Parin päivän matka Togoon
Grand Poposta on Togon rajalle vain noin parikymmentä kilometriä. Pääkaupunki Lomé on yhtä kaukana kuin toiseen suuntaan sijoittuva Beninin suuri kaupunki Cotonou. Seurassamme alkuaikana oli togolainen valokuvaaja, joka kertoili maastaan. Myös suuri määrä Villa Karon työntekijöistä on alunperin togolaisia. Pitihän sinne siis päästä tutkimaan suuren kaupungin elämää.
Togon matkasta on jo tovi. Reissukaveritkin ovat jo kotonaan, mutta teksti on kirjoitettu ajalleen, mutta sähkö- ja internetkatkokset viivyttivät sen julkaisua. Siispä stoori ilmestyy vasta nyt.
Olimme ajatelleet kolmen naisen ryhmänä tehdä omatoimimatkan Togoon. Tämän kuultuaan paikallinen ystäväpariskunta kauhistui ja aloitti kiireen vilkkaan etsimään meille opasta. Ei auttanut vastustelut. Saimme suuren määrän ohjeita ja lainaksi paikallisen sim kortin puhelimeen, jotta saisimme paikallisiin kontakteihimme yhteyden. Lähtöaamuna aikaisemmin tutuksi tullut togolainen Aya oli meitä odottamassa. Puskataksi vei meidät rajalle. Rajanylitys kävi näppärästi. Kipitimme ensin rautalankojen ja sementtiaitojen välistä kohti passintarkistusta. Viisumi tarvittiin, mutta sen sai paikanpäältä 25 000 cfalla (vajaa 40€). Tunnelma oli harvinaisen lupsakka. Hetken päästä kännykkä ja siellä olevat avantokuvat olivat kiertäneet jo jokaisen tullimiehen ihmeteltävänä. Suurena kummastuksen aiheena oli, miten me suomalaiset saamme juomavettä, jos vesi noin talvella jäätyy. Tämän kummastelun aikana passit ja täytetyt paperit kiersivät herroilta toiselle ja niihin tuli jos jonkinmoista leimaa ja merkkiä. Tämän jälkeen meidät johdatettiin seuraavalle luukulle, missä pontevan näköinen naisvirkailija otti passimme käsittelyyn.
Toinen puskataksi vei meidät mukavan näköisen pikkukaupungin, Anéhon, läpi kohti pääkaupunkia Loméa. Pääkaupunkia lähestyttäessämme ohitimme sataman ja suuren määrän raskaan teollisuuden laitoksia. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli toisen togolaisen tuttavuutemme Ayan koti. Aikamoinen rasta- ja taidekeidas oli tämä paikka.
Ystävämme reggae paratiisissa työskentelevä artesaani ja puutarhaa patsaineen.
Periaatteessa Togo ei juurikaan eroa Beninistä. Maa on samalla tavalla pieni, etelä-pohjoissuunnassa suiru, rajoittuen etelässä mereen. Molemmissa maissa puhutaan ranskaa. Ilmasto, kasvillisuus, rakennukset, ruoka ovat samanlaisia. Jokainen togolainen kuitenkin toteaa politiikan olevan Togossa huonompi kuin Beninissä. Matkan aikana näimme enemmän poliiseja kuin Beninissä. Pysähdyimme jos jonkinmoisiin tarkastuspaikkohihn, mistä pääsei etenemään setelillä. Täysin en päässyt selville, meneekö raha valtion hyväksi, poliisin virkistyskassaan vai kyseisen virkavallan edustajan housuntaskuun.
LOMÉ
Ohjelmistossa oli Loméssa perehtyä hieman historiaan, kulttuuriin ja taiteeseen. Modernin taiteen museo oli auki vain viikonloppuisin, joten harmiksemme emme päässeet sinne, mutta tarjolla oli muuten paljon tutkittavaa.
Loméssa tapasimme myös residenssissä samaan aikaan olleen ystävämme Tessilimin, joka johdatti meitä mopollaan paikasta toiseen. Mukava jälleennäkeminen ja kaupungin tunteva opas samalla iskulla.
Kaikkiaan Lomésta jäi varsin mukava tunnelma.Paljon enemmän olisi halunnut tutkailla, mutta seuraavat asiat me näimme.
