30.6.2014

Omituistenotustenkerho - Hassuja juttuja ja erikoisia huomioita



Tähän kertomukseen on koottuna huomioita koko Kiinan reissultani. Kaikkea pientä tai suurta - asioita, jotka hypähtävät toisesta kulttuurista tulevan silmille. Tarinaa on kirjoitettu pitkin matkaa...


Viattomuuden aika vai pilkahdus paheellisuutta


Minua on alkanut kovasti kiehtomaan korvateema. Korvat ja pienet sarvennypsykät ovat kovassa huudossa aasialaisessa kontekstissa. Aasialaisen kämppäkaverini myötä korvat valtasivat myös huoneemme. Pikku korvaset olivat kuvina mukana hänen sukissaan ja paidan kuvituksessa. Hänen pyykkipäivänsä jälkeen nämä korvaset roikkuivat siellä täällä huoneessa.

Kadunvarret ovat täynnä kojuja, joissa taas myydään korvallisia ja sarvellisia lierihattuja tai hiuspantoja. Kuten mainitsinkin myös sukat ovat kuvitettu erilaisin epäeläimellisin kuvin, joilla on kaikilla pikku korvannypsykät.

Tiedustelin muutamalta ystävältäni, mitä näiden korvien takana on. Heidän mielestään korvat edustavat viattomuutta. Mietin viattomuutta ja katson vaaleanpunaista Playboy variaatiota eli Play girl T-paitaa, jossa on jänis korvineen. Oma Playboyn lukemiseni on jäänyt vähemmälle, mutta olen käsittänyt lehden kuvastossa olevan neitokaisia, jotka elämän kuumentamina ovat joutuneet vähentämään vaatteitaan. Lehden luoja Hugh Hefner taas valitsi kanin symboliksi, koska eläimeen liitetään eloisuus, leikkisyys ja seksuaalisuus. Miten sanoma muuttuu kun poika sana vaihdetaan tytöksi?




















Huomioita katukuvassa




°
Ihmiset nukkuvat ihan missä tahansa

– siis ihan missä tahansa; metrossa, puistossa, millä tahansa penkillä, museoissa, kahviloissa - eikä vain näissä, vaan myös keskellä työpäivää myymälöissä.

Istun kahviossa nauttien lattekahvi -annostani ja havahdun mietteistäni kun viereisestä looshista alkaa kuulua armoton kuorsaus. Putiikkien pitäjilläkin on väsy saattanut iskeä yhtäkkiä kesken työpäivän ja eihän siinä ole muuta auttanut kuin pistää pötkölleen.
Vieressä olevan työmaan rakennusmiehet työskentelevät niin uutterasti että viettävät osa myös yönsä asfaltilla nukkuen.
 

Toisaalta on sanottava, että yksityisyrittäjällä ei ole täällä lomaa ja työpäivä on kello 7 - 23, joten onhan se varsin ymmärrettävää, että välillä silmät pakkaavat menemään umpeen.

Loppuvaiheesta matkaa huomasin jo paikallisbusseissa hallitsevani tämän voimatorkkumisen taidon.














°
Pähkinöiden pyörittäminen

Ihmiset kuljeskelevat ympäriinsä kaksi isoa pähkinää kädessään pyöritellen niitä. 
On kuulemma hyvää harjoitusta käsien lihaksille, verenkierrolle ja käy samalla status symbolista.



Ihmiset kuljeskelevat ympäriinsä kaksi isoa saksanpähkinää kädessään pyöritellen niitä. On kuulemma hyvää harjoitusta käsien lihaksille, verenkierrolle ja käy samalla status symbolista.

Pähkinöiden pyörittäminen liittyy perinteisiin kiinalaisiin terveyden korjaustoimenpiteisiin. Käsien hoitoa pidetään luotettavana menetelmänä sairauksien muun mussa sydämentykytyksiä, vatsakipuja ja hikkaa vastaan. Näistä pallojen pyörittämisestä sanotaan myös, että ne rentouttavat lihaksia, edistävät verenkiertoa, parantavat liikkuvuutta nivelissä, virkistävät henkistä toimintaa ja hidastavat ikääntymisen prosessia.


Minulta jäi nyt pähkinät ostamatta. Ehkä olisi pitänyt, sillä meinaa välillä kädet väsyä tästä ainaisesta näpyttämisestä.





°
Korukivet ja rannekorut

Ihmisillä on ranteissaan isoista pallukkakivistä tehtyjä rannekoruja - myös miehillä. Nämä helmet kuuluvat budhalaisuuteen. Jade -rannekorujen taas sanotaan auttavat vartalon balansoimiseen.
Vihreä jaden sanotaan olevan myös kauneinta, mitä luomakunnassa voi olla.









Kuvan mies on sinänsä poikkeus, sillä hänellä on sormuksia. Sormukset eivät ole yleisiä, eivätkä ilmaise ihmisen siviilisäätyä.



°
Kuuman veden juominen

Kiinalainen juo veden aina kuumana.
Paremmissa ravintoloissa saa usein eteensä vanhanaikaisen näköisen vesipannun, mistä voi kaataa itselleen lämmintä vettä.




° Juomapullot

Lähes jokainen kantaa mukanaan pientä juomapulloa, jossa on teetä. Pullossa on sihti teelehdille. Joissain pulloissa möllöttää kukkanen. Kuivattuna se on noin ison peukalonpään kokoinen, mutta veteen laitettuna se turpoaa ja aukeaa kolmasosan pullon peittäväksi kauneudeksi.



Juotavaksi kelpaavaa kuumaa vettä saa useista paikoista. Esimerkiksi tavarataloista löytyy kuumavesihuone, josta voi käydä täyttämässä pullonsa.




Huomatkaa iloiset pikku korvat.




Tavaratalon tee-huone asiakkaille. Kuuma veri on ilmaista.



°
Pienten lasten housumuoti

Aluksi jähmettyi silmä tuijottamaan, kun pienillä lapsilla talvella paksujen talvitamineiden välistä vilkkui ihka
aito peppu. Siinä, missä itse muistan lapsena keskustelut villahousuista ja pelottelut virtsarakontulehduksista, täällä lapset viilettävät paljaalla pyllyllä läpi vuoden. Joiltain housun halkiosta pursuaa vaippa, mutta yleisempää on nähdä vilaus takapuolesta. Jos lapsi pyllistää, koko komeus loistaa täydenkuun voimalla.





Puhtaasti säädyllisyyssyistä oikeanpuoleinen kuva on kaivannut photoshoppausta.



°
Lasten tarpeet

Kun housussa on halkio, homma hoituu helposti – ja vaikka halkiota ei olisikaan, ei muuta kuin housut kinttuun ja asialle. Mikä asiasta tekee näin länsimaiselle omituisen, on se, että asia voidaan suorittaa metroaseman syvennyksen lattialle vaikka yleinen vessa olisi 10 metrin päässä. Tämä pätee molempien tarpeiden suorittamiseen, joskin pikku pissa on yleisempää. Kadulla äiteet pitelevät pienokaisiaan ja raottavat hieman haarakiilaa entisestään ja elävä suihkulähde on valmis. Viimeisenä matkapäivänäni todistin myös pikku kaverin vääntävän torttua keskellä kaupunkia - ihan 20 metriä yleisestä vessasta.
Ja kaupungilla on kyllä kosolti yleisiä vessoja.



° Vessakulttuuri

Kiinassa yleisin vessa on kaksi jalkaa ja reikä, posliinialusta jossa kyykitään ja toimitetaan tarpeita. Putkistot ovat sen verran heikkoja, ettei vessapaperia vedetä tarpeen mukana vaan laitetaan roskakoriin. Yleisissä vessoissa ei yleensä ole paperia, joten omassa taskussa on syytä pitää aina tarpeellinen paperivaranto. Vessojen siisteystaso vaihtelee. Toisissa vessoissa on työntekijä, joka käy pyyhkäisemässä lattian jokaisen asiakkaan jälkeen, toisissa paikoissa lattiaan ei ole pyyhitty aikoihin. Roskakoritkin saattavat olla aika näky – useasti yrittää kyykötellä niin, ettei tarvitsisi moista tuijottaa.

Vessojen huuhtelemisessa kiinalaisille pitäisi antaa tehokurssi. Ovat ehkä usein ylpeitä tekosistaan, että haluavat toisillekin esittää – tiedä häntä. Lukot eivät usein toimi, mutta tämä ei paikallisia haittaa. Saattaapa ovikin vallan puuttua. Vessassa voi nähdä useamman mamman kyyköttelevän tarpeillaan.

Itse kaipaa länsimaista vessaa pönttöineen, mutta onpa käynyt niinkin, että on lopulta valinnut kaksijalkaa ja reikä version, sen verran ikävältä on istuin näyttänyt. Paikalliset eivät nääs istu rinkulalla vaan nousevat seisomaan sen päälle. Rinkulalta on siis luettavissa kaikkien roiskeiden lisäksi myös jalanjälkiä.

Pahin käymälä oli Sipingin koulussa viime syksynä. Ensiyrittämällä seisoin siellä sekunnin ja palasin takaisin. Koska hätä oli suuri pakottauduin sisään toisen kerran käärittyäni kasvoni huiviin. Naisten puolella oli käymälöitä vieri vieressä, ovetkin olivat paikalla, mutta se oli versio kaksi jalkaa ja laari. Laari taas vedettiin kerran, koulupäivän päätteeksi. Siis kaikki, mitä ihmisessä oli ollut sisässään oli nähtävillä siinä jalkojen juuressa. Uuuuuuuuuhhhhhh....










° Sylkeminen kaikkialle
 

- ulkona kaikkialla, käytävillä oleviin roskakoreihin,
jopa ruokalan lattialle.
Miehet kakistelevat limapallukoitaan oikein sielujensa syvyyksistä, antavat äänen soida - kraaaggaaahhh pyh ja karauttavat kertymänsä ilmoille.

Uuuuuuh, en totu siihen soundiin laisinkaan. Ihokarvat nousevat pystyyn, saan nielemisreaktion, huomaan säpsähtäväni ja pelkääväni saada tämän lastin päälleni.




°
Pitkä kynsi miehellä 

Ennen vanhaan miesten pitkät kynnet olivat merkki varallisuudesta, osoitus siitä, ettei tarvinnut tehdä mitään fyysistä työtä. Nykyään pitkä kynsi on lähinnä peukalossa. Pituudella on edelleenkin status symboli.





° Kynsihoitolat


Minun kynteni ovat varmaan kiinalaisille kauhistuksen paikka – sen verran huonossa hapessa ja järsityt ne ovat koko elämäni olleet.

En ole ikinä nähnyt yhtä paljon kynsihoitoloita. Jalkahierontapaikoissa hoidetaan jalkojen kynsiä, mutta neideille on ihan omat paikkansa, joissa kynnet lakataan uuteen uskoon. Erehdyin ovesta sisään ja meinasin pyörtyä. Voisin väittää, että mammat istuvat siellä päivät pitkät pöllyissään, sen verran kovat olivat kemikaalien tuoksut. Ja oo la laaa, millaisia kynsiä on mahdollisuus saada....






°
Aktiviteetit


Jokaisessa puistossa voi ilahduttaa mieltään pysähtymällä katsomaan paikallisia aktiviteetteja. Tarjolla on erilaisia liikuntamuotoja kuten taitsia, karaoke-laulantaa ja useampia tanssimahdollisuuksia aina paritanssista kiinalaisiin traditionaalisiin tansseihin, välillä heiluu napa ja toisinaan viuhkat. Joissain puistoissa ihmiset todella antautuvat näihin harrasteisiin pukeutumalla värikkäisiin esiintymisasuihin.

Nämä aktiviteetit eivät ole kuitenkaan pelkästään puistossa tapahtuvia toimintoja. Ihmisiä näkee tanssivat tavaratalojen edustalla ja lähes kaikkialla, missä on jonkin verran ylimääräistä tilaa moiseen. Useat firmat huolehtivat alaistensa hyvinvoinnista aloittamalla päivän pienellä aamuhypyllä. Siinä ne työntekijät sitten tanssaavat musan tahdissa työpaikkansa edustalla. Näyttivätpä nuoret naiset tanssivan myös vaateliikkeen sisällä.

Usein ihmiset kokoontuvat yhteen, mutta tämäkään ei ole mikään sääntö. Jos sinua laulattaa tai tanssituttaa niin siitä vain. Pieni vyölaukussa oleva musakone vain soimaan ja sitten pyörähtelemään sen tahdissa - ihan missä vaan.

Ja herrat, miksei myös rouvatkin, nauttivat myös erilaisten pelien pelaamisesta. Puistot ja kadunvarret ovat täynnä korttirinkejä, kiinalaisen shakin ja mahjongin pelaajia.























° Valkaisevat rasvat ja muut ihonhoitotuotteet

Tämä kansa ei halua ruskettua, eivätkä pidä arvossaan olemassa olevaa ihonväriä. Valkoinen on pop, joten erilaisin ainein ihoa yritetään saada valkoisemmaksi. Olipa netissä myös artikkeli kasvosuojista, jotka laitetaan päähän uimarannalle.

Me ihmiset olemme omituisia. Emme koskaan ole tyytyväisiä siihen, mitä olemme.






° Päivänvarjot

Mitä aurinkoisemmaksi päivät muuttuvat, sitä enemmän päivän(sateen-)varjoja ilmestyy neitojen käsiin.
Nämä varjot ovat sinänsä käteviä, että ne muuntuvat samantien sateenvarjoiksi ilman muuttuessa kosteammaksi.









° Navat


Kesä on koittanut ja ilma lämmennyt hellelukemiin. Miehet käärivät T-paitansa niin, että heidän koko komea six-päkkinsä on näkyvissä. Mietin, mitä ihmiset tuumaisivat, jos itsekin käärisi T-paidan niin, että kaikki kurvit olisivat esillä. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan naisten muoti.







°
Viuhkat

Viuhkat eivät ole menneisyyttä eivätkä vain turisteille tarjottavaa hömpötystä. Ne ovat jokapäiväisessä käytössä niin miehillä kuin naisillakin. Kuuma, paikallaan pysyvä ilma tarvitsee leyhyttelyä ja mikäpä muu siihen olisi paikallaan kuin viuhka.
 




Minullakin on oma sammakkoviuhkani.




° Ainainen joulu

Kiinalaiseen uskontoonhan ei joulu sinänsä kuulu, mutta ainahan juhlat mukavia on. Täällä kuitenkin koristelusta päätellen näyttää siltä, että joulu kestää ainiaan. Kun koriste on laitettu seinälle, ei sitä raaskita sieltä pois ottaa. Niinpä esimerkiksi joka päivä syömään mennessä voin ihailla ystävällisen joulupukin naamaa kanttiinissa.
Niin että hyvää joulua vaan teilekin.






° Aamun ilotulitukset ja aikaiset häät

Kiinalaisethan ovat ilotulitteiden luojia ja rakastavat edelleenkin tätä paukuttelua ja väriloistoa. Ilotulitteet kuuluvat naimisiinmenemiseen. Joskus aamusta saattaa kuulla ilotulituksesta johtuvaa rätinää ja pamautuksia. Tämä voi olla merkkinä häistä. Varsinkin pohjoisessa sekä ilotulitukset että häät voivat alkaa aamuvarhaisella.

Viime syksynä Sipingissä ollessani nuoria pareja oli vihittävänä hotellin ravintolassa. Siinä me hotellivieraat söimme munakokkeliamme aamupalaksi, kun nämä onnelliset parit edessämme julistivat rakastavansa toisiaan koko loppuelämänsä.



Aamuseitsemältä hehkeänä ja juuri vihittynä hotellin aamiaishuoneessa.


° Rotille kyytiä



Pekingissä ei vielä ole rotta tullut vastaan, mutta Guangzhou:ssa ja Dalissa kylläkin, useimpia on vilistellyt roskakorien lähettyvillä. Guangzhoussa ystävällinen kadunmies varoitti juuri, kun olin astumaisillani moisen päälle – kaveri oli kääntynyt selälleen ja makasi raajat kohollaan viimeistä untaan. Uuuuuh, kiitin ystävällisestä vinkistä, sillä en olisi halunnut olla se, jonka jalka saa toisen suolet pullistumaan ulos.

Pekingissä katujen varsille on rakennettu kivoja pieniä kojuja tarjoilemaan niissä vieraileville rotille viimeistä ateriaa. Näinpä kyllä toisenkin tavan hankkiutua eroon näistä pikku veitikoista, Dalissa. Nainen kuljetti kaveria häkissä, toisessa kädessään vesikannu. Hän laski häkin viemärin päälle ja kaatoi tulikuuman veden eläimen päälle. Eläin vikisi ja sätki, kunnes kuoli. En minä erityisesti kadulla juoksevista rotista välitä, mutta tämän episodin jälkeen heikotti hetken. 






°
Miehet kantavat naisten käsilaukkuja

Ystävällisinä henkilöinä miehet urhautuvat kantamaan naisten pikkupieniä ja sieviä kasseja.
- Itse pysyttäydyn karussa reppumuodissa, enkä anna sen raahaamsita kenellekään muulle taakaksi.


° Naisellisuusvälineet
 

Tätä kuukausittain tarvittavaa puikulaa, tamponeita, ei ole suotu näille neidoille. Tarjolla on kyllä alushousut mahasta selkään peittäviä siteitä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti