Mekin saimme halutessamme savet käsiimme ja muotoilla haluamamme esineen. Useimmat loihtivat savesta oman näköisensä linnun.










Lähteitä

Zouémé, S.D. 2015. Poterie de Sè, typiquement béninoise, purement féminine
https://www.aa.com.tr/fr/culture-et-arts/poterie-de-s%C3%A8-typiquement-b%C3%A9ninoise-purement-f%C3%A9minine/79224

Wilfrid KJ /Toimitustiimi. 2024. Poterie: L'Art ancestral des femmes potières de Sè. First Afrique Tv. 6.11.2024.
https://firstafriquetv.com/poterie-lart-ancestral-des-femmes-potieres-de-se/

Wikimonde.
Céramique d'Afrique subsaharienne
https://wikimonde.com/article/C%C3%A9ramique_d%27Afrique_subsaharienne