Togon kansallismuseo – historia hirmuteot ja orjuus | Le Musée national
Kongressipalatsin yhteydessä oleva Togon kansallismuseo valotti kompaktissa muutaman huoneen näyttelyssään maan historiaa. Museo tarjosi katsauksen perinteisiin vaatteisiin, musiikkiin, taiteeseen taidokkaine puukaiverruksineen, metallitöihin sekä synkkään orjuuden aikakauteen. Katsoessaan raudasta tehtyjä kaulapantoja ja kahleita ei voi muuta kuin nöyränä hävetä ihmisten ahneutta ja julmuutta.Togo, Beninin tavoin, oli yksi monista Afrikan maista, joihin orjakauppa vaikutti. Togo on sijainniltaan juuri sillä alueella Länsi-Afrikkaa, joka tunnettiin nimellä "orjarannikko". Alkumatkasta ohittamamme kaupunki, Aného, oli aikoinaan yksi Orjarannikon suurimmista orjakaupan keskuksista. Sen ihmiset olivat usein sodassa monien naapuri valtakuntien kanssa, mukaan lukien Dahomey (ex Benin). Näiden sotien vangit vangittiin ja myytiin orjuuteen. Orjakauppa lisäsi myös sodankäynnin määrää. Eurooppalaiset tuliaseiden kautta sodat olivat verisempiä ja tuhoisampia kuin sodankäynti perinteisesti oli Afrikassa.
Orjille käytettyjä käsi- ja kaulanympärysrautoja museosta.
MIAA | Musée International d'Art d'Afrique | Kansainvälinen afrikkalaisen taiteen museo
Tämä kiinalaisen yksityisomistuksessa oleva perinteisen afrikkalaisen taiteen museo, entinen Guineanlahden kansainvälinen museo, oli mukava paikka meren rannalla.
Kansainvälinen afrikkalaisen taiteen museo on maailman suurin Afrikan mantereen historialle ja kulttuurille omistettu museo.
Kolmesta näyttelyhallista löytyi välähdys historiallista kuninkaallisesta loistosta valtaistuimineen, patsaita, naamioita ja rasioista. Suurin osa näyttelyn esineistä tulee Nigeriasta, sekä sen lisäksi mm. Norsunluurannikolta, Kongosta, Gabonista, Beninistä ja Malista. Esillä on myös yli 2 000 vuotta vanha Nok-patsas, sekä harvinaisia ashanti-koruja Ghanasta. Puusta tehtyjen esineiden lisäksi museosta löytyy metallisia vodoniin liittyviä patsaita.
Päämarkkinat | Grand Marché
Kaupungin keskustassa, heti mereltä pohjoiseen on Lomén merkittävin markkinapaikka, Adawlatonin markkinat. Alue on lähes yhtä vanha kuin kaupunki, joten sillä on kaupankäynnin lisäksi suuri historiallinen arvo. Sitä on jälleenrakennettu vuonna 2013 tapahtuneen suurpalon jälkeen. Alue sijaitsee lähellä Lomén satamaa, joten paikassa on myös kansainvälistä tunnelmaa, kun kauppiaan Beninistä, Ghanasta ja Burkina Fasosta tulevat sinne asioimaan.
Alue on valtava ja takuulla sieltä voi löytää ihan mitä tahansa; kankaita, vaatteita, kenkiä, käsitöitä, taidetta, koruja … Nämä on asioita, joihin ulkomaalaisena kiinnittää huomion. Lisäksi markkinoilta saa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Paikalliset käyvät ostamassa sieltä kaiken päivittäiseen elämään tarvittavat tuotteet.
Me vierailimme siellä kahtena eri päivänä, sillä päästyämme lopulta paikalle ensimmäisenä päivänä viiden-kuuden aikaan, myyjät olivat jo pakkaamassa tavaroitaan. Seuraavana aamuna aloitimmekin ”shoppaus urakkamme” heti aamupalamme jälkeen. Eiköhän heti yksi innokas myyjä olisi seurannut meitä ja ollut oppaana, mutta väsytimme hänet katsoessamme liian innokkaasti kankaita. Tämän jälkeen saimmekin kiertää alueella rauhassa.
Lomén markkinoihin liitetään myös menestystarinoita liikenaisista, Nana Benz'eistä, jotka ovat kilpailun ja mustan magian kautta hallinneet taloutta. "Nana" on puhekielessä käytetty termi, joka tulee minan kielen sanasta na (tai ena), mitä puhutaan Etelä-Togossa, josta suurin osa Nana Benzistä on kotoisin. Sanalla tarkoitetaan myös ”äitiä” tai ”isoäitiä” kutsuen ihmistä näillä nimillä ennemmin kohteliaisuutena tai sosiaalisen aseman vuoksi kuin viitaten biologiseen perhesiteeseen.
Kaiken kaikkiaan useat kauppiaat ovat naisia, jotka myyvät tuotteitaan iloisen kirjavissa perinteisissä asuissaan. Lapsia on kaikkialla, joko auttamassa äitejään tai leikkimässä väkijoukossa. Osa kaupoista on liikkuvia ja kulkee naisten päiden päällä. Markkina-alueella on vilinää. Äänimaailmaan sekoittuu myyjien ääniä, kulkuneuvojen tööttäyksiä sekä erilaisista radioista ja kuljetettavista äänenvahvistimista tulevaa musiikkia ja puhuttua informaatiota.
Torielämää Lomén markkinoilla.
Lomén pyhän sydämen katedraali | Sacred Heart Cathedral
Hyvänä tuntomerkkinä markkina-alueella on Lomén katedraali. Se on kaupungin sydämessä vuonna 1902 valmistunut saksalaisten rakentama katolinen kirkko. Arkkitehtonisesti rakennus on saanut vaikutteita eurooppalaisesta goottilaisesta arkkitehtuurista ja Steylin kirkosta. Ensimmäiset saksalaiset lähetyssaarnaajat olivat itse asiassa kotoisin Saksan rajalta pienestä Alankomaiden kylästä.
Ensimmäiset katoliset lähetyssaarnaajat saapuivat Loméen vuonna 1892. Lähetystyö oli tehokasta ja katolinen yhteisö rakentuu melko nopeasti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siirtomaavalta vaihtui ja saksalaiset lähetyssaarnaajat korvattiin ranskalaisilla lähetyssaarnaajilla.
Torilta katsottuna havaitsee vaaleanpunaisen kirkon kaksoiskellotornit sekä ruusuikkunat. Sisältä kirkko on varsin vaatimaton. Tilaa valaisee suuret goottilaistyyliset ikkunat. Silmä kiinnittää huomiota seinille maalattuihin kuvioihin, veistettyihin puupenkkeihin ja afrikkalaisia pyhiä asioita kuvaaviin freskoihin. Saliin kävellessään ja kääntyessään katsomaan ulko-oven päälle näkee urut. Kirkkoaitauksen sisäpuolella toimii myös kirkollinen koulu.
Ihmisvilinän jälkeen kirkko oli mukava paikka istuskella, paeta auringon paahdetta, lepuuttaa jalkojaan ja hengähtää.
Fetissitori | Marche des fetiche
Loméssa sijaitseva fetissitori on toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1946, rakennettu, maailman suurin fetissejä kauppaava alue. Fetissitori sijaitsee kaupungin itäpuolella, Akodésséwan alueella, mutta mopolla täysin tavoitettavissa. Alue tunnetaan myös alueensa nimeen viitaten Akodessewan torina tai noitatohtoreiden torina. Sisälle pääsee maksaessaan 3500 cfaa (reilu 5€). Lisämaksu (1500 – 2000 cfa) pitää maksaa, jos haluaa ottaa valokuvia. Ensimmäiseltä käynniltä jää kuitenkin kuitti, jonka säilyttäessään pääsee seuraavalla kerralla sisään ilmaiseksi.
Torialue oli iso, 1200 neliömetrin alue. Myymälät sijoitettu enimmäkseen alueen reunoille. Paikka tuntui aluksi turistiselta, vaikka meidän lisäksi siellä oli vain pari muuta valkoihoista. Ehkä tätä tunnetta lisäsi nuori poika, joka esiteltiin meille vodon bokonona, ennustajana. Hän istui pienessä majassa torin reunalla. Häneltä olisi saanut vodoniin liittyvän konsultaation muutaman tuhannen CFAn hintaan (noin 3 €). Pieneen amuletin reikään kuiskuttessaan ja sen suljettuaan olisi saanut rahaa vastaan rukouksen matkojen suojeluun. Osa hyvän onnen toimista taas olisi keskittynyt työelämässä menestykseen tai rakkauteen. Jotenkin kaveri vain tuntui aivan liian nuorelta tuohon touhuun, vaikka kuinka olisi ollut vodon papin poika.
Paikan pitäjät vakuuttelivat markkinan olevan tunnettu tuotteiden monimuotoisuudesta. Tarjolla oli sekä vodonnin liittyviä sekä lääkkeiksi käytettyjä tuotteita. Vodoniin sekä afrikkalaiseen perinteiseen lääketieteeseen uskovat tulevat markkinoille ostamaan niitä tuotteita, mitä heille oli määrätty.
Eri myyntikojujen tiskeiltä löytyy eri eläinten kalloja, luita ja nahkoja, erilaisia eläinten jäänteitä ja lintujen höyheniä ja ruhoja, yrttejä sekä kaikenlaisia asioita, kuten fetissejä ja amuletteja, joilla uskotaan olevan maagisia ominaisuuksia. Lintuja roikkuu kuolleina orsilta ja salamanterit ovat kuivaneet häntä kippuraan. Maassa selällään makasi kuollut rotta maha aukinaisena kärpästen pörrätessä sen ympärillä. Leopardin kallossa on havaittavissa vielä karvoitusta ja talja roikkuu myymälän seinällä. Lisäksi hevosen hännistä tehtyjä huiskuja roikkui orsilla.
Näitä kaikkia fetissitorin tuotteita käytetään paikallisen lääketieteen apuna, vodonin menoihin ja erilaisiin ihmisten ongelmien ratkaisuihin. Vodon parantajat hakevat torilta tuotteita sen mukaan, mitä heidän potilaansa tarvitsevat. Heidän ostamansa eläinten jäännökset jauhetaan sitten jauheeksi, sekoitetaan lääkeyrttien kanssa, jonka jälkeen ne nautitaan eri tavoin. Uskomuksiin liittyy esimerkiksi, että kissan pää ratkaisee muistinmenetykseen liittyvän ongelman. Koiran pää taas suojelee taloa ja pitää varkaat loitolla. Lintujen jäännöksiä suositellaan päänsärkyyn, lepakoiden luita raivotaudin parantamiseen, kilpikonnankuorijauhetta astmaan ja pöllön luita huonon onnen torjumiseen. Lisäksi myynnissä on pieniä puusta kaiverrettuja fetissejä, puisia nukkeja. Näihin esineisiin liitetään yliluonnollisia voimia. Fetissitorin esineillä on valta suojella ihmisiä huonolta tuurilta ja myyjien mukaan niiden tehokkuus on taattu.
Luonnollisesti herää epäily kaikkien eläinten jäänteiden alkuperästä. Myyjät vakuuttavat, että kaikki eläinten ruhot on hankittu täysin laillisesti ja suojeltujen eläinlajien osat, kuten erityisen kalliit norsunhampaat tai leijonan nahat, on otettu "luonnollisesti kuolleilta" eläimiltä. Mitäpä tuota epäilyjään toistamaan tai väittelemään myyjän kanssa. Itse en kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut.
(Tesslimille kiitos kuvausavusta.)
KPALIMÉ
Matkasimme Kpaliméen, jotta saisimme näistä maista jotain muutakin kuvaa, kuin pitkin rantaviivaa sijoittuvia kyliä ja kaupunkeja. Ajatus kumpuilevammasta maastosta kiehtoi.
Kpalimé sijaitsee 120 km Lomésta pohjoiseen tasankoalueella. Se on Togon neljänneksi suurin kaupunki, joskin paikkakunta näytti silmiimme varsin pieneltä. Matkailun päämääräksi se valikoitui luontokohteidensa vuoksi. Paikka on kuuluisa KpalaAgou-vuoresta, mikä on Togon korkein kohta, sekä Kloto-vuoresta, josta voi kirkkaana päivänä katsella kauempana, Ghanan puolella, siintävään Volta-järveä. Aluetta ympäröi kahvi- ja kaakaoviljelmät.
Tässä matkatessaan ymmärtää näiden maiden pienen koon. Beninissä Grand Popo on käytännöllisesti katsottaessa Togon sisällä, sillä se sijaitsee pienellä kapella Togon sisään tunkeutuvalla maasuirulla. Edettyään vajaan 100 kilometriä, on Togon pääkaupungissa, Loméssa, mikä puolestaan onkin vain hitusen matkan päässä Ghanasta.
Kahvi odottaa kypsymistään.
Womén vesiputous | Casacande de Womé
Vierailimme 12 kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalla Womén putouksella (Casacande de Womé). Saavuimme Akatamanso yhdistyksen pitämälle majalle, missä maksettiin pieni sisäänpääsymaksu. Pihassa silmän pysäytti suuri termiittien pesä. Tästä pihapiiristä alkoi laskeutuminen portaita pitkin kohti putousta. Maisemat olivat hienot. Kuumuus meinasi pyörryttää ja ajatus takaisin portaiden kipuamisesta kauhistutti.
Ajoitus putouksille saapumisessa oli loistava, sillä paikalta oli juuri lähdössä pois suurempi kouluryhmä, jotka olivat olleet luokkaretkellä. Saimme siis kaikessa rauhassa, omassa yksityisyydessämme, pulahtaa raikkaaseen veteen ja uida putouksen alle.
Ylös takaisin kiipeäminen ei ollut peloista huolimatta mitenkään kauhea kokemus. Matka tuntui lyhyemmältä takaisin tullessa.
Termiittien pesä.
Lepakkolaakso | Vallée aux chauves-souris
Lepakkolaakso (Vallée aux chauves-souris) on 10 minuuttia Kpalimén keskustasta, Kuma-tsaméssa, sijaitseva miljoonien lepakoiden kotilaakso. Taivaaseen päin katsoessaan näki aikamoisen kuhinan. Osa lepakoista lensi taivaalla, vaikka oli päivä, mutta suurin osa roikkui puissa päät alhaalla. Nämä lepakot olivat vaalean ruskeita ja noin pulun kokoisia eläimiä. Taivaalta kuului myös aikamoinen sirinä lepakkojen ääntelyä.
Legenda lepakoiden sijainnista juuri täällä liittyy menneisyydessä, 1800 -luvulla, käytyyn sotaan. Sodan alettua esi-isiä on rukoiltu pelastamaan kansaa. Esi-isät ilmestyivat paikalle lepakoiden muodossa ja peittivät ihmiset, jollon he pystyivät piilottautumaan vihollisilta. Siitä lähtien lepakot on rauhoitettu tässä laaksossa.
Lepakoihin suhtaudutaan kaikkiaan usealla eri tavalla. Jotkut paikalliset syövät lepakoita, jotkut hyödyntävät niitä uskonnollisissa menoissaan ja joillekin ne edustavat suojelevaa jumalaa. Nämä nisäkkäät ovat ainoita, jotka pystyvät pölyttämään tehokkaasti tiettyjä puulajeja, kuten apinanleipäkuuta (baobab) ja edistämään tiettyjen puulajien, kuten iroko- ja viikunapuiden, siementen laajaa leviämistä laajalle sekä niiden itämistä.
Vodon temppeli
Takaisin tullessamme pysähdyimme vielä mukanamme olleen togolaisen ystävämme kaverilla. Varsin pian ymmärsimme olevamme vodon temppelissä. Siinä odotellessamme kaverin saapumista oli aikaa tutkailla seinille tehtyjä piirroksia ja katsella paikkoja. Tulipa kurkistettua myös laariin, mitä koristi krokotiilin kuva. Mitäpä sieltä löytyikään kuin kaksi krokotiilia.
Täällä meille ei tarjottu sodapia, vaan lasiin lorahti giniä. Ei auttanut kuin kumauttaa ginit kurkusta alas ja ripauttaa pienet lopputipat maahan. Tarjolla olisi ollut myös mystisessä pullossa olevaa jauhetta. Myöhemmin opin, että kyseinen musta jauhe vie noituutta pois.
Temppelin sisällä oli useita kuvituksia vodonnin liittyen. Pahalta suojaavasta pullosta pystyi ottamaan noituuden estävää jauhetta.
Adzakpa on Lomén ja Kpalimén väliin jäävän kylän nimi. Kylän yhdestä vodon temppelistä löytyi myös pieni krokotiili.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti